Häät ovat luonnollisestikin jännittävä tapahtuma. Vaikka päivän tarkoituksena onkin tarjota hääparille mahdollisuus juhlia avioliiton satamaan purjehtimista ja ilkamoida yhteisestä virstanpylväästä, harva pystyy olemaan miettimättä vieraiden viihtyvyyttä.

Itse olen H E R V O T O N stressaaja. Vaikka olenkin ekstrovertti ja sosiaalinen ihminen, hermoilen suunnattomasti, mikäli olen järjestämässä juhlia. Juu-u, vaikka kyseessä olisi muutamalle läheiselle ystävälle järjestetyt vapaamuotoiset illanistujaiset, jännitän silti aina suunnattomasti.

Suurin stressinaihe on poikkeuksetta vieraiden viihtyminen. Onko kaikilla varmasti hauskaa. Entä jos jollain onkin tylsää tai jos joku ei vain viihdykään? Vaikka yritän aina rauhoitella itseäni, tuntuu silti lähes katastrofaaliselta ajatukselta, mikäli jollain juhliini kutsumalla vieraalla ei ole hauskaa. Kuulostaa aika älyttömältä, tiedän. Tiedän myös sen, että syitä tällaiseen stressailuun varmasti voisi kaivaa enemmänkin vaikkapa psykologin pakeilta, heh. Vaan ounastelen, etten ole ainut joka pohtii samanlaisia asioita.

Tämän luonteenpiirteeni huomioon ottaen häiden järjestäminen tuntui lähtökohtaisesti todella haastavalta tilaisuudelta.

Naimisiin meneminen ja avioliiton satamaan purjehtiminen: Piece of cake, helppo homma. Ei tuota vaikeuksia sanoa Petralle ”tahdon”.

Juhla, johon kutsuisimme useita kymmeniä läheisiä ihmisiä – ystäviä ja perheenjäseniä: Suunnaton stressin aihe.

Eniten nimenomaan jännitti tunnelma. Mitäs sitten, jos fiilis ja ilmapiiri hääjuhlassa onkin jäykkä. Jos kaikki vain istuvat hiljaa omilla paikoillaan ja meininki on nuiva. Mitä tehdä? Koin, että järjestävänä osapuolina vastuu vieraiden viihtyvyydestä on harteillamme. Paikalla olisivat kaikkein läheisimmät ihmiset – kaverit, ystävät ja perhe ja olisi tärkeää, jotta he nauttisivat. Minua myös jännitti se, että vanhempani, jotka erosivat reilut 25 vuotta sitten, olisivat piiiiiiiiiiitkästä aikaa saman katon alla ja vieläpä meidän juhlissamme. Heidän välillään ei todellakaan ole mitään skismoja, mutta silti hermoilin tilanteen tiimoilta.

Teimme Petran kanssa ennen juhlia pienimuotoisia mielikuvaharjoituksia. Tai noh, lähinnä Petra yritti parhaansa mukaan muistuttaa minulle, että tärkeintä hääpäivänä olisi meidän viihtyvyytemme. Ei sen varmistelu, että onko joka ikisellä vieraallamme hauskaa koko ajan. Tämä olikin asia, jota tietoisesti itselleni teroitin toistuvasti ja useaan otteeseen. Hoin sitä itselleni jopa ääneen.

Ja hitto vie. En tiedä oliko syynä ennakkovalmistautuminen vai mikä, mutta h-hetken, eli hääpäivän aikana en sitten hermoillut laisinkaan. Lipsahdin luontevasti ”hää-moodiin” ja päivän edetessä huomasin myös ohimennen, että kaikki juhlavieraamme olivat fiiliksissä. Etukäteen tuskailin sitä, josko juhlien aikana täytyisi käydä pyörimässä vieraiden keskuudessa kyselemässä fiiliksiä ja toimia isäntänä. Vaan loppupeleissä tämä unohtui täysin, keskityin vain Petraan ja meihin. Olin fiilareissa siitä, että saimme nauttia näin upeasta päivästä läheisten ihmisten kanssa.

Häiden tärkeimpänä tarkoituksena tietystikin oli se, että menimme naimisiin ja saimme juhlia unohtumatonta päivää. Vaan myönnettäköön, että mukavana sivujuonteena myös sain jonkinlaisen oppitunnin ja mahdollisuuden itsetutkiskeluun. Tajusin nimittäin sen, että stressaaminen juhlia järjestäessä on maailman TURHANPÄIVÄISIN asia. Juhliin paikalle saapuvat ovat siellä siksi, että he ovat halunneet tulla paikalle, eikä kaikkien viihtyvyydestä todellakaan tarvitse hankkia vatsahaavaa. Vieraat kyllä pärjäävät.