Olen todella innoissani häävalokuvaajastamme, joka päätyi kuvaajaksemme niin ihmeellisen sattuman kautta, että tuntui kuin kohtalo olisi puuttunut peliin.

Amerikkalaisen hääkuvaajamme Bryce Lafoonin ottama dokumentaarinen hääkuva

Olimme alun perin hääkuvaajan suhteen myöhässä liikkeellä. Olimme varanneet hyvissä ajoin hääpaikan ja vihkiajan, ja olin ostanut kenties turhankin ajoissa hääpuvun, mutta kaikki muut hääjärjestelyt aloitimme vasta tammikuussa 2020, kun alkuperäiseen hääpäiväämme oli reilut puoli vuotta aikaa. Kuvaajan osalta se oli liian myöhään.

Samuli on hyvin visuaalinen ihminen, ja hänellä oli voimakkaita näkemyksiä siitä, miltä hääkuvaajamme portfolion tulisi näyttää. Kaikkein mieluiten olisimme halunneet hääkuvaajaksemme mielettömän lahjakkaan kihlajaiskuvaajamme Marina Baklanovan, mutta hän asuu Yhdysvalloissa ja pelkäsimme, että tulisi kohtuuttoman kalliiksi kutsua hänet Suomeen varta vasten häitämme kuvaamaan. Kotimaisista kuvaajista Laura Karlin herätti meidän molempien kiinnostuksen, mutta hänellä oli hääpäivällemme jo varaus. Kenenkään muun suomalaiskuvaajan portfolio ei tuntunut meistä molemmista juuri meille sopivalta.

Lopulta päätimme hintahuolistamme huolimatta pyytää Marinalta tarjousta hääkuvauksesta Suomessa. Hänelläkin oli kuitenkin jo meidän hääpäivällemme toinen hääkuvaus sovittuna.

Aloin olla epätoivoinen. Juuri oikealta tuntuvan kuvaajan löytäminen oli minulle hyvin tärkeää, ja ymmärsin liian myöhään, että kuvaaja olisi pitänyt varmistaa jo siinä vaiheessa, kun alun perin löimme hääpäivän lukkoon. Marina tarjosi apuaan ja antoi meille listan tuntemistaan kuvaajista, joiden aiemmista töistä arveli meidän pitävän.

Listan kärjessä oli Bryce Lafoon, Marinan puolituttu joka hänen tietojensa mukaan saattoi olla suunnittelemassa tulevana kesänä matkaa Pohjoismaiden suunnalle. Katsoimme ensimmäiseksi hänen portfolionsa, ja olimme molemmat lumoutuneita. Kuvat olivat erilaisia kuin Marinan mutta todella, todella upeita ja meille sopivan näköisiä.

Sydän pamppaillen lähetin hänelle viestin – ja sain erittäin innostuneen vastauksen! Bryce oli todellakin suunnittelemassa kesäksi lomamatkaa, eikä mihin tahansa Pohjoismaahan vaan nimenomaisesti Suomeen. Hän ei ollut vielä lyönyt lukkoon matkapäiviään ja hän innostui todella paljon ajatuksesta, että pääsisi Suomen-lomallaan näkemään ja kuvaamaan paikalliset häät. Hän kertoi uskovansa kohtaloon, ja meistä molemmista tuntui, että tiemme oli Tarkoitus kohdata.

Amerikkalaisen hääkuvaajamme Bryce Lafoonin ottama dokumentaarinen hääkuva

Tapasimme kolmen kesken videopuhelun välityksellä, ja kerroimme Samulin kanssa Brycelle kaikenlaista itsestämme, toisistamme ja suhteestamme. Olimme tuolloin Samulin kanssa asuneet Suomessa vasta puolisen vuotta, ja meistä oli ihanan kodikasta rupatella amerikkalaisen kanssa amerikkalaiseen tapaan. Ymmärsin puhelun aikana, että amerikkalainen kuvaaja olisi juuri meille oikea valinta ihan jo siksikin, että kameran edessä olosta herkästi kiusaantuva Samuli rentoutuu vieraidenkin amerikkalaisten seurassa paljon helpommin kuin vieraiden suomalaisten.

Bryce selvästikin piti meistä ja oli entistäkin innostuneempi ajatuksesta, että pääsisi osallistumaan suureen päiväämme. Kun hän puhelun jälkeen teki meille tarjouksen, hän oli selvästi hinnoitellut sen niin, että hinta ei muodostuisi esteeksi hänen palkkaamiselleen. Matkakuluja hänellä ei ole yleensäkään tapana hääkuvauskeikoista periä, vaan hän on lähtökohtaisesti valmis matkustamaan kaukaisiinkin kohteisiin omalla kustannuksellaan.

Pian etätapaamisemme jälkeen teimme amerikkalaiseen tapaan molempia osapuolia sitovan kirjallisen sopimuksen, jossa sovimme hänen tulevan hääkuvaajaksemme heinäkuussa 2020. Olin pakahtua onnesta, kun asia oli lopulta ratkennut parhain päin.

Amerikkalaisen hääkuvaajamme Bryce Lafoonin ottama dokumentaarinen hääkuva

Alle kahta kuukautta myöhemmin kaikki oli toisin. Rajat olivat kiinni ja matkustaminen mahdotonta. Amerikkalainen kuvaajamme ei tuntunutkaan enää mielettömältä onnenpotkulta, vaan olin todella stressaantunut ajatuksesta, että jäisimme pahimmassa tapauksessa kokonaan ilman kuvaajaa, jos hän ei lopulta pääsisikään tulemaan.

Tilanne ratkesi, kun päätimme siirtää häitämme. Bryce suhtautui tilanteeseen upeasti. Hänen lomamatkansakin oli tietystikin peruuntunut pandemian aiheuttamien matkustusrajoitusten vuoksi, ja hän oli valmis rakentamaan uudet matkasuunnitelmansa uuden hääpäivämme ympärille. Kun siirsimme häitämme uudestaan ja otin häneen yhteyttä siirtääkseni varaustamme toisenkin kerran, hän oli itse asiassa iloinen uutisesta. Hänelle nimittäin syntyi viime kesänä lapsi, ja ensi kesä on siksi hänen Suomen-matkalleen huomattavasti parempi ajankohta kuin viime kesä olisi ollut.

Nyt rokotus- ja pandemiatilanne on jo sellainen, että olen alkanut taas suhtautua varovaisen luottavaisesti siihen, että Bryce lopulta pääsee kuvaamaan häämme. Kuvista tulee varmasti todella upeita.

Amerikkalaisen hääkuvaajamme Bryce Lafoonin ottama hääpotretti
Amerikkalaisen hääkuvaajamme Bryce Lafoonin ottama dokumentaarinen hääkuva
Amerikkalaisen hääkuvaajamme Bryce Lafoonin ottama dokumentaarinen hääkuva

Kuvat: Nämä kuvat vakuuttivat meidät siitä, että Bryce olisi meille juuri oikea hääkuvaaja. Bryce Lafoon Photography / Light Shifter Studios

91 vastausta

  1. Fantastic job here. I seriously enjoyed what you had to say. Keep heading because you absolutely bring a new voice to this subject. Not many people would say what youve said and still make it interesting. Properly, at least Im interested. Cant wait to see much more of this from you.

  2. Stumbled into this article by chance but I’m sure glad I clicked on that link. You positively answered all the questions I have been dying to answer for some time now. Will certainly come back for more of this. Thank you so much

  3. Interesting point of view. Wondering what you think of its implication on society as a whole though? There are times when things like this begin to have global expansion and frustration. I will be back soon and follow up with a response.

  4. Is Joomla software harder than Dreamweaver to learn. I have been told that Joomla is easier than Dreamweaver. Do Joomla make its own codes like Dreamweaver. I want to learn it and I want to buy the software. Please give me your opinion. Do I need to buy the Joomla program or not? . . Thx, God bless, take care! .

  5. The comparison of premature ejaculation assessment questionnaires and their sensitivity for the four premature ejaculation syndromes results from the Turkish society of andrology sexual health survey buy cialis canadian Any Side Effects

  6. We have changed prescription for the purchase of Cialis different times TJ has helped make it as painless as possible cialis coupon If it turns out that one of the components of this medicine could cause allergic reactions, your doctor may not recommend it

  7. Lab abnormalities of any grade occurring in PALOMA 2 for IBRANCE plus letrozole vs placebo plus letrozole were decreased WBC 97 vs 25, decreased neutrophils 95 vs 20, anemia 78 vs 42, decreased platelets 63 vs 14, increased aspartate aminotransferase 52 vs 34, and increased alanine aminotransferase 43 vs 30 how does lasix work In contrast, the ER negative Met1 cell line showed no further suppression of growth with combination treatment compared to the NFОєB inhibitor alone Supplemental Fig

  8. Gene targeting of ESR1 in MCF7 cells was carried out using recombinant adeno associated virus AAV technology as previously described 17 buy lasix water pills Computational solution deploying new statistical methodology, addressing more complex adaptations or increasing the efficiency of existing solutions, can take time to be implemented and be available for the trial statistician

  9. Autophagy degrades proteins, lipids, and glycogen to provide energy substrates supporting stromectol bed bugs have fixed NM Crisis Line what food lowers your blood sugar basal insulin based on the absorption of their long acting insulin and can make adjustments only to rapid acting insulin boluses

  10. best site to buy priligy canada 48 The mechanisms that result in increased prevalence of infection with illicit drug use, especially IV use, are not completely understood but include use of contaminated drugs and needles, skin colonization by unusual or virulent microorganisms from previous hospitalizations, and changes in normal bacterial flora due to repeated courses of antibiotics

  11. A non impacted fracture of the femoral neck causes a characteristic deformity of the lower extremity, that is A shortening and external rotation B shortening only email protected tamoxifen alternatives Higher BMI is associated with greater breast cancer risk in postmenopausal women at increased risk of the disease, but no effect was observed in premenopausal women

  12. In the first response pattern, the induction of active urea reabsorption in initial IMCD contributes to the urine concentrating defect by increasing urea delivery to the base of the inner medulla, thus decreasing urea delivery to the inner medullary tip; the accompanying inhibition of active urea secretion in IMCD 3 prevents an even further reduction in urea content in the deep inner medulla tamoxifen long term side effects

  13. The injection is administered via a single use prefilled syringe or pen device buy cialis online cheap Guo plans to cut the nose from the forehead while leaving a section of skin still connected, and then rotate and graft it into position in a later operation

  14. Every 5, subsequently extended to treatment of formalized oncofertility program buy cialis canadian In the present report, we describe two cases of PASGC with locally aggressive disease that arose in the axilla and review the literature about its clinicopathological features, diagnosis, and treatment

  15. Despite a quite positive temporal trend, generalizability of results still appears as an unsolved question, even if some indication of improvement within Italian studies has been observed bumex vs lasix you ll find in this post Blue light inducible Cre for use in bacteria CRISPR CasЙё mGold, a new yellow

  16. Because prolonged antituberculous treatment for 18 to 24 months effectively sterilizes caseous and calcified masses of the tuberculous cement kidney, nephrectomy is advocated only in cases of secondary sepsis, pain, bleeding, uncontrollable hypertension, or continued positive urinary cultures buy cialis and viagra online

  17. I am a student of BAK College. The recent paper competition gave me a lot of headaches, and I checked a lot of information. Finally, after reading your article, it suddenly dawned on me that I can still have such an idea. grateful. But I still have some questions, hope you can help me.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.