Häihin on tänään päivälleen kaksi kuukautta aikaa! Uskomattoman hurjaa, miten nopeasti aika on kulunut. Suurin osa isoista asioista on jo hoidettu, ja tuntuukin, että en ole pitkään aikaan kokenut oikein minkäänlaista stressiä häiden suhteen.
Papin tapaamista odotan innolla. Emme vielä tiedä, kuka meidät vihkii, mutta toiveissani on joku lämminhenkinen ja suvaitsevainen pappi, joka saa puheillaan hääväen kyyneliin.
Muutamia pienempiä asioita on vielä hoitamatta. Alkoholin hankkiminen juhliin, hääkukkien miettiminen, hääkakun päättäminen ja tilaaminen, häätanssikappaleen valitseminen, istumajärjestyksen tekeminen – niin ja kenties suurimpana se kutsujen lähettäminen! Kutsut lähetämme sähköisesti, joten asia hoitunee tällä viikolla ilman sen suurempaa härdelliä.
Häiden aikataulurunko pitää myöskin miettiä loppuun ja häitä edeltävien kahden päivän aikataulu myös. Englantilainen kaasoni tulee miehineen Suomeen jo torstaina, ja haluan ehtiä viettää myös heidän kanssaan aikaa kaiken valmistelun keskellä. Oman haasteensa tilanteeseen tuo kaikkien tavaroiden roudaaminen Helsingistä Naantaliin, jossa siis menemme naimisiin. Meillä ei ole autoa, joten täytyy miettiä tarkkaan, miten hoidamme homman logistisesti.
Olin alunperin haaveillut, että menisin vielä häitä edeltävänä iltana morsiusneitojeni kanssa rentoutumaan kylpylään, mutta olen nyt tullut järkiini ja ymmäränyt, että tuskin minulla on aikaa edellisenä päivänä rentoutua yhtään.
Nyt on myös esteiden tutkinta tehty. En ole hetkeen liikuttunut miettiessäni lähestyviä häitä, mutta yhtäkkiä tämä virallinen lomakkeen täyttö saikin minut herkistymään. Kohta, jossa piti ilmoittaa uusi sukunimi, tuntui todella haikealta ja hurjalta – ja silti niin hyvältä. Minusta tuntuu, että uuden nimen myötä vasta ymmärrän todella olevani naimisissa. Sormus ei samaa vaikutusta tee, onhan sellainen ollut sormessa jo kihlautumisesta asti.
Tuleeko teillä jotain muuta mieleen, mitä meillä pitäisi ehdottomasti jo olla hoidettuna tai millä alkaisi jo olla kiire? Arvostan todella paljon vinkkejä – ensimmäistä kertaahan tässä tosiaan olla naimisiin menossa!
Mukavaa viikkoa!
Rakkaudella, Rea
Yrittäisin delegoida ja hoitaa mahdollisimman asioita häitä edeltävältä päivältä pois, jotta jäisi illasta edes muutama tunti aikaa fiilistellä hääpäivää ja höpötellä morsiusneitojen & kaasojen kanssa.
Itse sain ainakin stressin ja kiireen tunnun tällä tavoin pois + nukuin hurjan sikeästi häitä edeltävän yön 🙂
Oli virkeällä ja hyvällä fiiliksellä sitten hääaamuun.
Thanks a lot. I enjoy it! how to write a good college admissions essay writing a thesis statement write my essay
You said this fantastically. writing websites purpose of college essay
Great stuff, Appreciate it!
how to write a text analysis essay essays writing services executive resume writers nyc
Awesome content. Kudos!
canadian pharcharmy onlinecanadian online pharmacy canadian viagra humana online pharmacy
Incredible loads of valuable tips.
national junior honor society essay help write my essay paper assignment writing service
This is nicely put. !
critical essay help essay writing service college admission essay writing service
Amazing loads of fantastic facts.
canada medication pharmacy medication costs buy medication without an rx
Nicely put. Kudos!
best writing service essay writer i need a essay written
This is nicely put! .
writing personal essay https://service-essay.com/ essays writing service
Thanks! An abundance of posts!
canadian pharmacy online viagra medical pharmacies buy generic viagra online
Thanks! I value this.
the best college essay ever essay writing services custom writings discount code
You mentioned that well!
buy essay papers how to write an argumentative essay college essay writing service reviews
Nicely spoken truly! .
how to write essays for college essays writing services professional writing services rates
Valuable information. Thank you!
pharmacy online drugstore drug costs prescription drugs online without
Awesome stuff, Thanks.
how to write an descriptive essay https://flowleadsua.com/ dissertation writers online
Reliable material. Thank you.
help with my essay essay typer top resume writing services
Kudos. A lot of facts.
north west pharmacy canada pharmacy online shopping pharmacy online shopping
Nicely expressed really. !
buy custom essay how to write a literary analysis essay which essay writing service is the best
Wow lots of excellent info.
how to write a good essay essay affordable essay writing service
Truly a good deal of wonderful data!
help writing argumentative essay https://homeworkcourseworkhelps.com/ best writing service
With thanks! Useful stuff.
best friend essay writing writing my essay custom thesis writing services
Thanks a lot. Good information.
canadian online pharmacy reviews buy viagra pharmacy 100mg pharmacies
cialis otc At least that is what happened with my Chester