No niin, paluu arkeen…

Saavuimme eilen kotiin ihanalta häämatkaltamme Kreikan Rodoksen Lindokselta. Täytyy myöntää, että kontrasti oli aikamoinen, Rodoksen + 38 asteen helteistä, Helsingin + 14 asteeseen ja harmaaseen vesisateeseen. Rusketukseni tuntui katoavan saman tien, kun astuin kotiovesta sisään heh!

Lievittääksemme suurempaa matka-masennusta suuntasimme Samulin kanssa elokuviin heti eilen, sillä olimme kotosalla jo hyvissä ajoin iltapäivästä. Rodokselta lentää vain reilu kolme tuntia tänne Suomeen (hei, sehän on vähemmän kuin vaikkapa junalla Kuopioon!), joten matka ei todellakaan ollut rasittava. Kävimme katsastamassa Kerro minulle jotain hyvää -elokuvan, samaisen kirjan luin muuten tuolla häämatkalla rantatuolissa löhötessäni.

Kirjoitan matkasta ihan oman postauksen, mutta sitä ennen haluaisin avautua hieman ”häiden jälkeisestä masennuksesta”.

Sivusinkin aihetta jo tuossa Meidän päivämme -kirjoituksessa heti häiden jälkeen, mutta ajattelin nyt kertoa aiheesta vielä hieman laajemmin. Kyseessä ei ole mikään vakava juttu, eikä tämä ”masennus” ole missään nimessä eikä tietystikään verrattavissa esimerkiksi synnytyksen jälkeiseen masennukseen, joka on ihan oikeasti vakava juttu. Kyseessä on ehkä enemmänkin ilmiö, joka voi tulla monelle morsiamelle ja sulhaselle häiden jälkeen hieman yllätyksenä. Se on olo, jota ei ihan heti odottaisi tuntevansa yhden ehkä elämän onnellisimman päivän jälkeen.

Minulle häiden jälkeinen haikeus iski heti seuraavana aamuna, kun heräsimme ensimmäiseen päiväämme avioparina. Pakko myöntää, että olin jotenkin todella maassa. Takana oli täydellinen päivä onnea ja rakkautta. En vain voinut uskoa, että se kaikki oli ohi niin nopeasti. Mielessäni mietin kesken hääjuhlan, että ”nauti nyt Petra, keskity hetkeen!”. Aika kiiti silti pikavauhtia ja niistä hetkistä oli vaikea pitää kiinni. Ensimmäinen hääaamumme alkoi siis kyynelehtien. Toki osa syy oli taatusti stressin ja jännityksen purkautuminen, mutta en vain voinut sille mitään ajatukselle: tässäkö tämä nyt oli? Tajuntaani iskostui ajatus, etten enää koskaan tule kokemaan samaa.

Samuli yritti parhaansa mukaan lohduttaa minua sanomalla, että tästähän se meidän yhteinen seikkailumme vasta alkaa ja juhlia tulee vielä. Vaan vaikka edessämme oli loistelias hotelliaamiainen upeassa sviitissä, en silti pystynyt karistamaan apeutta koko päivänä. Kun saavuimme kotiin, rojahdin vain surullisena sohvannurkkaan selailemaan vieraiden ottamia hääkuvia ja enkä pystynyt lopettamaan niiden tuijottamista. Tämä saattaa kuulostaa jonkun mielestäni nyt todella typerän ylidramaattiselta ja hupsulta, mutta en vain päässyt ajatuksesta yli, että päivä oli nyt ohi.

Minulle tuli myös todella kova ikävä kaikkia lähimmäisiä ja meidän vieraitamme. Mieleen juolahti ajatus, miten ihanaa olikaan olla kaikkien niiden ihmisten ympäröimänä ja miten tärkeää onkaan viettää aikaa lähimmäisten ja perheen kanssa. Onneksi tähän voi vaikuttaa itse, eikä todellakaan aina tarvitse järjestää isoja juhlia, jotta saa porukan koolle. Minua jäi myös hieman harmittamaan, etten hääjuhlassa ehtinyt jutella tarpeeksi kaikkien kanssa. Mietin sitä, että pitiköhän joku minua töykeänä, kun en ehtinyt vaihtamaan kuulumisia tai kun en ehtinyt käydä rupattelemassa? Minua vaivasi myös, että olihan kiittänyt kaikkia paikalle saapuneita tarpeeksi? Olinhan muistanut sanoa kaasoilleni, kuinka onnellinen olin, että juuri he olivat tukenani.

Vielä seuraavanakin päivänä sama apeus vaivasi. Kävimme nimittäin hakemassa koristeet ja muut tarvikkeet hääpaikalta ja jotenkin sinne palaaminen vihlaisi. Helpotusta masikseen toi kuitenkin se, kun saimme vierailta kuulla kiittelyitä ja kommentteja juhlista. Oli ihana lukea ihmisten kiitosviestejä ja selailla vieraskirjaa, jota oli täytetty juhlassa ahkerasti. Tuli todella mukava ja lämmin olo, kun piipahdimme kaasoni luona hakemassa häälahjamme. Hän näytti ottamiaan kuvia ja kertoili fiiliksiään. Oli ihana käydä juhlaa läpi jonkun kanssa, joka oli nähnyt ne hieman eri näkökulmasta kuin me hääparina. Huoleni hälveni myös sen suhteen, olivatko vieraat näreissään siitä ettemme ehtineet kaikkien kanssa juttelemaan – kaikilla oli kuulemma ollut hauskaa. Pakko myös todeta, että häämatkalle lähtö seuraavana aamuna piristi kummasti. Oli ihana päästä vihdoin rentoutumaan täysillä ja nauttimaan lämmöstä.

Jos siis koet häiden jälkeistä masennusta, suosittelen siihen seuraavia keinoja helpotukseen:

1. Soita, viestittele ja juttele vieraille/kaasoille/bestmaneille ja perheelle. Käy juhlaa läpi heidän kanssaan
2. Lueskele vieraskirjaa, kortteja ja käy läpi häälahjoja. Oli liikuttavaa huomata miten, kauniita viestejä ihmiset olivat meille jättäneet
3. Puhu kumppanisi kanssa ajatuksistasi (tämä lienee tärkein neuvo)
4. Suunnittele tulevaa häämatkaa. Fiilistele kohdetta ja etsiskele vaikka hyviä ravintoloita ja vierailukohteita etukäteen
5. Mieti mikä voisi olla seuraava ”projekti”! Koska häät vaativat aikamoisen suunnittelun, voi olo olla sen takia tyhjä. Vapaa-aikaa jää enemmän, koska juhlien takia asioiden hoitaminen on saanut jäädä. Mieti mikä voisi olla seuraava yhteinen projektinne? Ehkäpä sisustus kaipaa uudistusta tai kenties, uusi reissu jonnekin pidemmälle?
6. Nauttikaa vapaa-ajasta! Samuli esitti minulle erittäin hyvän kysymyksen, olisinko valmis järjestämään hääjuhlan ensi vuonna uudestaan? Vastaus on, että ehkäpä en! Nauti siis, että homma nyt ohi ja, että nyt voi taas laittaa rahaa muuhunkin, eikä tarvitse ajatella säästämistä hääjuhlaa varten. Ihana, yhteinen elämä odottaa J