Amerikkalaisissa häissä vaikuttavat instagramin perusteella olevan muodissa hyvin näyttävät plaseerauskartat. Pahvisia tai paperisia plaseerauskarttoja ei inspiraatiokuvissa näy, vaan kartta saattaa olla vaikkapa parimetrinen muoviseinä, johon on kaiverrettu pöytänumerot ja vieraiden nimet. Vielä useammin kartta koostuu escort cardeiksi kutsutuista pienistä korteista, joiden joukosta jokainen vieras saa etsiä omansa. Kortissa lukee vieraan nimi ja pöydän nimi tai numero, ja kortit on aseteltu näyttävästi esille joko seinäksi jonkinlaiseen telineeseen tai pöydälle riveihin.

Plaseerauskartat ja escort card -esillepanot ovat hääsomekuvien vakiokalustoa, sillä niitä suunnitellessa voi olla juuri niin luova kuin haluaa. Plaseerauskartta laitetaan yleensä esille paikkaan, johon vieraat kerääntyvät hääparia odotellessaan, eli esimerkiksi hääpaikan pihaan, puutarhaan tai aulaan. Näin se ei ole osa varsinaisen illallistilan koristelua, ja vaikka se suunnitellaankin kokonaisuuteen sopivaksi, sen kohdalla on helppo vähän irrotella. Eräs hääpari oli täyttänyt hääpaikkansa pihan muoviflamingoilla ja ripustanut plaseerauskarttakortit niiden kaulaan.

Läheskään aina plaseerauskarttakortit eivät edes ole kortteja, vaan ne yhdistetään vieraslahjaan. Vieraiden nimet voidaan kirjoittaa, painattaa tai kaiverruttaa vaikkapa shottilaseihin, pieniin likööripulloihin, hunajapurkkeihin, ylellisiin saippuapaloihin tai pikkumehikasvien ruukkuihin. Kuvia kekseliäistä escord card -esillepanoista on koottu esimerkiksi tähän Martha Stewart Weddings -sivuston juttuun.

Kun päätimme siirtää häitämme, escort cards oli ensimmäinen asia, jonka lisäsin to do -listallemme.

Olemme suunnitelleet, että vieraat kokoontuisivat vihkimisen jälkeen juhlapaikkamme pihaan pieneen cocktail-tilaisuuteen, jossa tarjoillaan alkumaljan lisäksi pieniä suolaisia herkkupaloja. Tulemme itsekin paikalle heti, kun kaikki vieraat ovat saapuneet, ja haaveissamme on, että ehtisimme tässä vaiheessa vaihtaa muutaman sanan kaikkien tai ainakin useimpien vieraiden kanssa ennen sisälle pöytiin siirtymistä.

Olin jo varhaisessa vaiheessa ohjelman suunnittelua miettinyt, että tässä kohtaa vieraille olisi syytä kertoa, missä pöydässä ja kenen seurassa he juhlassa istuvat. Luovaa ja näyttävää plaseerauskarttakorttiesillepanoa en kuitenkaan alkuperäisellä aikataulullamme uskonut meidän pystyvän ideoimaan ja toteuttamaan, ja olin jo hyväksynyt ajatuksen, että meille tulisi proosallinen ja tylsä peruskartta, jonka voisi kiinnittää vaikkapa juhlapaikan ulkoseinään. Nyt meillä kuitenkin onkin aikaa tällaisille ihanille yksityiskohdille.

Plaseerauskarttakorttiemme ideointi on vielä aivan alkutekijöissään, emmekä ole vielä edes päättäneet, tuleeko meille pahviset kortit vai kenties jonkinlaiset kortin ja vieraslahjan yhdistelmät.

Alun perin olimme aikoneet jättää vieraslahjat kokonaan antamatta, sillä emme olleet keksineet juhliemme tyyliin sopivaa aidosti kivaa lahjaa, josta olisimme uskoneet vieraittemme ilahtuvan. Ekologisuus on monille vieraistamme tärkeää, eivätkä he haluaisi lahjaksi turhaa krääsää vain siksi, että jokin lahja on tapana antaa. Lahjassa pitäisi olla ajatusta, ja sen pitäisi päästä hyötykäyttöön sen sijaan, että se jäisi kaapin perälle pölyttymään. Nyt kuitenkin lahjaideankin miettimiseen on paljon enemmän aikaa, joten on ihan mahdollista, että saamme vielä kaipaamamme oivalluksen. Hyvään ideaan perustuvien lahjojen antaminen on minusta aivan ihanaa, ja olisi tosi kiva antaa vieraille muistoksi jotain pientä, jos inspiraatio iskisi.

Pahvikortitkin voisivat kuitenkin olla meille hyvä vaihtoehto, sillä ne pystyisi nivomaan osaksi ajatusta, jonka olimme joka tapauksessa aikeissa toteuttaa jossain muodossa pöydissä. Yksi ensimmäisistä yhteisistä hääideoistamme oli soveltaa amerikkalaisten ystäviemme häistä poimimaamme ajatusta matkakohdeteemapöydistä. Ystäviemme häissä pöydillä ei ollut numeroita, vaan ne oli nimetty matkakohteiden mukaan, joissa hääpari oli käynyt yhdessä. Olemme ajatelleet tehdä samoin, ja haaveissamme on, että kunkin pöydän teema näkyisi jollakin tapaa myös pöydän visuaalisessa ilmeessä. Tämänkin idean lopullinen toteutus on vielä ratkaisematta, sillä nyt kun meillä on enemmän aikaa hioa yksityiskohtia, voimme tehdä pöytien osalta työläämpiä ratkaisuja kuin alkuperäisellä aikataululla olisi ollut mahdollista. Pöydän yksilöllinen teema saattaa näin ollen näkyä kunkin pöydän painotuotteissa (paikkakortti, menu ja juhlan ohjelma), missä tapauksessa olisi luontevaa, että plaseerauskarttakortti olisi samaa sarjaa.

Näitä ajatuksia voimme nyt kaikessa rauhassa kehitellä eteenpäin. Saa nähdä, mitä kaikkea tässä vielä keksitään!

 

Kuva: Plaseerauskartan virkaa voi toimittaa vaikkapa omenatynnyri, josta jokainen vieras etsii oman plaseerausomenansa. Kuvaaja nimimerkki InspireCreateCelebrate Pixabay-kuvapalvelusta.

43 vastausta

  1. Then read some reviews on drugs of the same brands and see which one is superior at making that purchase cialis online If the dose we prescribe doesn t work after you ve tried it a few times, we can increase the dose to see if a higher strength of generic Cialis pill works better

  2. lasix iv In this work, the hydrogen transport parameters of permeability П•, diffusivity D and Sieverts constant K S were experimentally measured in four Fe alloys supplied by the European Fusion Development Agreement EFDA, by means of the gas evolution permeation technique

  3. To understand treatment patterns for adjuvant endocrine therapy in the general population of patients with breast cancer, we analyzed Vanderbilt University Medical Center s VUMC EHR data for 1, 587 patients with stage I to III breast cancer clomid in males

  4. When I sit for a while and get up I can barely move cialis 20mg In such a case, accumulation of the parent tricyclic and or an active metabolite may increase the possibility of clinically significant sequelae and extend the time needed for close medical observation see PRECAUTIONS, Drugs Metabolized by Cytochrome CYP2D6

  5. Deficiency of inositol 1, 4, 5 trisphosphate receptors IP 3 Rs in endothelial cells affected acetylcholine induced vasodilation and endothelial NO synthase eNOS phosphorylation tamoxifen pill Generally, chemotherapy should continue until the disease worsens if a patient is not experiencing unmanageable side effects

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.