Hääpäivän aamuna keräsimme Karon kanssa takapihaltamme kukkia. Niitä käytettiin kimpuissa, salaattien koristelussa sekä amppeleissa vihkipaikalla. Aamulla lähdimme kaasojemme kanssa kampauksiin ja meikkauksiin ja seuraavan kerran näimme Karon kanssa toisemme first look -kuvauksissa juhlapaikalla iltapäivällä. Kampaamossa istuessani katsoin, kuinka sade hakkasi katukivetystä, mutta enää sää ei stressannut. Olkoon mikä on, se ei stressaamalla miksikään muutu enkä anna sen pilata tunnelmaani.

Kun mun kampaukseni ja meikkini olivat valmiit, siirryin mäkin hääpaikalle lounastamaan ja viimeistelemään paikkoja. Matkalla metsästettiin vielä viininpunaisia neilikoita kimppuani varten. Tilatut kukat olivat elpyneet hyvin, ja ystäväni alkoi sitoa kimppua. Erilaiset sadetutkat ja sääennusteet olivat kovan tarkkailun alla, kun mietimme, voiko vihkimistä järjestää ulkona, jos sataa. Karo piti pintansa ja halusi vihkimisen ulkona. Kuvaajamme Petra saapui, ja kaasoni auttoivat mua pukeutumaan first look -kuvausta varten.


First look -kuvien jälkeen siirryimme ulos kuvaamaan pienestä sateesta huolimatta. Taivas alkoi kirkastua meren yllä ja pian oli niin kirkasta, että kuvaaminen oli hankalaa rannassa. Otimme kuvia monissa eri paikoissa: villan edessä, meren rannassa, sisällä villassa ja hevosen kanssa metsässä. Saimme jo koevedokset, ja kuvien valitseminen tulee olemaan todella vaikeaa!

Kolmen jälkeen vieraita alkoi valua paikalle ja me siirryimme sisätiloihin piiloon odottamaan vihkimisen alkamista. Kun yhteiskuljetusbussi oli tuonut loputkin vieraat paikalle, vieraat siirtyivät rantaan odottamaan meitä ja vihkimistä.
Hääaamun aikataulu:
Klo 7.30 herätys
Klo 9-12 kampaukset ja meikit
Klo 10 kakunhaku
Klo 12 lounas
Klo 13.30 first look -kuvaus
Klo 14 hääkuvaus

Jännitystä oli ilmassa edellisenä päivänä mutta hääpäivän aamuna tuntui morsiuspari ihan rennolta. ♥️
<3
Thank you for your sharing. I am worried that I lack creative ideas. It is your article that makes me full of hope. Thank you. But, I have a question, can you help me?