*Postaus toteutettu yhteistyössä Sun Hymyn kanssa*

Toivon, että kun heinäkuussa otetuissa hääkuvissamme nähdään paljon leveitä hymyjä. Siinä yksi syy siihen, että halusin laittaa hampaani kuntoon viimeisen päälle ennen häitämme. Hampaani on valkaistu kahdesti aiemminkin, mutta valkaisuista on jo vuosia aikaa. Omasta mielestäni hampaani olivat edelleen suhteellisen puhtaan näköiset, mutta ne olisivat saaneet olla valkoisemmat. Päätinkin, että ennen häitä olisi korkea aika jälleen raikastaa hymyä.

Etsin netistä tietoa erilaisista valkaisuista. Halusin jonkun tehokkaan hoidon, jonka tulokset myös kestäisivät ilman jatkuvaa hammaslääkärissä ramppaamista. Päädyin tehokkaana pidettyyn laservalkaisuun. Tekijäksi valikoitui asiaa selviteltyäni Hannele Nyfors, jolla on Espoossa Sun Hymy -niminen suuhygienistin vastaanotto.

En pelkää hammashoitoja (se onkin lähes ainoa asia, mitä tämä nynnerö ei pelkää), mutta silti mieltäni rauhoitti se, että aikaisempien asiakkaiden hyvä palautetta oli luettavissa Sun Hymyn sivuilla. Palvelua kehuttiin asiakaskeskeiseksi ja rauhalliseksi ja lopputuloksia täysiksi kympeiksi. Hoitolan valitseminen ei siis lopulta ollutkaan kovin vaikeaa.

Valkaisun aikaansaama muutos mitataan hammasväriasteikon avulla.

Oikeanlainen puhdistustapa on tärkeä

Hannele otti minut vastaan valoisassa hoitolassa. Esitietoihin täytetään yleisterveyttä koskevat asiat, henkilötiedot ja lisäksi se, milloin on viimeksi ollut hammaslääkärin tarkastuksessa. Nämä tiedot ovat ollennainen osa hoitoprosessia.

Hannele tarkisti tietoni. Sitten olikin aika aloittaa!

Hannele aloitti kertomalla mitä ensimmäisessä toimenpiteessä tehdään. Asiakkaan on tärkeä tietää hoidonkulusta, jotta asennoituminen tulevaan olisi helpompaa. Varsinaisen hoidon Hannele aloitti puhdistamalla hampaani. Puhdistuksessa hampaista poistetaan mahdollisimman tehokkaasti kaikki hammaskivi ja tehdään pinnasta otollisempi valkaisukäsittelylle. Samalla hän kartoitti suuni terveydentilan. Mikäli hampaissani olisi ollut esimerkiksi reikiä, olisi Hannele ohjannut minut hammaslääkärille ne korjaamaan.

Puhdistuksen ohella Hannele neuvoi, miten saan hampaani puhdistettua mahdollisimman tehokkaasti. Ensimmäistä kertaa sitten ala-asteen ammattilainen tsekkasi, miten harjaan hampaani ja ilmi kävikin, että hampaat olisi mahdollista puhdistaa todella paljon tehokkaamminkin. Hannele antoi hyviä neuvoja siihen, missä järjestyksessä ja miten hampaat kannattaisi sähköhammasharjalla putsata. Lisäksi hän opetti, miten ientaskut puhdistetaan – tämä oli itselleni aivan uutta tietoa.

Kahdessa tunnissa valkoinen hymy

Puhdistuksen jälkeen oli valkaisun vuoro. Minulle tehtiin siis tehovalkaisu, jonka saa tällä hetkellä kampanjahintaan 260 euroa.

Valkaisua ennen hampaiden ikenet suojataan huolellisesti aineella, joka kovetetaan uv-valolla. Ikenien suojaaminen on tärkeää, koska valkaisugeeli todella aloittaa valkaisun heti, kun se pääsee kosketuksiin kohteen kanssa – ja sama kohtalo olisi ikenillä, mikäli niitä ei suojattaisi huolella. Hampaista vaalennetaan ne, mitkä näkyvät hymyillessä. Yleensä valkaistaan 10-12 yläleuan hammasta ja 10 alaleuan hammasta. Yläleuan kulmahampaiden valkaisua tehostetaan laittamalla myös sisäpinnoille valkaisu geeli. Näin hymyalueen lopputuloksesta tulee tasaisempi.

Varsinainen käsittely tapahtuu 35-prosenttisella peroksidi-geelillä. Geeliä valotetaan laserilla kahdeksan minuuttia. Toimenpide toistetaan kolme kertaa. Valkaisun jälkeen hampaat käsitellään viimeistelygeelillä ja koventuneet iensuojat poistetaan. Yhteensä käsittelyyn menee puhdistuksen kera 2,5 tuntia.

Vaalentunut väri määritetään toimenpiteen lopuksi käyttäen hammasväriasteikkoa. Koska hampaani olivat hyvässä kunnossa ja lisäksi hammasluuni on luonnostaan valkea, pääsimme todella hyvään tulokseen ja itse asiassa hampaani olivat valkaisun jälkeen jopa hieman vaaleammat kuin hammasväriasteikoilla!

Tässä hampaat heti valkaisun jälkeen.

Hyvä tietää:

Ihastuttava Hannele saa minulta kiitosta sympaattisuudesta, rauhallisuudesta ja huolellisuudesta!
Tyytyväinen asiakas.

Olen saanut kunnian arpoa yhdelle onnekkaalle raikastuksen kesähymyyn Hannelen hellässä hoivassa! Arvonnan voittaja saa ilmaiseksi tehopuhdistuksen ja BlancOne pikavalkaisun! Palkinnon arvo on yhteensä yli 200 euroa! Arvontaan voit käydä osallistumassa Instagramissani tästä linkistä.

Mitä seikkoja sinä olet kenties jo pitkään halunnut hoitaa kuntoon ja löytänyt siihen motivaation häiden alla? Entä onko sinulla jotain kysyttävää hampaiden valkaisusta? Autan mielelläni sen minkä suinkin osaan, ja Hannele on luvannut myös vastailla kysymyksiin! 🙂

Mukavaa pääsiäistä kaikille!

Rakkaudella, Rea

33 vastausta

  1. There are a number of factors that go into the cost effectiveness of some drugs, it also has to be said that the cost effectiveness of Cialis compared to other drugs varies depending on the drug as well as its dose and type of dosage cialis 5 mg

  2. I Dendrogram highlighting the relationship between identified cell clusters cialis online pharmacy ventolin differin boots At any time the Arabs were free to establish a quite large independent Palestinian State in the Arab controlled West Bank and 46 years later it could have grown into a vastly prosperous, thriving nation with a high standard of living for millions of Palestinians, living side by side in Peace with all their neighbors

  3. Currently, four immune checkpoint inhibitors ICI are approved for treatment of cancer, including ipilimumab anti cytotoxic T lymphocyte associated protein 4 anti CTLA4, nivolumab, pembrolizumab anti programmed death 1 anti PD 1, and atezolizumab anti programmed death ligand 1 anti PD L1 clomid bodybuilding Elsevier Science, 2015

  4. Brand Name Prescription Products Name Dosage Strength Route Labeller Marketing Start Marketing End Region Image 7 stromectol 12 mg buy Although a significant association between ERО± and GPER was observed, approximately 50 of ERО± negative breast tumors retained GPER suggesting that the expression of these receptors may not be interdependent 16

  5. To determine if there is a protection of hearing function by adjudin against gentamicin, auditory brainstem response ABR and compound action potential CAP were recorded for the groups of normal control group and the groups receiving gentamicin with and without adjudin administration, at various observing time points post drug applications n 6 ears for each group, one from each animal clomid success stories

  6. We are seeing a lot of research going into that right now, and clearly the greatest benefit is that people always have a phone in their hand and can use it to check and see how many calories they can eat for dinner can i buy cialis without a prescription showed that a mono therapy of 50 mg kg daily amikacin dose yielded considerable decrease in viable bacterial counts in the spleen 1

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.