Häät ovat täynnä onnea ja rakkautta, mutta niiden järjestäminen ei aina ole yhtä juhlaa. Kysyimme morsiamilta, mikä hääjärjestelyissä stressaa ja pyysimme avuksi parhaimmat asiantuntijat. Fitness-valmentaja Jutta Gustafsbergin, varallisuusvalmentaja Terhi Majasalmen, logoterapeutti Elina Tanskasen ja ratkaisukeskeinen valmentaja Anna Perhonneuvoilla selvität hääsuunnittelun äkilliset alamäet.
ARTIKKELIN VIIDENNESSÄ JA VIIMEISESSÄ OSASSA MIETIMME MITEN KAAOKSEKSI PAISUVAA HÄÄPROJEKTIA VOISI KÄSITELLÄ JA KUINKA KAIKKEEN PUUTTUVAT SUKULAISET LAITETAAN KURIIN:
”Häiden järjestäminen ei ole ollenkaan niin kivaa ja helppoa kuin kuvittelin. Vieraita on tulossa sata, hommaa on valtavasti, eikä minulla pysy langat käsissä. En ole koskaan ollut vastuussa näin isosta projektista ja pelkään, että unohdan tärkeitä asioita, enkä saa kaikkea tehtyä ajoissa. En hallitse tätä projektia enää. Eikä ahdistusta auta se, että sukulaiset kyselevät jatkuvasti, joko olen hoitanut sen ja sen asian tai tuleehan häihin sitä ja tätä.”
Ratkaisukeskeinen valmentaja Anna Perho vastaa:
Kontrollin tunteen menettäminen on erittäin stressaavaa, joten on ihan luontevaa, että morsiamella on kaoottinen fiilis.
Mieti, mikä on tärkeää: Ota askel taaksepäin, ja varaa itsellesi 2-3 tuntia häiriötöntä aikaa. Kännykkä ja meilit pois, minimoi muut keskeytykset ja taustahäly. Mieti sitten mitä todella häiltänne haluat, mikä on kaikkein tärkeintä? Tunnelma, visuaalinen ilme, ruoka – mikä? Valitse kaksi oleellisinta asiaa ja lähde rakentamaan suunnitelmaa näiden ympärille: jos nämä kaksi elementtiä onnistuvat, muu voi olla sinne päin.
Täydellisyyteen pyrkiminen johtaa turhautumiseen ja pettymyksiin. Riittävän hyvä on useimmissa asioissa jo hyvä. Vieraat viis veisaavat yksityiskohdista, he haluavat tuntea itsensä tervetulleiksi ja saada vatsansa täyteen. Useimmat pelkomme ovat pelkkiä mielikuvia. Kun seuraavan kerran ahdistaa, pysähdy hetkeksi ja kiitä aivojasi sen tuottamasta kauhuelokuvanäytöksestä. Jatka sitten elämää tai pohdi, mikä on oikeasti pahinta, mitä vääränlaisen rosollin ilmestyminen ruokapöytään voisi aiheuttaa. Erotettaisiinko sinut Pinterestistä?
Älä kanna muistettavia asioita päässäsi, koska se kuormittaa aivojasi aivan turhaan ja lisää stressin tunnetta. Listaa jokainen mieleen tuleva asia paperille. Lajittele asiat neljään kategoriaan sen mukaan ovatko ne valitsemiesi prioriteettien suhteen 1) ehdottoman tärkeitä 2) tärkeitä, mutta vasta sen jälkeen, kun kohdan yksi hommat on saatu tehtyä 3) epäoleellista sähläämistä 4) jotain, mistä voit kokonaan luopua.
Pilko tärkeimmät asiat osatavoitteisiin. Jos esimerkiksi tunnelma on tärkeä, mieti mistä osasista se syntyy. Aikatauluta siihen liittyvät tehtävät ja vie ne kalenteriisi. Kalenterin ja järjestyksessä hoituvien tehtävien eteneminen rauhoittaa. Kaikkea ei tarvitse hoitaa nyt. Tee lopuista asioista lista, jota purat sitä mukaa, kun tärkeimmiltä asioilta ehdit.
Hyvän suunnittelun idea on antaa sinulle, sulhaselle ja lähipiirille rauha uppoutua hääpäivän hetkiin sitten kun se koittaa. Pohdi elämäsi vaikeimpia hetkiä. Häät ovat niiden rinnalla iloinen tapahtuma, josta selviät aivan varmasti – olethan jo selvinnyt monesta muustakin asiasta. Miksi? Mitkä ovat supervoimasi, joiden avulla yleensä selätät hankalat tilanteet?
Kun jokin asia ei tunnu onnistuvan, tarkista riman korkeus. Vaaditko itseltäsi tai läheisiltäsi liikaa? Pyydä apua, mutta tee se arvostaen. Kun joku laittaa omaa aikaansa sinun juhliesi järjestelyyn, hän antaa sinulle merkittävän lahjan. On tärkeä jakaa kiitosta ja ansiota juhlien onnistumisesta. Sano reilusti luottoihmisille, että olet stressaantunut sen sijaan että tiuskit tai mökötät. Saat todennäköisesti kannustusta ja tukea.
Kyselijöille ja hoputtajille voit vastata, että nämä ovat sinun ja miehesi juhlat, eivät sukulaisten, ja jatka oman suunnitelmanne toteuttamista. Älä pyydä ankeuttajia juhlaan ollenkaan. Kyseessä on ainutlaatuinen päivä elämässäsi. Miksi antaisit jonkun muun määritellä millainen sen pitää olla?
Lue myös:
Häästressi kuriin osa 1: Laihdutus ei onnistu
Häästressi kuriin osa 2: Paisuva budjetti ahdistaa
Häästressi kuriin osa 3: Häiden suunnittelu menee parisuhteen edelle
I have read your article carefully and I agree with you very much. This has provided a great help for my thesis writing, and I will seriously improve it. However, I don’t know much about a certain place. Can you help me?
Your article made me suddenly realize that I am writing a thesis on gate.io. After reading your article, I have a different way of thinking, thank you. However, I still have some doubts, can you help me? Thanks.