Häähumun ja –juhlallisuuksien ikuistaminen lienee melkeinpä itsestäänselvyys jokaiselle häitään suunnittelevalle parille. Vaikka ideaalitilanteessa juhlapäivästä piirtyykin osallisille vahva muistikuva yksioikoisesti mm. silmän verkkokalvon myötävaikutuksesta, on tilaisuuden taltiointi varmuuden vuoksi hyvä suorittaa myös erinäisen kuvaajan toimesta. Häävalokuvien sekä mahdollisten –videoiden läpikäyminen tekee mahdolliseksi hääkokemuksen muistelemisen sekä elävöittämisen myös pidemmän ajanjakson jälkeen.
Lähdimme omalta osaltamme jo hyvissä ajoin kartoittamaan haluamamme dokumentoinnin/kuvauksen yksityiskohtia, ja suunnitteluprosessi lähtikin liikkeelle itse kuvauksen laajuuden määrittelemisestä. Opimme, että mittavimmillaan hääpäivän dokumentointi voisi sisältää virallisempien potrettien sekä kirkkoseremonian kuvakavalkadin lisäksi mm. juhla-aamun valmistautumiskuvat (painotus etenkin morsiamen valmistautumisessa), nk. First Look –kuvat (tunteellinen ensikatse ennen seremoniaa) sekä virallisen segmentin jälkeiset juhla-/bilekuvat. Lisäksi alkuvuoden häämessuilla meille valkeni, että meidän olisi myös mahdollista tilata häihimme ammattituotantoryhmä, joka hääpäivän filmatisoinnin lisäksi vastaisi myös taltioidun kuvan editoimisesta pienimuotoisen lyhytelokuvan formaattiin. Luonnollisesti vaihtoehtona olisi myös perhe-/kaveripiirin toteuttama pienimuotoisempi sekä ehkäpä hieman sattumanvaraisempi valokuvaus.
Vaihtoehdoista ei tässä lähtötilanteessa siis ollut puutetta. Ensitöiksemme poissuljimme em. tuttavapiirin toimesta toteutettavan kuvauksen. Tätä perustelimme sillä, että emme halunneet asettaa taltioinnin taakkaa yksittäisen vieraamme harteille. Emme myöskään pitäneet sitä laadullisesti parhaana mahdollisena vaihtoehtona. Tämän ohella päädyimme siihen, että emme myöskään hyödyntäisi ammattikuvaajien tarjoamia videoproduktiopalveluita. Tämä perustuen ensinnäkin näin laajamittaisen kuvauksen tarpeettomuuteen, mutta kenties vielä merkittävämmin sen ylimitoitettuun hintavuuteen. Koimme, että emme saisi tällaisesta tallenteesta rahoillemme toivottua vastinetta.
Näiden alustavien rajavetojen jälkeen, meille jäi kuitenkin vielä mittava vaihtoehtojen kirjo läpikäytäväksi. Tiesimme, että haluaisimme potrettien ohella muitakin kuvia hääpäivästämme, mutta kuvauksen laajuus säilyi kysymysmerkkinä yllättävänkin pitkään. Tässä vaiheessa voin jo todeta, että löysimme suureksi iloksemme toiveidemme mukaisen kuvaajan loppukesästä. Tämän hakuprosessin kuvaileminen edellyttää kuitenkin vielä erillistä kirjoitusta.
– Filosofi
The point of view of your article has taught me a lot, and I already know how to improve the paper on gate.oi, thank you. https://www.gate.io/ru/signup/XwNAU