Häämatka!? Muistatte varmaan kun sanoin että pihistämme häämatkasta, ja se tehdään vasta joskus myöhemmin.. No, ei nyt mennyt tämäkään ihan niin kuin suunniteltiin, vaan maanantaina istahdin aamulla aikaisin koneelle, ja tein pikku muutoksen meidän lentoihin… 😀 Onneksi niitä on nykyään melko helppo ja halpa muuttaa. Meidän oli tarkoitus lentää Espanjasta kotiin häävieraiden kanssa häiden jälkeisenä keskiviikkona, mutta nyt teemmekin niin, että menemme heidän kanssaan lentokentälle mutta jatkammekin sieltä matkaamme vielä viikoksi Mallorcan saarelle!! Olen niiin onnellinen!! Olen aina ollut sitä mieltä, että häämatkalle tulisi lähteä heti häiden jälkeen, kun hääpari on vielä siinä ihanassa hääkuplassa!
On ihanaa päästä hetkeksi rentoutumaan häiden jälkeen, sillä uskon että vaikka hääviikostamme tulee varmasti aivan upea, on sen jälkeen ehkä kuitenkin hieman loman ja rauhoittumisen tarpeessa! 😀 Itsellä ainakin iskee aina kauhea uupumus kun jokin stressaava asia on ohi. On myös ihanaa päästä hetkeksi hengähtämään ihan vain kahdestaan, kun kuitenkin aikaisempi viikko on vietetty isossa porukassa.
Meidän matkakohteeksi valikoitui siis tuo ihana Mallorcan saari, jossa on aivan upeat rannat! Olen aina halunnut käydä kyseisellä saarella, siellä on niin paljon nähtävää, enkä malta odottaa että pääsen niihin kirkkaisiin vesiin lillumaan! Tarkoituksena on vuokrata saarelta auto ja etsiä erilaisia rantapoukamia päivien viettoon! 🙂
Pihistettiin kuitenkin sen verran hotellista, että tyydyttiin ihan normaaliin hotellihuoneeseen, vaikka aluksi meinattiin ottaa hieno hääsviitti omalla poreammeella. Se olisi kuitenkin tullut aika naurettavan kalliiksi, ja meidät tuntien tuskin kauheasti kuitenkaan ammeessa aikaa viettäisimme, joten päätettiin luopua ajatuksesta. Halutaan kuitenkin nähdä eri rantoja, joten hotellihuoneessa ei tule vietettyä tarpeeksi aikaa sen hintaan nähden. Ajateltiin toteuttaa sitten vielä erikseen talvella semmoinen kunnon häämatka, kunnon häämatkahotellilla! Vitsailtiin, että tää matka on vain häiden jälkeinen matka ja myöhemmin tulee sitten se THE häämatka.. 😀 Mutta täytyy katsoa elämäntilannetta sitten talvella uusiksi, jos vain mahdollista niin tarkoitus olisi lähteä joko Aasiaan tai sitten Karibian saarille.
Monet morsiamet on varoitelleet mua häiden jälkeisestä tyhjästä olosta, kun kaksi vuotta mielessä on ollut päivittäin häiden suunnittelu, ja yhtäkkiä se päivä onkin ohi.. 😀 Tätäkin olotilaa ajatellen on siis enemmän kuin suotavaa lähteä heti ”häämatkalle”, ettei tämä bridezilla sekoa ihan kokonaan kun ei ole enää mitään suunniteltavaa. 😉 Ystäväni kyllä sanoi että minut tuntien mulla on jo heti uusi projekti varmasti tiedossa.. 😀
Vinkkejä Mallorcan saaresta ja sen hienoista rannoista otetaan mielellään vastaan! 🙂
Hei
Mahtavaa!
Meidän ensimmäinen yhteinen ulkomaanmatka oli muuten Mallorca! Tykättiin tosi paljon Palmasta ja käytiinkin Alcudiasta pari kertaa fiilistelemässä kaupunkia 🙂
FM-tiimi
OI, ihana kuulla että tykkäsitte paikasta! 🙂
Oi Mallorca on kyllä ihana! Me lähdetään häämatkalle vasta marraskuussa, mutta varattiin pikkuloma Nizzaan kuitenkin, jonne lähdetään heti häistä seuraavana tiistaina. Tulee kyllä niin tarpeeseen pikku loma! 😀 Täälläkin alkaa hieman mietityttämään, että mitähän sitä seuraavaksi sitten suunnittelis kun häät on takana..
Oi Nizza on myöskin ihana!! Oltiin siellä pari vuotta sitten ja kovasti haluttaisiin mennä uudestaankin! ?