Olen häävieraana aina rakastanut ohjelmanumeroita, joissa hääpari on itse äänessä. Koska lisäksi viihdyn huomion keskipisteenä, olen tietysti aina haaveillut, että omissa häissäni olisi hääparia esille tuovaa ohjelmaa.

Jos häävieraana ollessani tunnen parin hyvin, nautin katsellessani ja kuullessani, minkälaisia puolia he tuovat ohjelman kautta itsestään ja suhteestaan esille. Jos taas kaksikosta jompikumpi ei ole minulle erityisen tuttu, minusta on todella mielenkiintoista oppia hänestä häissä lisää. Ajattelen asian niin, että hääpari on koko koolla olevan seurueen yhteinen nimittäjä: oletettavasti kaikilla paikalle tulleilla on heihin jonkinlainen side, ja hääparille vieraampien aveceidenkin voi odottaa olevan kiinnostuneita parista, jonka häitä ovat tulleet juhlimaan.

Meidän häissämme oli lopulta kaksikin eri ohjelmanumeroa, joissa pääsin itse ääneen, ja toiseen niistä onnistuin houkuttelemaan Samulinkin mukaan, vaikka hän ei laillani rakastakaan parrasvaloissa seisomista. Alkupalojen jälkeen pidin morsiamen puheen, ja jälkiruuan jälkeen paljastimme Samulin kanssa yhdessä häävisan vastaukset.

Tämä ja ylempi kuva sekä kuvien käsittely: Bryce Lafoon.

Molemmat ideat olin napannut suoraan ystävieni häistä. Ajatusta häävisapuheesta olin hellinyt mielessäni yli kymmenen vuotta; morsiamen puheen kuulin ensimmäistä kertaa vasta muutama vuosi sitten.

Morsiamen puhe oli minulle eräänlainen vihkivalan korvike. Rakastan amerikkalaistyylisiä henkilökohtaisia vihkivaloja, jotka hääpari vannoo toisilleen ennen avioitumistaan, mutta Samuli ei missään nimessä halunnut sellaisia, ja tiesin alusta alkaen, etten tulisi sellaisia saamaan. Morsiamen puheen saatoin kuitenkin pitää ja päästä siinä pukemaan itse sanoiksi rakkauttamme.

”Paparazzikuva” morsiamen puheesta. Oikeasti tämänkin kuvan on ottanut hääkuvaajamme Bryce Lafoon.

Lopulta puheesta tuli kuitenkin varsin erityylinen kuin jos olisin kirjoittanut sen vihkivalaksi. Samulin tuntien arvelin, että hän olisi kokenut todella kuumottavaksi sen, jos olisin keskittynyt puheessa vain hehkuttamaan kaikkia niitä asioita, joiden vuoksi häntä rakastan. Morsiamen puheessa ei myöskään tuntunut luontevalta luvata toiselle asioita samaan tapaan kuin vihkivaloissa. Sen sijaan keskityin tarinankerrontaan, sillä se on minulle luontaista ja ominaista.

Koska Samuli ei halunnut pitää sulhasen puhetta, minun ei tarvinnut miettiä, menisikö puheiden sisältö päällekkäin. Kerroin puheessani rakkaustarinamme pääkohdat sillä ajatuksella, että puhe olisi hauska ja koskettava niille kuulijoille, jotka olivat eläneet rinnallamme tarinan kaikki vaiheet, mutta samalla se kertoisi olennaisimmat asiat suhteestamme niille, jotka eivät olleet kartalla kaikista käänteistä. Puheen kirjoittaminen tuntui ensin ajatuksena vaikealta mutta oli lopulta varsin helppoa, kun pääsin eräänä iltana oikeanlaiseen mielentilaan ja sain ihanan flown päälle.

Suomalaiset ovat vaikea yleisö, jonka reaktioista ei puhetta pitäessä saa juurikaan selkoa. Olin naiivisti kuvitellut yleisön nauravan hauskaksi tarkoittamilleni kohdille ääneen, mutta puhetta pitäessäni muistin, että sehän onkin amerikkalainen tapa, ja että suomalainen korkeintaan hymähtää tuskin kuuluvasti, jos juttu on hänestä ihan erityisen hauska. En myöskään tiedä, liikuttuiko moni puheesta tai pitivätkö vieraat siitä ylipäätään. Yksi hyvä ystäväni kehui puhetta jo hääjuhlan aikana ja toinen kertoi jälkikäteen liikuttuneensa, mikä tuntui tosi kivalta. Itse olin joka tapauksessa puheeseeni tyytyväinen, ja Samulikin käsittääkseni piti siitä, vaikka ei ollutkaan päässyt vaikuttamaan sisältöön etukäteen.

Puheen jälkeinen suudelma. Kuva: T.J. Drechsel, kuvankäsittely Bryce Lafoon.

Tietovisapuhetta emme kirjoittaneet etukäteen lainkaan, vaan se suunniteltiin alusta alkaen spontaaniksi. Valitsimme häävisan kysymykset niin, että oikeisiin ja osin vääriinkin vastauksiin liittyi jokin anekdootti tai tarina suhteestamme. Puhetta pitäessämme kertoilimme vuoron perään tarinoita vastausten takana. Tästäkään puheesta en tiedä yhtään, mitä vieraat siitä ajattelivat, mutta itse olin tosi iloinen, kun pääsimme toteuttamaan häissämme ohjelmanumeron, josta olin niin monta vuotta haaveillut.

Häävisan osalta oli hauskaa huomata, että meille mieluisat tarinat yhteisten vuosiemme varrelta ovat läheisillämme hyvin hallussa. Jopa kuusi joukkuetta sai yhdeksän pistettä kymmenestä. Se ei tietystikään ole ihme, koska tosiaan rakastan tarinoiden kertomista ja Samulikin innostuu aina välillä tarinoimaan.

Kuva ja kuvankäsittely: Bryce Lafoon

Tässä vielä pari esimerkkiä häävisamme kysymyksistä ja niihin liittyvistä tarinoista:

Samulin lempitarina yhteiseltä Islannin-matkalta kertoo siitä, että

a) myrsky pakotti parin illalliselle hienoon ravintolaan

b) pari joutui syömään päivälliseksi kuivattua kalaa ja raakoja kananmunia

c) Maria tilasi täyttävän aterian jälkiruuaksi kaksi isoa suklaakakkupalaa

d) Samuli opetti Marian syömään sushia

Tähän oikea vastaus on c, sillä vaikka kaikki nuo neljä asiaa tapahtuivat ainakin suunnilleen vastausvaihtoehdoissa kerrotulla tavalla kahdeksan päivän ensitreffeillämme Islannissa, Samuli kertoo mielellään nimenomaan tarinaa kahdesta valtavasta suklaakakkupalasta. Itse kerron mieluummin toisesta treffipäivästämme, jonka aikana meillä oli suuria vaikeuksia löytää talvikaudella auki olevaa ravintolaa tai majapaikkaa, ja jonka päivällinen koostui lopulta ”iljettäväksi kalaksi” nimeämästämme paikallisesta erikoisuudesta ja kananmunista, jotka pääsimme onneksi majapaikan löydettyämme paistamaan, vaikka olimme jo varautuneet imemään ne raakoina suoraan kuoresta. Majapaikassa oli kuitenkin onneksi oma palju tähtitaivaan alla, joten iljettävä kala-ateria unohtui nopeasti.

Missä näistä parisuhdemuodoista Samuli ja Maria eivät ole eläneet?

a) etäsuhteessa

b) rekisteröidyssä parisuhteessa

c) avoliitossa

d) eri osoitteissa samassa kaupungissa

Oikea vastaus on d), minkä useimmat häävieraamme varmasti tiesivätkin. Koska asuimme tutustuessamme eri mantereilla, jouduimme aloittamaan seurustelun etäsuhteessa, ja kun pääsimme samaan kaupunkiin, oli molemmille selvää, että muuttaisimme saman tien myös samaan osoitteeseen. Tämän kysymyksen erikoisin tarina liittyy kuitenkin rekisteröityyn parisuhteeseen, sillä olemme tosiaan heteroudestamme huolimatta eläneet myös sellaisessa. Olen tarinoinut parisuhteen rekisteröimisestä pitkästi aiemmassa blogissani nimeltä Amerikkaa ymmärtämässä, joten tässä kerrottakoon vain lyhyesti, että Bostonin seudulla rekisteröidyn parisuhteen solmiminen on mahdollista myös heteropareille, ja koska halusin mennä naimisiin vasta kun asuisimme taas Suomessa, rekisteröity parisuhde oli meille sopiva askel matkalla kohti avioliittoa.

Mekko: Pronovias
Mekon ostopaikka: Stillwhite
Kampaus: Noora Toiviainen
Meikki: The Glam
Floristi: Ihana Kukkanen
Hiuskoru: Ninka
Muut korut: Lily and Rose
Sulhasen asu: Gasell GP
Miljöö: Hanko
Juhlapaikka: Hangon Casino
Valokuvaus: Bryce Lafoon ja T.J. Drechsel

18 vastausta

  1. Do you have a spam issue on this website; I also am a blogger, and I was curious about your situation; we have developed some nice practices and we are looking to exchange solutions with other folks, why not shoot me an e-mail if interested.

  2. Pretty great post. I simply stumbled upon your weblog and wished to say that I have truly enjoyed surfing around your weblog posts. After all I will be subscribing for your rss feed and I hope you write once more soon!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.