Meidän hääsuunnittelumme ei lähtenyt liikkeelle tietoisesti valitusta teemasta, mutta meillä molemmilla oli alusta alkaen ajatuksia siitä, minkälainen tyyli meille sopisi – ja varsinkin siitä, mikä meille ei sopisi.

Maalaisromanttiset häät ovat ihania, mutta meille maalaisromanttinen tyyli ei tuntunut alkuunkaan omalta. Myöskään muodissa oleva boheemi puutarhajuhlatyyli ei missään tapauksessa sopisi meidän näköisiimme juhliin.

Saimme teemat puettua sanoiksi, kun luin alkuvuodesta viime syksyn Häät ja Juhlat -lehdestä jutun, johon oli koottu 20 erilaista hääteemaa. Niistä neljä tuntui kuvaavan meidän suunnitelmiamme.

 

1. Merellinen

Oletko aina haaveillut häistä meren rannalla? Jos olet, haluat ehkä myös rakentaa häidesi teeman rakastamasi maiseman ympärille. Ruoka on isossa roolissa näissä häissä. Meriteema on vaarallisen helppo vetää överiksi, joten pidä huoli, ettei hääpaikkasi ole pelkkää sinivalkoraitaa, ankkuria ja purjetta.

-Erika Åkman: 20 Ihanaa ja erilaista hääteemaa. Häät ja Juhlat syksy 2019.

 

Meri oli alusta alkaen keskeinen osa hääsuunnitelmiamme. Halusimme juhlatilan, jossa olisi merinäköala, ja ajattelimme ottaa hääpotrettimme meren äärellä. Meri oli keskeinen elementti myös ihanissa kihlajaiskuvissamme, joita olimme kuvien ottamisesta lähtien suunnitelleet käyttävämme muun muassa Save the Date -korteissamme.

Meri on meille tärkeä ennen kaikkea siksi, että rakastamme molemmat merimaisemia. Lisäksi sillä on kuitenkin symbolinen merkitys: Atlantin valtameri yhdistää toisiinsa Helsingin ja Bostonin, eli se yhdisti meidät, kun suhteemme alussa minä asuin Helsingissä ja Samuli Bostonissa. Ensitreffeille matkustimme Islantiin, joka myös on keskellä Atlantin valtamerta. Meri on alusta alkaen kietoutunut osaksi rakkaustarinaamme, ja siksi sillä on itseoikeutettu sija myös hääsuunnitelmissamme.

Sinivalkoraidat, ankkurit ja ruorit eivät kuitenkaan olleet missään vaiheessa meillä mielessä. Kihlajaiskuvissamme olennaisessa osassa on majakka, ja majakan harkitsemme olevan mukana myös esimerkiksi häiden painotuotteiden visuaalisessa ilmeessä. Olennaisimmin meriteema näkyy kuitenkin ihan yksinkertaisesti juhlapaikan valinnassa. Lisäksi ruokalistan on tarkoitus painottua meren antimiin.

 

2. Glamour

Glamour-häät eivät automaattisesti tarkoita kalliita häitä. Glamour-tunnelmaa luodaan tyylikkäillä koriste- ja ruokavalinnoilla, eikä näistä häistä puutu säihkettä ja loistetta. Valitse hääautoksi tyylikäs limusiini ja puvuksi hyvin istuva merenneitomallinen mekko.

-Erika Åkman: 20 Ihanaa ja erilaista hääteemaa. Häät ja Juhlat syksy 2019.

 

Glamour tuntuu kuvaavan varsin hyvin epämääräistä ajatusta, jota emme olisi osanneet itse pukea sanoiksi. Itse olisin ehkä käyttänyt sanaa hohdokas.

Tämä teema ilmenee meillä muun muassa hääparin pukeutumistyylissä ja siinä, että hääjuhlaamme vietetään ravintolassa. Ruokalistan valinnoissa olemme painottaneet ylellisyyttä, ja harkitsemme yllättävämme vieraat jollakin vaikutuksen tekevällä yksityiskohdalla.

Eräänlaista glamouria lienee sekin, että juhlapaikallamme Hangon Casinolla ovat viime vuosina vietetty ainakin kahdet seurapiirihäät. Siellä ovat menneet naimisiin jalkapalloilija Teemu Pukki ja pokeritähti Jens Kyllönen.

 

3. Amerikkalainen

Amerikkalaisissa häissä kaikki on suurta, hääpuvusta alkaen. Amerikkalaisiin häihin myös kuuluu erilaisia perinteitä, joita Suomessa ei tunneta. Jos teema tuntuu omalta, matkatkaa hääpäivänänne ajatuksissanne toiselle mantereelle.

-Erika Åkman: 20 Ihanaa ja erilaista hääteemaa. Häät ja Juhlat syksy 2019.

 

Koska olemme asuneet suuren osan yhteisestä taipaleestamme Yhdysvalloissa, meille on ollut alusta alkaen selvää, että amerikkalainen kulttuuri näkyy jollakin tapaa myös häissämme. Vaikeampi kysymys on ollut, millä tavalla haluaisimme ottaa sen mukaan.

Kun kihloihin mentyämme aloitimme alustavan hääideoinnin, yritin selvitellä, olisiko Yhdysvalloissa jokin hääperinne, jonka haluaisimme mukaan omiin häihimme. Silloin kuitenkin huomasin enemmän yhtäläisyyksiä kuin eroja. Esimerkiksi morsiuskimpun heiton tyyppisistä häiden ohjelmanumeroista useimmat ovat molemmissa maissa samoja. Kalliit ja ylelliset hääpuvutkin vaikuttavat olevan nyky-Suomessa yleisiä.

Sittemmin olen törmännyt eroavaisuuksiinkin. Amerikkalaiset häät ovat monipäiväinen tapahtuma, johon kuuluu juhlia sekä ennen että jälkeen varsinaisen hääpäivän. Vieraita on satoja. Kukkalaitteet ovat ainakin häälehtiin ja hääaiheisille Instagram-tileille päätyvissä kuvissa todella suuria ja näyttäviä. Plaseerauskartat ovat kekseliäitä ja mieleenpainuvia. Kuten kaikesta tästä voi päätellä, amerikkalaisten hääbudjetit ovat aivan valtavia.

Me emme halua hääbudjettimme paisuvan amerikkalaisiin mittoihin emmekä muutenkaan kaipaa kaikkea sitä suureellisuutta, mikä amerikkalaisiin häihin liittyy. Esimerkiksi valtavat kukkalaitteet eivät meidän mielestämme ole hintansa arvoisia tai muutenkaan meidän tyylisiämme. Tosin on hyvä muistaa, etteivät kaikkien amerikkalaistenkaan häät näytä samalta kuin amerikkalaisten häälehtien kuvat. Meidän läheisin amerikkalainen ystäväpariskuntamme esimerkiksi osti hääkukkansa floristin sijaan Lidlin tyyppisestä halpisketjumarketista.

Kenties amerikkalaisin osa tähänastisia hääsuunnitelmiamme on häiden jälkeinen brunssi, joka tekee juhlistamme kaksipäiväiset. Hääpaikallamme Hangon Casinolla on brunssi joka sunnuntai, ja ravintolasali on niin iso, että saatoimme varata sieltä erillisen alueen hääseurueellemme.

Lisäksi olemme pitäneet amerikkalaisuuden mielessä pienissä yksityiskohdissa. Esimerkiksi ruokalistalla on luvassa joitakin amerikkalaisia yllätyksiä.

 

4. Matkailu

Matkailuteeman ympärille rakennetut häät ovat nyt todella kuumaa huutoa. Teema toimii, sillä se on samaan aikaan sekä selkeä että leikkisä. Mikäli matkailu on yhteinen intohimonne, somistakaa juhlapaikkanne matkailuun liittyvillä yksityiskohdilla kuten tienviitoilla, postikorteilla ja kartoilla.

-Erika Åkman: 20 Ihanaa ja erilaista hääteemaa. Häät ja Juhlat syksy 2019.

 

Vaikka häissämme on useita teemoja, emme halua niiden vaikuttavan teemabileiltä. Siksi emme ole ajatelleet tienviittoja, postikortteja tai karttoja sen enempää kuin ruoreja ja ankkureitakaan.

Matkailuteema kuitenkin kuvaa erästä ajatusta, joka tuli hääsuunnitelmiimme mukaan jo heti alkuvaiheessa. Omimme idean samalta amerikkalaiselta ystäväpariskunnaltamme, johon yllä jo kertaalleen viittasin. Heidän häissään ei käytetty pöytänumeroita, vaan pöydät oli nimetty matkakohteiden mukaan, joissa pari oli käynyt yhdessä.

Ihastuimme ajatukseen heti kun kuulimme siitä. Ennen lasten saamista matkustelimme paljon, ja olisi ihanaa muistella häitä järjestäessä yhteisiä matkojamme. Käytännössä on kuitenkin edelleen auki, millä tavalla haluaisimme matkakohteiden näkyvän pöydissä.

Yksi vaihtoehto olisi tehdä kuhunkin pöytään omanlaisensa painotuotteet (paikkakortit, menukortit ja ohjelmat), jotka kuvastaisivat jollakin tapaa kyseisen pöydän matkakohdetta. Kokonaisuudesta saisi silti yhtenäisen esimerkiksi niin, että painotuotteiden koot ja mittasuhteet, fontit ja tekstikoot olisivat kaikissa pöydissä identtiset, mutta taustalla olisi kussakin pöydässä eri valokuva. Olemme harkinneet esimerkiksi tätä Zazzlen pohjaa. Taustakuvien ei tarvitsisi esittää meitä, vaan ne voisivat olla esimerkiksi rantakiviä, kuohuvaa merta tai laavaa.

Helpompi vaihtoehto olisi pitää painotuotteet muuten identtisinä mutta painattaa pöytiin nimilaput, joiden taustalla olisi kohdetta esittävä kuva. Mikäli meille tulee pikkukorteista rakennettu plaseerauskartta eli escort cards, sama kuva voisi olla myös plaseerauskarttakorteissa. Matkailuteemalla voisi leikitellä myös tekemällä escort-korteista boarding passin näköiset.

Yksi kivoimpia amerikkalaisissa häälehdissä näkemiäni matkailuteeman sovelluksia on matkalaukkuun kiinnitettävien muovisten, keinonahkaisten tai metallisten osoitelappukoteloiden käyttö yhdistettyinä vieraslahjoina ja plaseerauskarttakortteina. Osoitelappukotelon päälle voi painattaa (tai metalliin kaiverruttaa) vaikka hääparin nimikirjaimet, hääpäivän tai häälogon. Vähemmän persoonallinen mutta kenties vieraille mieluisampi vaihtoehto ovat yleisluontoisesti matkailuteemaan ja häihin soveltuvat tekstit kuten ”And so the Adventure Begins” eli ”Ja niin seikkailu alkaa”. Tällaisia osoitelappukoteloita ja muitakin kivoja tapoja soveltaa matkailuteemaa häissä on koottu esimerkiksi tähän amerikkalaisen häävalokuvaajan blogikirjoitukseen.

 

Vaikka teemoja on useita, emme koe niiden riitelevän keskenään. Matkailu ja amerikkalaisuus sopivat luontevasti yhteen, kun taas meriteema ja glamour ilmenevät juhlissamme ihan eri tavalla. Uskomme, että tästä yhdistelmästä syntyvät juuri meidän näköiset häät.

 

Kuva: Löydätkö kuvasta kihlaparin? Kuva on yksi Marina Baklanovan ottamista ihanista kihlajaiskuvistamme.

182 vastausta

  1. keep up the good work on the blog. I love it. Could use some more frequent updates, but i am quite sure that you got better or other things to do like we all do. 🙂

  2. Editor s Note This post was originally published in July 2016 and has been updated for accuracy and comprehensiveness as of February 2021. hcg vs clomid With the rising global use of infertility treatments Kupka et al.

  3. Afternic Sedo Afternic Afternic Afternic Afternic Afternic Afternic Afternic Afternic Afternic Afternic Afternic Afternic Afternic Afternic Afternic Afternic Afternic Afternic lasix pill Alzheimer Disease 26 3 246 53

  4. Thank you for the sensible critique. Me & my neighbor were just preparing to do a little research on this. We got a grab a book from our area library but I think I learned more from this post. I’m very glad to see such excellent info being shared freely out there.

  5. Raymond, USA 2022 05 19 12 53 14 nolvadex Santen, 8 in a 2015 review of 33 studies, concluded that systemic absorption from low dose vaginal estrogen is minimal, which provides some rationale for using it to treat vulvovaginal atrophy in postmenopausal women

  6. A preconception visit is the ideal time to address your current medications and optimize your health prior to pregnancy buying cialis online safe 1 Dual inhibition of the renin angiotensin system RAS Increased risk of renal impairment, hypotension, and hyperkalemia

  7. The promoter sequence of Ins1 is identical in both the wild type and Ins1 Cre ER alleles, and they cannot, therefore, be distinguished from one another priligy for sale It shook a few times, and suddenly, can hydrochlorothiazide increase creatinine together with the skeleton horse under it, disintegrated into countless broken bones the size of an Furosemide And Warfarin inch, and scattered all over the ground

  8. Currently, follicular thyroid neoplasms are the only known neoplasms to be associated with PPARОі fusion gene products and PAX 8 PPARОі is the only known PPARОі associated fusion gene generic cialis from india Upper histological sections of trabecular bone from proximal tibia metaphysis in sham operated SO, orchidectomized Orx and Orx rats treated with tamoxifen Orx TAM

  9. Review of randomized clinical trial of NSAIDS for frequency of adverse events; ALT 3 fold ULN in 0 clomid 100 mg Otherwise, you can induce an Addisonian crisis where the body s cortisol levels become dangerously low

  10. However, unlike most Hsp90 inhibitors, gedunin was unable to compete with GDA for binding to the N terminal ATP binding pocket in florescence polarization assays, suggesting a novel mechanism for Hsp90 modulation Hieronymus et al propecia costco Normal prolactin levels for a male are no more than 18 ng ml

  11. Photopsia and phosphenes cialis for sale online Among them, the second elder of the big star Luozong is normal value for random blood sugar Diabetes Cure Book one of the top masters of the star field It does not seem to Herbs To Lower Blood Sugar Naturally lower blood sugar vitamins berberine be too idiotic

  12. Further guidance is required concerning what to do after pregnancy has been achieved, as our patient has expressed his desire to continue low- dose HCG therapy to maintain spermatogenesis zithromax PupillometryR an R package for preparing and analysing pupillometry data

  13. At the beginning, I was still puzzled. Since I read your article, I have been very impressed. It has provided a lot of innovative ideas for my thesis related to gate.io. Thank u. But I still have some doubts, can you help me? Thanks.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.