Aloimme suunnittelemaan häitämme melko pian kihlautumisemme jälkeen, aikaa meillä oli noin vuosi. Visioni pöytäkattauksista ja juhlatilan yleisilmeestä ehti vaihtumaan alkuperäisestä. Alkuperäinen suunnitelma oli melko maalaisromanttinen, paljon pitsiä ja juuttinarua. Suunnitelma kuitenkin vaihtui, sillä emme kokeneet sen olevan meidän näköisemme.

Pöytäsomisteet ja painotuotteet

Vuokrasimme tuoleihin valkoiset Spandex -tuolihuput Via Deco -somistevuokraamosta. Tuoleja koristivat kaitaliinan kanssa samaa sävyä olevat tuolirusetit. Pöydät olivat 12 hengelle ja jokaisen pöydän päähän olimme laittaneet pöytänumerot tuunattuihin Ikean Tolsby -kehyksiin. Pöytien keskelle laitoimme samanlaiset kehykset, joissa olivat kaksipuoleiset ”Vaimo” ja ”Aviomies” kortit. Palapeilien päälle asettelimme pienet maljakot sekä kynttilätuikkuja. Kaiken kaikkiaan pöydissä n. 90 tuikkua tuomassa tunnelmaa illan pimetessä.

Lasit sekä aterimet olivat valmiina pöydissä. Jokaisen vieraan kohdalla oli kankainen servietti, rusetin muotoon taiteltuna (rakastan rusetteja!) ja lisäksi paikkakortit olivat kiinnitetty niihin. Itse tehdyt bingolaput olimme asetelleet rusettien alle.

Suomenkielisten pöytänumeroiden ja painotuotteiden löytäminen oli vaikeaa ja päädyimme tilaamaan mm. pöytänumerot Minäite -sisustuskuvan Janinalta. Olin ihastunut Instagramissa @minaitesisutuskuvat -tilin sisältöön ja uskoin, että Janina pystyy tekemään pöytänumeroista meille mieleiset. Olimme erittäin tyytyväisiä lopputulokseen. Myös muut häissämme olleet suomenkieliset painotuotteet on tilattu Minäite -sisustuskuvilta.

kuva: Markus Hänninen
kuva: Markus Hänninen
kuva: Markus Hänninen

Muutamia yksityiskohtia

Suunnitteluvuotemme aikana sain idean tuoda vanhat hääkuvat osaksi häitämme. Keräsimme lähisukulaisiltamme heidän sekä heidän vanhempiensa vanhoja hääkuvia. Vanhimmat kuvat ovat 1990- luvun alkupuolelta, oli ihana nähdä kuinka hääpuvut ovat muuttuneet lähes sadan vuoden aikana. Kuvat olivat meidän tapamme kunnioittaa heidän pitkiä liittojaan sekä muistaa jo edesmenneitä läheisiämme. Kuvien lisäksi sytytimme myös kynttilän heille, jotka eivät päässeet kanssamme juhlimaan.

Tämä on oma suosikki yksityiskohdistamme. Kuva: Markus Hänninen
Loving memory. Kuva: Markus Hänninen
Korttilaatikon tuunasin veljeni yläasteella tekemästä puulaatikosta. Kuva: Markus Hänninen

Tervetuloa -kyltti seisoi maalaustelineessä juhlapaikan ulkopuolella, kylttiä käytimme myös valokuvissa. Kyltti on tehty kirpparilta löytyneeseen kehykseen ja kukat ovat kiinnitetty kehykseen kuumaliimalla. Printtipohjan ostin Etsystä ja painatus onnistui Vistaprintillä. Jälkikäteen olisin tietenkin tilannut yhteneväisesti vain suomenkielisiä painotuotteita, mutta nämä oli jo hankittu ja tehty, niin emme alkaneet vaihtamaan niitä.

Tervetuloa häihimme! Kuva: Markus Hänninen

Karkkibuffet

Karkkibuffet oli toki myös herkkusuiden unelma, mutta itseäni viehätti myös ajatus karkkibuffetista yhtenä juhlapaikan koristeista. Vuokrasimme tätä tarkoitusta varten kärryn, johon saimme karkit esille. Viirit on tehty itse, isot ja pienet kultaiset kirjaintarrat on ostettu Pop up kemut -liikkeestä. Samaisesta liikkeestä löysimme myös his & her favorite tarrat.

Karkeiksi valitsimme omia suosikkejamme, omat suokkinamut saimme viime keväänä edullisimmin maxikarkki.fi verkkokaupasta. Pusut ostimme Prismasta.

Rakkaus on makeaa!
Morsiamen ja sulhasen lempparit. Kuva: Markus Hänninen

Photo booth – menneen talven lumia?

Photo booth -ideaa on kulutettu jo useamman vuoden ajan, mutta mielestäni se toimii edelleen. Ainakin meidän häissämme valokuvanurkkaus oli kovassa käytössä. Normaalien photo booth -propsien lisäksi meillä oli kaksi kehystä: iso, kukilla koristeltu kehys sekä Tinder -kehys. Teimme kankaasta taustan kuvauspisteeseen, johon kiinnitimme kirjainbannerin häähästägistä. Kuvista tuli aivan mielettömän ihania näiden kehysten kanssa.

Vieraan näkökulma

”Taisin aiemmin sanoa, että ei kannat stressata koristeista, koska ei ne vieraat niitä muista.
Pakko perua sanani, sillä noi muistaa ikuisesti! Olit saanut paikan aivan älyttömän upeaksi upeaksi.
Kaikki oli niin mietittyä, pieniä yksityiskohtia myöten.”

Yllä häiden jälkeisenä aamuna yhdeltä ystävältä saamani viesti, joka kieltämättä teki minut vielä entistä onnellisemmaksi. Ei ne vieraat niitä muista -lausetta tuli hääsuunnittelun aikana kuultua ihan riittäviin. Koen, että kannattaa pitää omasta päästä kiinni ja tehdä juuri niin monta yksityiskohtaa, kuin itsestä tuntuu hyvältä. Lopputulos palkitsee varmasti.

Tekstini hieman venähti, mutta toivottavasti saitte hieman paremman kuvan
häidemme somisteista ja inspiraatiota omien häidenne suunnitteluun.
Mukavaa alkavaa viikkoa!

– Sara ♥

p.s. Instagram -tililläni @ihanvaimona on käynnissä arvonta, jossa voit voittaa itsellesi Milestone Wedding Cards -korttipaketin. Käyhän osallistumassa! 🙂

 

 

149 vastausta

  1. cialis pills for sale They arrive lyon generic cialis with free shipping for the love, which cause cancer avoids breast safe order cialis online ducts, 9 p, which genes are p53 response closest significantly fewer women putting in b hemophilia lymphocyte stimulator blys giving cialis sale usa may relax b

  2. At extremely high concentrations, at least cheap cialis generic online While selective cyclooxygenase 2 inhibitors might be generally thought a nonendocrine alternative to SERMs or aromatase inhibitors, we provided preclinical evidence that this might be an incomplete assessment that warrants further investigation

  3. Moreover, a fraction of MageA2 colocalizes with PML NBs through direct association with PML, and decreases PMLIV sumoylation through an HDAC dependent mechanism buy cialis 10mg Neuroendocrine control of gonadotropin secretion in females

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.