Kaupallinen yhteistyö Tahtoo.

Kun alun perin aloimme järjestää häitämme, asuimme vielä Yhdysvalloissa, ja otin käyttöön sikäläisen The Knot -hääsovelluksen. Sovellus oli ilmainen ja sen kautta pystyi laatimaan helposti myös oman hääsivuston, minkä ennen pitkää teinkin.

Sivustomme oli jo valmis ja olimme jakaneet sen linkkiä ensimmäisessa Save the Date -kortissamme, kun sain blogini kautta viestiä kotimaisen hääpalvelu Tahtoon taustajoukoilta. Heidänkin palvelunsa on ilmainen, mutta siihen saa maksullisia lisäosia, ja he tarjosivat lisämaksullista premium-pakettiaan ilmaiseksi käyttöömme. Kerroin tehneeni jo yhden hääsivuston mutta olevani kiinnostunut vertailemaan heidän palveluaan amerikkalaisversioon. Myös Knotin palvelu on tarjolla muillekin kuin Yhdysvalloissa asuville, joten ajattelin, että vertailu voisi hyödyttää teitä lukijoita.

The Knotin ja Tahtoon palveluissa oli monia olennaisia eroja. Meidän huomiomme kiinnittyi heti alussa siihen, että Tahtoon kautta saisimme tehtyä sivustostamme kaksi erikielistä versiota. Knotilla tällaista mahdollisuutta ei kummastuksekseni ollut, vaikka amerikkalaisilla hääpareilla on mitä moninaisempia kulttuuritaustoja, ja monilla heistä voisi olla tarvetta jakaa häävierailleen tietoa useammalla kielellä. Englantia äidinkielenään puhuville ihmisille on kuitenkin varsin tavallista unohtaa, että kaikki eivät osaa heidän kieltään, ja tämä taisi näkyä myös Knotissa.

Koska olen hääjärjestelyistä paljon Samulia innostuneempi, yritin ensin tehdä molemmat sivut itse, vaikka en ole visuaalisesti alkuunkaan lahjakas, ja Samuli on tiimimme visualisti. Minun taidoillani Knotilla tehdystä sivustosta tuli selvästi kauniimpi kuin Tahtoon sivustosta. Knotin valmiista ulkoasuista ainakin osa oli tehty yhteistyössä hääkutsuja ja muita häiden painotuotteita valmistavan painotalon kanssa, ja heidän graafikkonsa olivat suunnitelleet visuaalisia kokonaisuuksia, joissa samalla ilmeellä olisi voinut sekä tehdä hääsivuston että teettää hääkutsut. Valitsemani sivustopohja oli minusta kaunis sellaisenaan, ja jos olisimme ehtineet teettää hääkutsut ennen Suomeen muuttoamme, olisimme hyvinkin saattaneet teettää sivuston kanssa yhteensopivat kutsut. Suomessa asuvalle Knotin ja painotalon yhteistyöstä ei kuitenkaan ollut iloa, sillä emme halunneet tilata kutsuja valtameren toiselta puolelta saakka.

Tahtoon valmiit pohjat eivät olleet kummankaan meistä makuun, mutta niitä pystyi muokkaamaan mielensä mukaan, ja Samuli sai oman visionsa ohjaamana rakennettua meille Tahtooseen yksinkertaisen tyylikkään sivuston.

Knotissa oli sisäänrakennettuna kiehtova lahjalistatoiminto, josta olenkin jo kirjoittanut aiemmin täällä blogissa. Se ei kuitenkaan käytännössä ollut suomalaisen hääparin käytettävissä – eikä suomalaiselle hääparille erityisen tarpeellinenkaan.

Tahtoossa oli monikielisyyden lisäksi muitakin ominaisuuksia, joiden vuoksi valinta kahden palveluntarjoajan välillä oli lopulta helppo. Meille erittäin hyödyllinen oli esimerkiksi mahdollisuus muokata vapaasti lomaketta, jonka kautta vieraat ilmoittautuvat häihin. Koska kutsuvieraslistallamme on kymmeniä lapsia ja lapsille on tulossa oma menuvaihtoehto ja ikätasoisia puuhatehtäviä, kysyimme lomakkeessa muun muassa lasten ikää, menuvalintaa ja syöttötuolin tai potan tarvetta. Aikuisilta kartoitamme samalla lomakkeella erikoisruokavaliot ja sen, haluavatko jotkut heistä kokonaan alkoholittomat ruokajuomat.

Tahtoon premium-ominaisuuksiin kuuluu toiminto, jonka kautta vieraamme voivat häiden jälkeen jakaa häissä ottamiaan valokuvia kanssamme. Lisäksi Tahtoon sivustolle voi premium-asiakkaana rakentaa häiden jälkeen kuvagallerian, jota vieraat voivat käydä katsomassa. Nämäkin ominaisuudet otamme mielellämme käyttöön, sillä olimme joka tapauksessa aikoneet käyttää valokuvien jakamiseen jotakin nettipalvelua, ja on kaikkein kätevintä, että asia hoituu hääsivuston kautta.

Kokonaisuudessaan kotimainen palveluntarjoaja vei voiton ulkomaisesta, osin yleismaailmallisesti käytännöllisten ominaisuuksiensa vuoksi ja osin siksi, etteivät ulkomaisen läheskään kaikki ominaisuudet olleet meidän Suomessa asuvien käytettävissä.

Kuva: nimimerkki Pexels kuvapalvelu Pixabaystä 

2 vastausta

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.