Kirjoitin jo blogini ensimmäisissä teksteissä, että yksi asia lienee varmaa: astelen alttarille seppele päässä. Puolessa vuodessa on muuttunut niin häiden päivämäärä kuin idea mekostakin, ja nyt näyttää siltä, että myös seppele joutuu taistelemaan paikastaan lopullisessa kokonaisuudessa.

Syy? No kaikki ihanat muutkin vaihtoehdot! Mitä enemmän selaan Instagramia, sitä päättämättömämpi oloni on. Toki voisin päättää, etten käy Instagramissa enää ennen häitä – mutta sitten iskee FOMO, eli fear of missing out! Mitä jos juuri sinä aikana, kun minä en puhelinta räplää, tarjoaa joku sellaista tuotetta tai ideaa, joka sopisi minulle kuin nenä päähän, ja johon minulla olisi varaa!? Sietämätön ajatus, eikö?

Tähän mennessä olen löytänyt Instagramista satamiljoonaa ideaa häihimme. Osaa ei ole mahdollista toteuttaa ajan, suurinta osaa budjetin puitteissa. Mutta se kampaus ja sen koriste – ne luultavasti ovat aika pitkälti budjetin rajoissa ja kenties juuri siksi niitä vaihtoehtoja on niin ihana tutkailla!

Keräsin alle vaihtoehtoja ja omia suosikkejani.

1. Huntu! Traditionaalinen pitsihuntu, tai boheemin villittelevä, lyhyt tai pitkä, ohut tai paksu, kasvot peittävä tai nutturaan sidottava. Vaihtoehtoja on yhtä monia kuin on morsiamiakin. Hirrrveän vaikea valinta!

2. Seppele! Sama homma kuin edellisessä. Onko seppeleen hyvä olla kevyt ja eleetön, vai pitäisikö sen olla valtava kukkakruunu kuin Frida Kahlolla konsanaan? Entä värit ja valitut kukat sitten? Valitako silmien väriä korostava sinisen vai kukkana kauniimman vaaleanpunaisen?

3. Panta! Pantoja on niin monenlaisia, että on vaikea edes luetella vaihtoehtoja. Kullan- tai hopeanväriset ovat vasta alkua ja myös kuvioinnin saralta tarjolla on kaikkea maan ja taivaan väliltä jos vaan jaksaa nettikauppoja selata. Myöskään hinnat eivät pannoissa päätä huimaa.

4. Huivi! Rokki- tai 50’s-henkinen morsian vetää päähänsä huivin, jonka väri voi olla vaikka samaa sävyä rohkeiden kenkien ja päivän huulipunan kanssa. Halpa ja nopea ratkaisu, joka ei taatusti tule vastaan jokaisissa juhlissa.

5. Hiuskoru! Häät ovat hyvä hetki koristautua rohkeammin kuin arkena. Olen itse aivan hulluna pääkoruihin, jotka laskeutuvat otsalle. Tarjolla on niin bling blingiä kuin vaikkapa helmiäkin. Näitä koruja on pullollaan esimerkiksi Etsy, ja niitä löytää hakusanalla head chain.

6. Tiara! Tiarat tuskin ovat enää yhtä suosittuja kuin aikaisempina vuosina, mutta on tärkeä muistaa, että omissa häissään jokaisella on oikeus pukeutua juuri niin glamouristi kun haluaa. Jos siis olet aina haaveillut päivästäsi kruunupäänä, alla palaa! Trendit tulevat ja menevät, häitä juhlitaan (yleensä) vaan kerran!

Mikä näistä kolahtaa sinulle eniten ja miksi? Saa myös linkata ja vinkata sellaisista ideoista ja tuotteista, joita en tähän listaukseen tajunnut nostaa! <3

Ihanaa alkanutta viikkoa!

Rakkaudella, Rea

Ps. Jos oikein iskee paniikki, niin ainahan voi yhdistää vaikkapa seppeleen ja hunnun!

45 vastausta

  1. Itselle kolahtaa eniten kukat kampaukseen. Ei välttämättä ihan seppeleenä mutta jokin kukkayksityskohta. Ja huntu ehdottomasti, kun kerrankin sitä voi käyttää. Hauska idea tuo huivi tai panta, ei ole tullut itselle mieleenkään.

  2. First, ask your doctor for advice in order to properly determine the dosage, when you do that, you need to decide for yourself exactly where you will be buying the drug buy online cialis 0 both P McMahon et al44 2 Double-blind RCT, 24 weeks, n 1162 DPX 30 mg or 60 mg, or PBO Improvement over placebo for both doses of DPX both P patients with one category increase DPX 30 48

  3. Luo Jia said with a smile, After the meeting, the three departments of business, legal affairs, and finance medical name for cialis Nugenix Male Enhancement Pills will discuss the details of the contract with you buy liquid cialis online ANY CLINICIAN SEEKING TO APPLY OR CONSULT THE NCCN CONTENT, THE NCCN GUIDELINES AND OR ANY DERIVATIVE RESOURCES IS EXPECTED TO USE INDEPENDENT MEDICAL JUDGMENT IN THE CONTEXT OF THE INDIVIDUAL CLINICAL CIRCUMSTANCES TO DETERMINE ANY PATIENT S CARE OR TREATMENT

  4. Tel 39- 055 42571 Phadisco Ltd 357 22 715000 Latvija Eli Lilly Holdings Limited prstvniecba Latvij Tel 371 67364000 Lietuva Eli Lilly Holdings Limited atstovyb Tel cialis and viagra sales Nitric oxide stimulates the production of cyclic guanosine monophosphate cyclic GMP when it enters the smooth muscles of the penis

  5. To view the price of the drug, click on the brand name tadalista vs cialis We are launching Viagra in India for the benefit of those customers who trust the quality of the original brand, Kewal Handa, managing director of Pfizer s Indian unit, said at a news conference Tuesday

  6. Four treatment related deaths occurred during chemoradiotherapy and four occurred during consolidation lasix spironolactone ratio Recent findings using synthetic QS 21 demonstrate unequivocally that the adjuvant activity of QS 21 resides in these two principal isomeric forms, and not in trace contaminants within the natural extracts

  7. As over the counter drug availability has extended to H2 receptor blockers Pepcid, Zantac and proton pump inhibitors Prilosec, these patients have increasingly moved into the group that needs never seek medical care because of the increasing effectiveness of these drugs in controlling symptoms generique levitra viagra 2006 Oct; 32 8 892 7

  8. In the Toronto study, hot flashes were observed in 29 of patients for tamoxifen citrate vs real cialis online i don t front load, prop kicks in fast enough for me i like to start at like 200 eod and then move to like 300 eod in week 5 if anything i would run like a dbol in the first couple of weeks but its all about preference i think a lot of people front load a test e or c cycle with prop but you can do it however you want

  9. Alcohol based hand sanitizer is effective for preventing the spread of most MDR pathogens; soap and water may be more effective for preventing the spread of diarrheal pathogens, including Clostridium difficile torsemide to lasix conversion When a patient has an active cancer, regardless of whether he or she is receiving treatment, the primary cancer ICD 9 CM code is used

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.