Kirjoittelin edellisessä postauksessani hieman häämatkahaaveilua. Koska häämatkamme ajankohta tulee olemaan joulukuu 2018, on eteläinen häämatkakohteemme hieman kinkkinen. Niimpä päätimme jo tammikuussa 2018, että lähdemme häämatkallemme Leville.

Olemme hyvin ”Lappi-ihmisiä”. Olemme molemmat kulkeneet nuorempina perheidemme mukana Lapissa talvisin reissuilla hiihtämässä ja laskettelemassa. Nämä reissut ovat olleet unohtumattomia, ja tästä syystä haluamme luoda lisää hyviä muistoja Lappiin, erityisesti Leville. Olemme aika aktiivinen pari, joten tekemistä ja toimintaa täytyy myös häämatkallamme olla.

Majoittaudumme hyvin romanttisessa mökissä, joka sijaitsee lähellä laskettelukeskusta. Ja mikä parasta, hiihtoladut lähtevät takapihaltamme! Haaveenamme on nähdä myös Levin Iglu-kylä, jos ei majottautumisen merkeissä niin ainakin illallisen. Tarkoituksenamme on myös vuokrata moottorikelkka sekä käydä kylpylässä rentoutumassa hoitojen sekä uimisen parissa.

Tärkeintä meille on yhteinen aika. Hektisen arjen lomassa yhteisen ajan löytäminen on välillä jopa mahdotonta. Ainakin itselleni on tärkeää saada nauttia toisen seurasta täysillä tehden juuri sellaisia asioita, mistä me nautimme.

Teimme myös hyvin poikkeuksellisen päätöksen, sillä jätämme koiratkin kotiin! Tämä on meiltä jo paljon! Ne kun kulkevat välillä jopa töissä mukana! Menemme siis ihan kahdestaan <3

Mietimme häämatkaa etelään myöhemmin, mikäli elämäntilanteemme sen mahdollistaa. Saa nähdä, mihin elämä vie;)

  

-E

Yksi vastaus

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.