Tuleva heinäkuu on ohjelmaa täynnä. Kuukausi käynnistetään hääjuhlien merkeissä, ja vain muutama päivä tämän jälkeen uunituore parivaljakko lähteekin jo muutaman viikon häämatkalle. Olemme molemmat innokkaita matkustelijoita, joten hääreissu on häähuuman alusta pitäen ollut tiiviisti osana hääsuunnittelujamme. Kohde on tosin – matkan varrella -muuttunut kerran jos toisenkin.

Koralliriuttoja kohti vaiko suurkaupungin sykkeeseen?

Olemme 10 vuoden seurustelun aikana matkailleet monesti yhdessä. Ensimmäinen reissumme suuntautui taannoin kesäisen Mallorcan paahteeseen, ja sittemmin olemme matkustaneet mm. Tokioon ja New Yorkiin sekä useaan Euroopan kohteeseen. Häämatkalta lähdimme hakemaan kuitenkin jotain aivan erityistä. Meille oli lähestulkoon itsestäänselvyys, että häämatkan pitäisi kyetä tarjoamaan ainutlaatuisia jaettuja kokemuksia – sellaisia, joita ei todennäköisesti tulisi kertaakaan tämän jälkeen enää kummankaan kohdalle. Minne siis suunta?

Pitkään potentiaalisista häämatka kohteistamme suurinta huomiota sai morsiamen ehdottama Malediivit. Pehmeän hiekan ja lämpimän veden siivittämä ylellinen ja yksityinen luksuselämys siinsi mielikuvissamme juuri sellaisena kokemuksena, jonka kaltaista a) varmasti kaipaisimme tiiviin hääsuunnittelun ja -huuman jälkeen ja b) emme varmastikaan kokisi toiste yhteiselomme aikana. Saisimme viettää aikaa romanttisessa miljöössä kahdestaan, tovin täysin irrallaan muusta maailmasta.

Toinen (kenties enemmän sulhasen suunnalta alkunsa saanut) ajatus oli kaupunkimatka maapallon toiselle puolelle Australiaan. Sydneyn ja Melbournen vilinässä vietetty häämatka kattaisi niin suurkaupunkien kulttuuriset merkkikohteet kuin leppoisammat maaseudun viinitilat. Tämänkin kohteen suhteen kyse olisi hyvin todennäköisesti ollut ”once in a lifetime” matkasta.

Ideat kehittyivät ja muuttuivat, ja eipä kumpikaan edellä mainituista päätynyt lopulliseksi häämatkamme kohteeksi. Minne siis matka, FM-tiimi?

Minkä taakseen jättää, sen edestään löytää

Nyt kyllä sopii em. sanonta ns. ”kuin nenä päähän”. Nimittäin. Meillä oli vuosi takaperin tarkoitus lähteä Japaniin. Olimme kartoittaneet lento- ja hotellivaihtoehtoja sekä osittain jo suunnitelleet reissumme ohjelmakavalkadia. Matkan suunnittelu oli siinä mielessä jo pitkälle viety, että kartoitimme aktiivisesti Finnairin erinäisiä lentotarjouksia. Yleensä – ainakin allekirjoittaneella – matkakuume kohoa pari pykälää välittömästi lentojen varaamisen myötä.

Mutkia tuli kuitenkin matkaan. Pitkä reissu Aasiaan ei ole budjetin kannalta myönnettävästi mikään kaikista kevyin reissu. Havahduimme viime kesänä siihen tosiasiaan, että Japaniin suuntautuvan reissun sekä tulevan häämatkan myötä meille tulisi kaksi pitkää (lue: kallista) reissua hyvinkin lyhyellä aikavälillä. Tämän tiedostaminen seisauttikin tuolloin tyystin matkan suunnittelun, sillä teimme hyvinkin kivuliaan ratkaisun viime kesäisen matkan siirtämisestä vuodella eteenpäin. Lopetimme hetkellisesti hypettämisen ja keskityimme haaveiluun…ja säästämiseen.

Nyt – vuosi myöhemmin – seuraa hääjuhlaamme reilun kahden viikon häämatka siis nk. nousevan auringon maahan. Ja vuodella venähtäneen suunnittelun myötävaikutuksesta on todettava, ettei kyseessä ole mikään traditionaalisin reissu!

Häämatkan cocktail: 2/3 rentoutumista ja 1/3 reissaamista

Japanin matkamme tarkat detailit ovat vahvasti vielä suunnitteluasteella, mutta joitain yksityiskohtia olemme jo lyöneet lukkoon. Matkamme pituus tulee olemaan reilut kaksi viikkoa. Tästä ensimmäisen viikon vietämme tienpäällä reilaten Japania luotijunalla meille jo tutut JR-passit takataskussa. Junareissun on tämänhetkisten suunnitelmiemme mukaan tarkoitus suuntautua mm. Yokohamaan, Iseen, Naraan sekä Kobeen. Toisen viikon vietämme sitten kaikella todennäköisyydellä Tokiossa, kaupungin melskeestä nautiskellen ja silloin tällöin jo varaamamme hotellin altaalla rentoutuen.

Vaikka Japani on meille molemmille entuudestaan tuttu, olemme vannoutuneet hakeutuvamme nimenomaan uusien kokemusten äärelle.

Ja siitähän se ajatus sitten lähti…

Avioliiton ensimmäinen vuori ylitetään yhdessä

Tulevan häämatkamme kaikella todennäköisyydellä merkittävin yksittäinen aktiviteetti on tässä vaiheessa suunnitteluja lyöty jo lukkoon. Olemme nimittäin varanneet yösijan kuvauksellisen & Japanin korkeimman (tuli)vuoren Mt. Fujin huipulla sijaitsevasta majatalosta, ja aikomuksenamme on päättää ensimmäisen viikon reilaus kaksipäiväiseen kapuamiskokemukseen. Tavoitteenamme on kivuta vuoren huipulle ensimmäisen päivän iltaan mennessä, ruokailla ja nukkua majatalossa ja herätä aamulla aikaisin ihailemaan auringonnousun värjäämää maisemaa ennen laskeutumista vuoren juurelle ja reissaamista Tokioon. Näköalan pitäisi siis ”hääsviitistämme” olla kohdillaan.

Tällaista siis suunnitteilla tällä suunnalla. Koska ainutlaatuiset, esteettiset kokemukset ovat sydäntä lähellä, kuulisimme mielellämme muiden tulevien, sekä tietenkin myös häitään jo juhlineiden, hääparien mietteitä ja muistoja häämatkojen ainutlaatuisista ja mieleenpainuvimmista kokemuksista 🙂

– Filosofi

2 vastausta

  1. Ihana tämä teidän blogi! ? Meillä ikiloman jälkeen uusien matkojen suunnittelu on toistaiseksi jäissä, kun Suomessa ollaan viihdytty varsin hyvin 15.5 kuukauden seikkailujen jälkeen!
    Tuo teidän häämatka ja Fuji kuulostaa ihan mahtavalta! Meilläkin on haaveena lähteä vielä joskus Japaniin. ? Voi olla, että häämatkakin tehdään Suomessa tai Suomen lähellä. Se tosin on vielä TÄYSIN suunnittelematta ? Ihanaa hääsuunnittelua teille! ??

    1. Hei

      Mahtavaa kuulla, että pidätte blogistamme! Fuji fiilistelyitä tulee varmasti blogin puolelle häämatkan jälkeen, joten pysykäähän kuulolla 😉 Tsemppiä sillekin sunnalle häävalmisteluihin!

      Terkuin,
      FM-tiimi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.