*Postaus toteutettu yhteistyössä Meccon kanssa*

Kerroin aiemmin pikkusiskostani, joka on kaasoni häissä. Meitä sisaruksia on vain kaksi ja kehitysvammainen siskoni onkin elämäni tärkein ihminen, joten oli ilmiselvää, että hän seisoisi vierelläni alttarilla – mieheni lisäksi siis.

Siskoni suostuttua kaasoksi, oli seuraava tärkeä askel mieluisan mekon löytäminen. Sisareni ei ole koskaan päässyt tanssimaan Vanhojen tansseja ja koska on hyvin epävarmaa, tuleeko hän koskaan menemään naimisiin. Halusinkin tarjota siskolleni päivän prinsessana. Yleensä morsiamet eivät varmasti haluaisi kaason olevan heitä näyttävämpi, mutta minua se ei erityisen tilanteemme takia haittaa – päinvastoin! Toivon, että sisareni saa tuntea olonsa suorastaan supertähdeksi hääpäivänäni!

Sitten alkoikin selvittely sopivasta paikasta ostaa mekko. Haussa oli liike, jossa olisi suuri valikoima erilaisia malleja, ja jossa mekkoja olisi tarjolla myös plussakokoisena. Olin seurannut jo pidempään Instagramissa Mecco-liikettä ja hyvin pian päätinkin, että haluaisin mennä siskoni kanssa juuri kyseiseen liikkeeseen sopivaa kaasonasua etsimään. Hyväntuulinen somepreesens ja sen lisäksi todella joustava palvelu mekkojen muutosten suhteen viehättivät.

Otin yhteyttä Meccon perustajaan Merviin, ja kerroin, että asiakkaaksi olisi tulossa nuori nainen, jonka suurena unelmana olisi sädehtiä prinsessana yhden päivän ajan. Mervi oli heti juonessa mukana ja sovimmekin parin viikon ajan päähän sovitteluajan. Siitä hetkestä alkoi jännittävä odotus, että Keski-Suomessa asuva siskoni suuntaisi Helsinkiin ja saisin viedä hänet sovittelemaan ihania asuja.

Tunnelma oli odottavaisen innokas jo ennen liikkeeseen astumista! 😀

Suuntasimme keväisenä lauantaina liikkeeseen heti sen aukeamisaikaan. Meidät otti vastaan ihastuttava Anna-Liisa, joka tiesi odottaa meitä. Palvelu oli heti alusta alkaen todella lämmintä ja asiantuntevaa. Siskoni into oli käsin kosketeltavissa ja päivän liittyi suuri tunnelataus, hän kun odottaa kunniatehtäväänsä kaasona ja häitäni varmasti melkein yhtä paljon kuin minäkin.

Ensireaktiot mekkopaljouteen.

Anna-Liisa oli katsellut jo etukäteen mekkoja, joista uskoi siskoni pitävän, joten he pääsivätkin jo pian pukemaan niitä päälle sovituskopissa. Siskoni sovitti vaaleanpunaista, helmin koristeltua mekkoa ja myös klassisemmin laskeutuvaa, nudenväristä ja korukivin koristeltua mekkoa.

The One

Vaikka vaihtoehtoja olisi ollut liike pullollaan, kävi siskolleni klassiset – ensimmäinen sovitettu mekko oli The One.

Siskoni ensimmäisenä sovittama mekko oli röyhelöhelmainen, kaunis prinsessaunelma, joka sädehti pienten hileiden takia kauttaaltaan. Korsettimainen, tukeva yläosaa auttaa pitämään rintamuksen kurissa hääpäivänä ja hihattomuus takaa sen, ettei heinäkuisena hääpäivänä tule kuuma.

Meccon jokaisen ostetun mekon hintaan kuuluu se, että mekon saa tilattua omien mittojen mukaan. Lisäksi mekon kiinnitysmetodin voi valita itse, siihen voi valita lisäkoristeita ja myös värivaihtoehtoja on tarjolla runsaasti jokaiseen mekkoon – samaan hintaan.

Siskolleni oli päivänselvää se, että hän halusi vaaleanpunaisen mekon. Niinpä yhdistimmekin kahdesta sovitetusta mekosta parhaat puolet tilaukseemme; toisesta siskoni ihastui malliin, ja toisesta nappasimme värin.

Alla olevat kuvat on otettu siskoni sovittaessa hänen valmitsemaansa mekkoa. Ilme taitaa kertoa, että suosikki on jo löytynyt! <3

En tiedä, oliko siskoni ymmärtänyt täysin sitä, että hän todella saisi valitsemansa mekon itselleen. Ainakaan hän ei ollut etukäteen selvästikään osannut odottaa sitä, miten upeita sovitettavat mekot olivat. Tämän paljasti spontaani liikutus, joka hänet valtasi, kun sanoimme yhdessä Anna-Liisan kanssa, että mekko, johon hän ihastui, olisi hänen, ja että hän saisi sen toivomassaan värissä.

– Oikeastiko? Ikiomaksiko? siskoni kysyi – ja alkoi kyynelehtiä.

Siskoni sai Anna-Liisalta lämpimän halauksen mekon löydyttyä.

Nyt vain odottelemme heinäkuista päivää, kun elämäni tärkein nuori nainen saa pukea päälleen vaaleanpunaisen prinsessamekkonsa, ammattilainen meikkaa hänet ja laittaa hänen hiuksensa kauniisti – ja hän saa toivottavasti tuntea olonsa supertähdeksi ja nautti päivästä täysin siemauksin!

Onnellinen kaaso ja morsian!

Mistä sinun kaasoillesi tai kaasollesi on löytynyt mekko? Entä millaisia kriteerejä pidät tärkeimpänä mekkoa valitessa?

Ihanaa alkavaa viikkoa!

Rakkaudella, Rea

12 vastausta

    1. Ihanin mekkometsästys mitä olen ikinä kuullut❤️ Tuli niin hyvä mieli,ilonkyyneleitä❤️ Onnea häihin ? ja siskosi on todella kaunis tuossa mekosaan ❤️

  1. Itkuhan tässä tuli lukiessa! Sisaruus on ihana asia ja kirjoitat todella kauniisti siskotasi. Toivon ihanaa hääpäivää sekä hääparille että kaasolle ja toki muullekin hääseurueelle ❤️

  2. Tämä oli ehkä ihanin hääblogipostaus ikinä, teidän hyvät välit tulevat tästä niin monin tavoin esiin! 🙂 Vaaleanpunainen sopii siskollesi upeasti!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.