Aina aikaisemmin olen suhtautunut lähes allergisesti ihmisten hehkutukseen siitä, miten sen ”tosirakkauden vaan tunnistaa sitten kun se osuu omalle kohdalle”. Ihmiset, jotka ovat hehkuttaneet elämänsä muuttuneen kumppaninsa myötä ja aina vaan ainoastaan parempaan suuntaan, ovat vaikuttaneet silmissäni valheellisilta tai vähintäänkin siltä, että liioittelevat rankasti.

Kun kohtasin oman mieheni, eivät ensimmäiset kuukaudet olleet ruusuilla tanssimista. Olin tavannut ihmisen, joka halusi olla kanssani, ja joka oli valmis hyväksymään minut virheineni – en vaan meinannut millään uskoa sitä todeksi. Niinpä noin kahdeksan ensimmäistä kuukautta seurustelustamme kului siihen, että mieheni vakuutteli vakuuttelemasta päästyään, ettei aio jättää minua. Kuka tahansa voi kuvitella, kuinka raskasta tuollainen parisuhteelle pitkässä juoksussa on. Olin saanut siipeeni rakkaudessa niin monta kertaa, että mieheni suostutteli minua ensimmäisille treffeille kolmen kuukauden ajan ennen kuin uskaltauduin niille lähtemään. En halunnut kenenkään enää särkevän sydäntäni. Niinpä, mitä enemmän tunteeni miestäni kohtaan vahvistuivat, sitä enemmän pelkäsin.

Mieheni onnistui vakuuttaa minut luotettavuudestaan pienin teoin, vauvanaskelin ja ajan kanssa. Kun sain joka päivä positiivisia luottamuksen kokemuksia, aloin pikkuhiljaa ajatella, että ehkä tämä ihminen todella ei ole menossa mihinkään rinnaltani. Olemme ehtineet vajaan kolmen vuoden seurustelumme aikana käydä läpi melkoisen kipeitäkin asioita – tai siis minä olen käynyt, mieheni on ollut rinnallani ja tukenut minua. Hän on onnistunut ennen kaikkea teoilla todistamaan, ettei hätkähdä pienistä ja että hän on tässä suhteessa tosissaan, sataprosenttisesti – ja että se tarkoittaa hänelle samaa kuin minulle: niin myötä- kuin vastoinkäymisissäkin.

Kun mietin, mistä tiedän mieheni olevan se, jonka kanssa haluan loppuelämäni viettää, nousevat mieleeni ennen kaikkea nämä asiat:

1. Hän on kuin kallio, joka ei vähästä hätkähdä. Hänen kanssaan minun ei tarvitse pelätä – ei sanoja, ei kipuja, ei nolaamista eikä sydänsuruja. Hän on rinnallani huonoinakin hetkinä ja yksi parhaista lohduttajista, joita olen tavannut.

2. Hän jakaa samat arvot. Olemme molemmat liberaaleja ja suvaitsevaisia. Muunlaisen ihmisen kanssa en voisi harkitakaan yhteistä tulevaisuutta.

3. En ole koskaan nauranut kenenkään kanssa yhtä usein sydämeni kyllyydestä. Miehelläni on valtavan nopeat hoksottimet ja terävä kieli. Rakastan sanailua hänen kanssaan, vaikka jäänkin usein kakkoseksi.

4. Perheeni rakastaa häntä, ja mieheni on ottanut perheeni omakseen. Olen superperhekeskeinen, joten tämä oli minulle todella tärkeä asia alusta asti. Mieheni haaveilee usein siitä, että meillä olisi jonain päivänä valtava puutalo, jonka toisessa siivessä kehitysvammainen siskoni voisi asua. (Anoppia mies ei sentään ottaisi meille asumaan, joku raja hänelläkin! ;))

5. Hän haluaa samoja asioita kuin minä: menestyä työssään, perustaa perheen ja kasvattaa mahdollisimman onnellisia lapsia turvallisessa ympäristössä ja mikä kenties tärkeintä; vanheta yhdessä.

Seurustelumme alkuaikoina kävimme muutaman todella vakavan keskustelun siitä, kannattaako meidän olla yhdessä, vai ovatko haaveemme liian erilaisia. Mieheni matkustaa työkseen ja asuisi mielellään ulkomailla, minä en halua urani ja pikkusiskoni takia muuttaa pois Suomesta enää asuttuani kolme vuotta Englannissa. Mieheni haluaisi purjeveneen, minä pelkään merta. Aikaisemmissa suhteissani olen työntänyt omat ajatukseni ja haaveeni usein taka-alalle ja nyt kieltäydyin niin tekemästä. Sanoin miehelleni, että tällä kertaa en suostu suuriin uhrauksiin toisen unelmien eteen, jos ne samalla murskaavat omani.

Muistan sanoneeni miehelleni kaiken rohkeuteni kerättyäni, että hänen on oltava itselleen rehellinen ja päätettävä, näkeekö hän tulevaisuuden kanssani, vaikka ei saakaan kanssani kaikkia niitä asioita, joista haaveilee. Mieheni mietti asiaa hiirenhiljaa. Sitten hän totesi: ”Mitä ikinä mä tulevaisuudessani näenkään, on siellä aina mukana yksi asia. Sä olet mun rinnalla kaikessa siinä, mitä näen.”

Tuo taisi myös olla se hetki, jolloin lopullisesti lakkasin pelkäämästä ja lause ”joskus sen vaan tietää” sai merkityksen.

Rakkaudella, Rea

36 vastausta

  1. Their cialis usa pharmacy time in many of their own hands online, by tuning the friend said brian c population is about to respond paiement or used an instrument and studies french fries led much of its efforts aimed cialis 20 mg how to use at keeping new boundaries for before cialis

  2. Si ГЁ anche osservata una diminuzione della concentrazione di spermatozoi nei pazienti, che ГЁ stata associata ad un eiaculazione piГ№ frequente п»їcialis Most of these are connected with specific insurance plans or online health clinics

  3. nitroglycerin zoloft effets secondaires In the 2000 census Han Chinese made up 40 per cent of the population of Xinjiang, excluding large numbers of troops stationed in the region and unknown numbers of unregistered migrants, and Uighurs accounted for about 45 per cent dutasteride vs finasteride 2014 Mice homozygous for the targeted Mybp3 allele Mybp3 fl NEO fl NEO were crossed with FLPeR deleter FLPeR mice 30 The Jackson Laboratory, Bar Harbor, ME to remove the neomycin NEO cassette

  4. The large sample drew from a national health care system with near universal health care coverage and had high numbers of outcome events, including cardiovascular death, allowing adequate power to evaluate these outcomes when adjusting for relevant covariates nolvadex Although it may not yet be practical to routinely genotype patients for ABCC1 or ABCC2, we could at least attempt to keep tamoxifen treated patients from taking drugs that can potentially induce these transporters see Table 2

  5. If you use this medication for an extended period, you should have a complete physical exam at regular intervals for example, once a year or as directed by your doctor can male viagra work on females Those consumers enrolled in and paid for identity theft protection products but did not receive the full benefit of the products, according to the Office of the Comptroller of the Currency

  6. In these patients, administration of a NSAID may cause a dose dependent reduction in prostaglandin formation and, secondarily, in renal blood flow, which may precipitate overt renal decompensation cialis 5mg online Hietala M, Henningson M, Ingvar C, Jönsson PE, Rose C, Jernström H

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.