Hääpäivä – vihkiminen

Saavuimme kaasojen kanssa juhlapaikallemme Kuivannon maamiesseurantalolle noin tunti ennen vihkimisen alkua. Halusin käydä vielä katsomassa, että kaikki olisi kunnossa. Kaasoni laittoi tyttäreni hiukset ennen kirkolle lähtöä. Etäisyyttä kirkon ja juhlapaikkamme välillä oli vain kilometrin verran. Muut lähtivät, kohti kirkkoa. Paikalle jäin vain minä, hääauto ja kuljettaja. Pappimme oli sanonut, että lähtekää kohti kirkkoa vasta muutama minuutti ennen kello 15.

Kaasot ja huiskut, kuva: Markus Hänninen

”Juhlapaikalla yksin vietetyt 15 minuuttia olivat ehdottomasti elämäni pisimmät.
Tuntui, ettei kello liikkunut mihinkään.”

Viimein kello oli tarpeeksi paljon ja lähdimme kohti Kuivannon kirkkoa. Minua jännitti aivan kamalan paljon. Kirkon ovella minua oli vastassa isäni sekä morsiustyttömme. Tytöt olivat niin ylpeän näköisiä, sillä olivat saaneet lähes kaikki onnenkyynel -nenäliinat jaettua vieraillemme. Häämarssi alkoi soimaan isäni merkistä ja kirkon ovet avautuivat. Morsiustytöt kävelivät edeltä, kaasot ja bestman odottivat omilla paikoillaan alttarin reunassa. Astuimme isäni kanssa sisään kirkkoon ja tunteet ottivat välittömästi vallan. Vuoden mittainen odotus ja jännitys oli ohi – tämä oli se hetki, jota olin odottanut. Kyyneleet virtasivat pitkin poskiani, yritin vilkuilla hieman ympärilleni. Kaikki olivat yhtä hymyä ja sulhaseni seisoi alttarilla odottamassa.

Matka alttarille oli lyhyt, mutta tuntui sitäkin pidemmältä. Kun vihdoin pääsin perille, itkusta ei tullut loppua ja turvauduin sulhaseni käteen. Tärisin onnesta, ilosta ja jännityksestä. En ollut ajatellut reagoivani niin voimakkaasti. Pysähdyin täysin hetkeen, tahdoin muistaa ne tunteet, mieheni katseet, papin sanat ja vieraidemme onnelliset kasvot.

kuva: Markus Hänninen

Vihkiminen oli kaunis ja meidän näköisemme. Äitini luki kirkossa osan Raamattua ja pappinamme oli jo eläkkeelle jäänyt isäni setä. Hänen puheensa oli henkilökohtainen, sopivan herkkä, mutta myös hauska. Ennen tahdon -sanaa serkkuni lauloi Anna Puun Mestaripiirros -kappaleen.

kuva: Markus Hänninen

”En muuttaisi vihkimisestä mitään, se oli ehdottomasti hääpäivämme kohokohta.”

Vihkikaavamme noudatti virsikirjasta löytyvää liitettä, avioliittoon vihkiminen. Kirkollinen vihkiminen oli meille ennestään tuntematon, joten liitteen avulla pääsimme helposti jyvälle vihkimisen kulusta. Luimme toisillemme myös sormuslupaukset. Sisääntulomusiikkina kanttorimme soitti perinteisen Felix Mendelssohnin häämarssin. Virsikirjasta lauloimme virren 822 säkeet 1 ja 2, virressä on Suvivirren sävel. Poistumismuusiikkina kanttorimme soitti uruilla Leonard Cohenin Hallelujah -kappaleen.

Herra ja rouva Peltola, kuva: Markus Hänninen

”Vihkimisestä kirjoittaminen herkistää edelleen. Olen vain niin onnellinen,
että olen saanut puolisokseni noin upean miehen.”

– Sara ♥

Lue myös:

Tagged

27 vastausta

  1. Jotenkin ihanaa, että nimenomaan vihkiminen on ollut päivänne kohokohta. 🙂 Sehän on juuri se tärkein kaikelta kantilta ajateltuna – sen takia koko hääpäivä on rakennettu.

    Vastaa

  3. Tosi kaunis teksti. Ihana kuulla, että vihkiminen oli noin erityinen tilaisuus ja ettei se mennyt jännityksen myötä aivan sumussa. <3

    Vastaa

  4. Yhy, itkin niin paljon tätä tekstiä lukiessa! Ihana, että vihkiminen oli kaikki mitä halusitte. ❤️ Samalla odotus omaa vihkimistä kohtaan kasvoi! ?

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.