Yhteistyö: Ruohonjuuri

En ole koskaan oppinut juomaan kahvia. Kahvi tuoksuu ihanalta, ja hyvä kahvi on hyvää, mutta sen juomisesta ei silti ole tullut tapa. Sen sijaan rakastan teetä.

Teenjuojalla on välillä hölmistynyt olo suomalaisen kahvikulttuurin keskellä. Kun mennään kylään, kysytään heti, otatko kahvia. Kun törmäät tuttavaan vuosien takaa, hän ehdottaa, että menisitte kahville yhdessä. Juhlissa tarjoilija kiertää kahvipannun kanssa, ja joutuu juuri sun takia hakea teepannun, jossa sitten on liian kauan haudutettua mustaateetä. Äh! Olenko ainut, jolle tulee näistä kiusaantunut olo? Mielummin juon sitten vaikka vettä kuin kitkerää teetä.

Myönnettäköön, etten tiedä teestä kauheasti. Usein ostopäätökseeni vaikuttavat sertifikaatit, mielenkiintoiset makuyhdistelmät ja yksinkertaisesti paketin esteettisyys. Jotkut teet tuovat mulle paljon muistoja mieleen: vihreä jasmiinitee muistuttaa Kevon vaelluksesta, ja masala chai tuo mieleen tietysti Intian loman. Nyt olisi tarkoitus etsiä häihin ne spesiaalit teet, joita juodessa mieli palaa elokuiseen hääpäivään vaikka marraskuun pimeinä iltoina.

Olen Ruohonjuuren kuukausitarjousten uhri. Tarjousten innoittamana kokeilen milloin mitäkin teetä, mutta nyt sain mahdollisuuden maistella Ruohonjuuren tarjoamana YogiTean, Pukkan ja Clipperin teevalikoimaa vielä lisää. Kaikkien näiden teemerkkien pakkauksissa on se kivaa, ettei pahvista pakettia ole kääritty muoviin. Lisäksi Clipperin teepusseja ei ole yksittäispakattu, mikä vähentäää aika reilusti pakkausjätettä. Valinnanvaraa Ruohonjuuressa riittää, sillä teevalikoimassa on 220 tuotetta! Sää viileni sopivasti, joten ei muuta kuin kuuma vesi termariin, teet reppuun ja luontoon viettämään teehetkeä.

Yogi tea (USA) -teet ovat yrttisiä sekä mausteisia, ja täten täydellisiä kylmiin iltoihin ja kotoiluun. Maisteluun päätyivät chilitee, ginsengtee, valkoinen aloeveratee ja lakritsitee. Näistä lemppari oli chilitee, joka lämmitti ihanasti.

Pukkan (UK) tunnistaa myös maustaan. Kuten Yogi tea, Pukkakin on yrttinen, mutta omalla tvistillään. Pukkalta valitsin maistettavaksi rakkaus-, chai-, after dinner- ja detox-teen. Pukkan teevalikoimasta häihin päätyy tietysti rakkaustee, jossa on kamomillaa, limetinkukkaa, seljankukkaa, kehäkukkaa, ruusua ja laventelia.

Clipper (UK) -teemaut ovat ehkä simppeleimpiä näistä kolmesta merkistä. Niissä ei ole niin monimutkaisia makuyhdistelmiä ja -vivahteita, vaan ne hurmaavat selkeydellään. Clipperin valikoimasta maistoimme valkoista piparminttuteetä, vihreää mangoteetä, afrikkalaista rooibosta ja earl grey-teetä. Haluaisin tarjota näistä kaikkia häissämme! Yksi valkoinen tee pitää ilman muuta valita, ja piparminttutee on ihanan raikas ruoan jälkeen nautittavaksi. Samoin vihreän teenjuojat pitää huomioida, ja mango tuo vihreään teehen kivaa makeutta. Rooiboksesta olen oppinut itse vasta nyt tykkäämään, ja se on ihanan makea jälkiruokamainen tee. Earl grey taas on varma valinta ja toimii loistavasti kauramaidon ja agavesiirapin tai hunajan kanssa.

Ja hei kahvinjuojat, kyllä Ruohonjuuressa on teillekin paljon erilaisia juomia tarjolla! Kun nyt kerran häitä suunnitellaan, niin suunnitellaan sitten viimeistä pisaraa myöten. 🙂

 

67 vastausta

  1. Such indiscriminate use by an otherwise healthy population leads to undue side effects best place to buy generic cialis online Of note, in this study, in some subjects who received tadalafil followed by sublingual nitroglycerin in the post exercise period, clinically significant reductions in blood pressure were observed, consistent with the augmentation by tadalafil of the blood pressure lowering effects of nitrates

  2. Si dovrebbe anche smettere di prendere il Viagra e vedere un medico se si hanno sintomi di attacco di cuore, nausea, aumento della sudorazione, cambiamenti di visione o perdita improvvisa della vista, se l erezione ГЁ dolorosa o dura piГ№ di 4 ore where can i buy priligy

  3. generic cialis online europe The answer is food for ed very clear, but there are cialis without a doctor prescription reddit Money Back Guarantee still some things that cialis without a doctor prescription reddit are not clear, such as what kind of synonym for erectile dysfunction Over The Counter Viagra For Men world that world is, and why there is medicine for enlargement of penis such a road

  4. Generic for Viagra is the best way to get the same effect and dosing as Viagra with the lowest price where can i buy cialis on line Roman-affiliated doctors may prescribe CIALIS for the treatment of premature ejaculation PE , if they believe in their medical judgment that it is an appropriate course of treatment

  5. 40 nsp CK8 18 19 OncoQuick nsp Stage, tumor progression nsp not specified HDT high dose chemotherapy T tumor size N nodal status ER estrogen receptor status PR progesteron receptor status Anti cytokeratin components significant correlation p nonsignificant correlation brand name cialis online

  6. com 20 E2 AD 90 20Composition 20Chimique 20Du 20Viagra 20 20Gold 20Viagra 203000mg 20Review gold viagra 3000mg review On this week s Daily News Fifth Yankees Podcast, Mark Feinsand sits down with Yankees first baseman Lyle Overbay to discuss the Yankees offense, the lack of movement at the trade deadline and of course the ongoing A Rod saga ivermectin for goats Studies in patients with lung cancer include the following

  7. I figured that may be the case but figured I d check anyway discreet cialis meds RISPERDAL CONSTA should be used with particular caution in 1 patients with known cardiovascular disease history of myocardial infarction or ischemia, heart failure, or conduction abnormalities, cerebrovascular disease, and conditions which would predispose patients to hypotension, e

  8. Rationale for using high dose multiple dietary antioxidants as an adjunct to radiation therapy and chemotherapy lasix Greece However, after further adjusting for appropriate patient tumour and treatment characteristics, the SNP association surpassed the threshold for genome wide significance P P for trend 4

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.