Ihana helleaalto <3 Kesä on ihan kohta täällä!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

 

Käytiin Samulin kanssa nauttimassa helatorstaina helteistä metsäretkellä. Muuten, tänään perjantaina on tasan kolme kuukautta juhlapäivään! Hieman jännittää varsinkin kun tuntuu, että mitä lähemmäs hääpäivää mennään, sitä enemmän putkahtelee tekemättömiä tehtäviä esiin.

Viimeisimmät jutut, mitä olemme saaneet hoidettua ovat kutsukortit, infot, kirjekuoret ja sisäpaperit kuoriin. Nyt olisi enää jäljellä osoitteiden metsästys ja sitten kutsut voi vihdoin viedä postiin. Vieraslista elää totta kai koko ajan, sillä vasta kun ihmiset alkavat ilmoittautumaan, tiedämme kuinka paljon vieraita oikein häihimme pääsee.

Varsinaista stressiä järjestelyt eivät ole (vielä) aiheuttaneet, mutta pakko kyllä sanoa, että mitä lähemmäs päivä tulee, sitä enemmän mieleen juolahtelee juttuja mitä ehkä sittenkin haluaisi häihin. Esimerkiksi koristeiden suhteen, mietin pitkään että ei kukkia eikä mitä muutakaan tilpehööriä, mutta nyt olen ehkä muuttanut mieleni. Katselen Pinterestistä erilaisia kukkasetelmia ja pohdin, että nuohan olisivat kivat…aarhg!!! Todella turhauttavaa, varsinkin kun budjetin on jo suunnittelut niin ettei kukka-asetelmia pöytään tule. Aina välillä muistan onneksi ”rauhoittua” ja Samuli palauttelee myös aika hyviin maan pinnalle toteamalla, että tarvitaanko me todella tuota.

Viimeisin idea, josta todella innostuin on eräänlainen valokuvavieraskirja. Photo boothin tai valokuvausseinän sijasta ajattelimme hommata juhliin polaroid-kameran, albumin tai ison vieraskirjan sekä teippiä tai liimaa kuvien kiinnitykseen. Tällä ”pisteellä” vieraat voisivat ottaa itsestään tai porukastaan kuvan, liimata sen kirjaan sekä kirjoittaa siihen meille terveiset tai jotain muuta hauskaa. Tämä albumi olisi sitten hauska muisto häiden jälkeen meille 🙂 Mitäs pidätte ideasta? Voisin kirjoittaa tästä lähiakoina ihan oman postauksen, sillä Pinterest on täynnä vinkkejä kuinka tämä polaroid-kuvista koottu vieraskirja oikein toteutetaan.

Tässä vielä häiden hääjärjestelylista, johon olen tehnyt hieman omia lisäyksiä. Ajattelin nimittäin ottaa esimerkiksi pidennykset, jotta hääkaupauksen saa näyttämään hieman ryhdikkäämmältä ja näyttävämmältä. Kirjoitan tästä prosessista myöhemmin lisää.

12-5 kk ennen

Kirkko ja hääpaikka – varattu

Budjetin teko – kesken

Tarjoilupalvelut – varattu

Hääkuvaaja – varattu

Hääbändi – varattu

Hääyö – varattu

Häämatka – varattu

Morsiuspuku – hommattu

Sulhasen puku – hommattu

Kuljetukset – hääauto puuttuu

Kaasot ja bestmanit – pyydetty

Valitse vihkipappi – varattu

Hääkampaus ja häämeikki – varattu

Vieraslistan laatiminen – kesken

 

4-1 kk ennen

Koristeiden suunnittelu ja valmistus

Tanssikurssi – tulossa toukokuussa 

Illan ohjelman suunnittelu yhdessä kaasojen ja bestmanien kanssa

Vihkisormukset

Kutsukorttien suunnittelu ja lähetys – kesken

Kukkien suunnittelu yhdessä kukkakaupan kanssa

Morsiamen ja sulhasen ihot kuntoon – hoidossa!

Käy maistelemassa hääkakkutarjontaa

Sokerointi

Käy kampaajalla (pidennykset& väri & mahdollinen latvojen tasaus)

 

1 kk ennen

Menukortit ja ohjelmalehdet valmiina

Bändin kanssa palaveri

Juhlapaikalla käynti ja kertaus ohjelmasta hovimestarin kanssa

Lopullinen vierasmäärä pitäisi olla selvillä

Istumajärjestyksen laatiminen

Huomenlahjat

Harjoitusmeikki ja kampaus

Mahdolliset koristelutalkoot

Kuulutukset

Palaveri papin kanssa

Hanki polaroid-kamera ja vieraskirja tarpeet

Hanki ulkovalot ja lyhdyt hääpaikalle

Hampaiden valkaisu (?)

Sokerointi & käy kasvohoidossa & jalkahoito

 

Hääviikolla

Sovita vielä hääpukua

Vihkiseremonian harjoittelu kirkossa

Häävalssin treenausta

Mahdolliset nimenmuutokset tietoon vihkijälle

Rentoutumista!

38 vastausta

  1. The elders decided to compete in Elroy Volkman Thomas Byron looked towards Qinggu asked with a burning gaze Bong Kucera s words are right, this battle will determine the future of my Qing family, and I will naturally not be careless cialis for sale The solution to your unexcited problem penis is just one click away

  2. com 20 E2 AD 90 20Kako 20Djeluje 20Viagra 20Na 20Zene 20 20Buy 20Viagra 20Brampton kako djeluje viagra na zene Once you have the four C s down, make sure whomever you are buying your jewelry from is willing to guarantee each rating and assessment of the diamond in writing, on their own stationary lasix to remove fluid in lungs

  3. A large retrospective epidemiologic study of patients hospitalized with a first episode of IE was conducted to quantify trends in the incidence and etiologies of infective endocarditis in the United States was conducted in California and New York isotretinoin accutane The objective of this study was to evaluate the safety and efficacy of fulvestrant Faslodex TM, a pure estrogen receptor antagonist, in girls with progressive precocious puberty PP associated with McCune Albright Syndrome MAS

  4. slot game 6666 เกมส์สล๊อตออนไลน์ slot online สล็อต เล่นง่ายได้เงินจริง ระบบ ฝาก-ถอน AUTO 30 วินาที เพียงแค่นั้น พีจี สล็อตแจกเครดิตฟรี slotgame6666.com มาแรงที่สุดในชั่วโมงนี้

  5. slot game 6666, online slots games, slot online slots, easy to play, get real pg money, deposit-withdrawal system, AUTO 30 seconds, just that, slots give away free credit slotgame6666.com The strongest in this hour

  6. เข้ามาสมัครเล่นเกม พนันออนไลน์ apollo pg เกมพนันออนไลน์ Apollo Slot Pg ที่สามารถช่วย ให้ผู้เล่นได้รับ ทั้งยังความเพลิดเพลิน ความระทึกใจ และก็โอกาศ ที่จะสร้างรายได้

  7. Sign up for the game online gambling apollo pg online gambling game Apollo Slot Pg that can help let players get as well as enjoyment, excitement and an opportunity to make money

  8. And that fact, in turn, suggests that the payment s objective is to main tain supracompetitive prices to be shared among the patentee and the challenger rather than face what might have been a competitive market the very anticompetitive consequence that underlies the claim of antitrust unlawfulness safe place to buy cialis online

  9. purchase ivermectin for humans Despite the fact that the evidence is scarce, it is expected that the influence of this phenomenon is not restricted to ОІ lactams and vancomycin, but will also affect other antimicrobials such as aminoglycosides, fluoroquinolones or daptomycin 38, 51, 58, 59, 60, and other types of drugs, such as anticoagulants 6 or antiepileptics

  10. In parallel, wider and more detailed gene expression comparisons would help to better characterize ER and ERО±KD cell lines generic for cialis Patients with the highest intake had a 29 lower risk of death during the study period and a 32 lower risk of breast cancer recurrence compared with patients with the lowest intake of soy foods

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.