Hajuvesi on tuoksu, joka tuo muistoja mieleen. Itse tunnistan ihmisiä tuoksuista, liitän tilanteita erilaisiin tuoksuihin sekä nautin tuoksujen käytöstä. Marc Jacobsin Daisy -hajuvedestä minulle muistuu mieleen alkutaipaleemme, sillä A käytti alkuaikoinamme kyseistä hajuvettä. Tuoksu tuo mieleen paljon ihania muistoja, jännitystä sekä onnellisuutta. Hajuvesi hääpäivänä luo meille uuden muiston, jota voimme yhdessä tuoksun kautta muistella vuosienkin päästä.
Halusimme ostaa häätuoksut, joita tulemme käyttämään ensimmäisen kerran häissämme. Emme ole käyttäneet kyseisiä tuoksuja aiemmin ja valitsimmekin siis ihka uudet tuoksut. Ajatuksena on käyttää häähajuvettä arkisesta tuoksusta poiketen vain juhlatilanteissa, ei niinkään ”arkituoksuna”.
Valitsin häätuoksukseni Cacharelin Yes I am -tuoksun. Haistelin kyseistä tuoksua jo huhtikuussa laivareissun yhteydessä ja kyseinen tuoksu jäi mieleeni. Tuoksu on pakattu mustaan huulipunan muotoiseen pulloon. Tuoksun ulkoasua kuvataankin ” the most iconic object of a woman”. Tuoksua kuvataan myös voimakkaan tuliseksi sekä naiselliseksi tuoksuksi. Yes I am -tuoksu on vuoden 2018 tuoksu.
A valitsi omaksi häätuoksukseen Nina Riccin, Les Belles de Nina -tuoksun. Tuoksu on tuotu markkinoille vuonna 2006, joka alkuperältään on luotu nuoremmalle yleisölle. Vuosien varrella se on kuitenkin vienyt myös monen vanhemman naisen sydämen. Syy tähän on jännittävä sekoitus sitruunan, vaniljan, omenan, setripuun sekä myskin lämpimiä sävyjä.
Hajuvesi on yksi tapa ikuistaa päivämme muistoihin.
Ihanaa viikonloppua! <3
-E
levaquin 500mg pills buy levofloxacin sale
order avodart buy celecoxib online cheap ondansetron 8mg tablet
Do you mind if I quote a couple of your articles as long asI provide credit and sources back to your website?My blog site is in the very same niche as yours and my users would certainly benefit from some of the information you present here.Please let me know if this okay with you. Thanks!