Hääautonamme toimi valkoinen Ford Mustang, joka on ollut osa rakkaustarinaamme sen alkumetreiltä alkaen. Kun tutustuimme Samulin kanssa, Mustangi oli hänen ainoa autonsa, ja hän ajeli sillä Bostonissa töihin ja ruokakauppaan. Aikaeron vuoksi soittelimme usein aamuisin Samulin aikaa, ja puheluiden taustalla kuului Mustangin moottorin ärhäkkä kehräys.

Seurustelumme alkumetreillä Samuli innostui tunaamaan autoaan ja halusi minun osallistuvan harrastukseensa. Niinpä muun muassa kuuntelimme yhdessä erilaisia pakoputkien ääniä, mikä hieman huvitti minua, sillä en vielä muutama kuukausi aikaisemmin olisi osannut kuvitellakaan käyttäväni joskus vielä aikaa sellaiseen. Opin autoprojektin aikana paljon Samulin visuaalisesta lahjakkuudesta ja estetiikasta. Oli kiehtovaa nähdä, miten paljon näennäisesti pienet muutokset paransivat auton ulkonäköä.

Kun matkustin ensimmäistä kertaa Samulin luokse, tuntui hohdokkaalta nousta lentokentällä tumman, komean miehen viereen amerikkalaiseen muskeliautoon.

Kiinnyin Mustangiin nopeasti, mutta sen ja minun suhteessa oli eräs pikkiriikkinen ongelma: olen umpisurkea käsivaihteilla ajamisessa. Asetelma oli koominen; olin muuttamassa käsivaihdekeskeisestä Suomesta automaattivaihteiden luvattuun maahan, jossa ajokortin saaminen ei vaadi käsivaihdetaitoja ja jonka asukkaista suurin osa ei koskaan elämässään istu käsivaihteiseen autoon, mutta silti jouduin opettelemaan käsivaihteilla ajamista ensimmäistä kertaa sitten ajokortin saamisen. Mustangi-parka sieti kärsivällisesti opetteluani, ja teimme Samulin kanssa sillä yhden road tripinkin, mutta pian tulimme siihen tulokseen, että oli kaikkien meidän kolmen kannalta parasta, että minä istuisin vastedes Mustangissa aina matkustajan paikalla. Ennen pitkää hankimme toisen, automaattivaihteisen auton.

Kun päätimme Mustangin muuttavan mukanamme Suomeen, ehdotin heti Samulille, että siitä tulisi hääautomme. Samuli haaveili vielä nopeammasta ja hänelle eksoottisemmasta autosta, olihan Mustangi pitkään ollut hänen arkiautonsa. Minä kuitenkin ajattelin, että hääautolla olisi ihanaa olla syvempi merkitys kuin vain se, että auto olisi hieno tai erikoinen. Lopulta Samuli suostui.

Päätimme jo varhaisessa vaiheessa, että Samuli ajaisi Mustangia häissä itse. En halunnut ahtautua hääpuvussani kaksiovisen auton takapenkille, ja muutenkin tuntui enemmän meidän tyyliseltämme, että Samuli olisi itse hääauton ratissa. Näin saimme vihkimisen jälkeen pienen kahdenkeskisen hetken, mikä sekin tuntui mukavalta.

Mustangi ei kaivannut peräänsä kolisevia tölkkejä, olihan sen pakoputkien äänimaailma suunniteltu huolella jo suhteemme alussa. Riitti, että Samuli painoi muutaman kerran kaasua poistuessamme kirkon pihasta.

Auto pesetettiin erityisen huolella ja sen takalasi koristeltiin Just Married -tarralla, mutta muuten Mustangi oli sellaisenaan valmis hääkäyttöön. Oli ihanaa saada hääautoksemme auto, joka muistuttaa suhteemme alkuajoista ja yhteisistä Bostonin-vuosista.