Kaupallinen yhteistyö: Ninka

Jos vihkivalat on tarkoitus vannoa eri päivänä kuin häitä juhlitaan, morsian ja sulhanen joutuvat tai pääsevät tekemään tuplamäärän päätöksiä häätyylistään: Halutaanko vihkimiseen sama vai eri tyyli kuin hääjuhlaan? Jos halutaan, onko se käytännössä mahdollista? Jos ei, kuinka juhlavasti vihkimiseen halutaan laittautua?

Tänä vuonna vihkimisen ja hääjuhlan erottaminen toisistaan on paljon yleisempää kuin tavallisesti, kun hääparien suunnitelmat ovat menneet uusiksi koronavirusepidemian vuoksi, ja moni on päättänyt siirtää hääjuhlan mutta mennä silti vihille alkuperäisen suunnitelmansa mukaisena päivänä. Toisin kuin yleensä, monilla tämän vuoden hääpareilla vihkimisen ja hääjuhlan välissä ehtii kulua useita kuukausia tai jopa vuosia, mikä saattaa vaikuttaa häätyylistä tehtäviin päätöksiin. Lisäksi koronavirusepidemia vaikuttaa surullista kyllä monen hääbudjettiin esimerkiksi lomautusten myötä, jolloin vihkimisen tyyli joudutaan suunnittelemaan toivottua tiukemman budjetin ehdoilla.

Sosiaalisessa mediassa moni koronamorsian pohdiskelee muun muassa sitä, miten saisi hiuksistaan juhlavat sekä vihkimiseen että hääjuhlaan, vaikka budjetti ei sallisi kahden hääkampauksen teettämistä. Vihkikampauksella voi olla paljonkin merkitystä esimerkiksi siinä tapauksessa, että pari on päättänyt videoida vihkimisen hääjuhlassa näytettäväksi, livestreamata sen häävierailleen tai otattaa hääpotrettinsa vihkipäivänään.

Alla on kolme ideaa morsiamelle, joka haluaisi vihkikampauksensa poikkeavan arkityylistään mutta joka ei voi tai halua maksaa kahdesta hääkampauksesta.

 

Kotimainen Ninka-hiuskoru Michaela kristallista ja keshihelmestä

 

1. Koekampauksen teettäminen vihkipäivänä

Mikäli hääjuhlaan teetettävään hääkampaukseen on tarkoitus kuulua koekampaus, olisiko se mahdollista tehdä vihkipäivänä? Tämä idea toiminee parhaiten, jos morsiamella on haluamastaan kampauksesta hyvin varma visio tai jos vihkimisen ja hääjuhlan välissä ei ole tarkoitus kulua hirveän pitkää aikaa – muuten vaarana on, että morsiamen mieli ehtii muuttua kampauksen suhteen koekampauksen ja hääjuhlan välissä.

Jos pääset koekampaukseen vihkipäivänäsi, voisitko tukea kampaajaasi vaikeana aikana maksamalla hääkampauksesi tai ainakin osan siitä jo koekampauksen yhteydessä?

 

Kotimaisen Ninka Nordic Spring -korusarjan Nina-hiuskoru ruusukullasta ja kristalleista morsiamelle tai juhliin


2. Hiuskoru

Kauniilla hiuskorulla saa näyttävyyttä yksinkertaiseenkin kampaukseen. Osaisitko tehdä itse kampauksen, joka hiuskorun ansiosta saisi kuvien, videon tai livestreamin katsojat huokailemaan ihastuksesta? Jos kampa ei omassa kädessäsi pysy, kenties voisit saada yksinkertaisen kampauksen tekoon apua joltakulta, jonka on tarkoitus olla läsnä vihkimisessä, kuten kaasoltasi tai äidiltäsi.

Jos hankit vihkimistä varten hiuskorun, voit käyttää sitä myöhemmin myös varsinaisessa hääkampauksessasi. Tällöin vihkimisen ja hääjuhlan kampausten välillä on kiva yhteys, vaikka ne olisivat muuten tyyliltään aivan erilaiset.

Kun valitset suomalaisen korutaiteilijan suunnitteleman ja valmistaman hiuskorun, tuet ostoksellasi kotimaista pienyrittäjää. Lisäksi läheltä tuleva koru saapuu varmemmin perille ajoissa ennen tärkeää päivääsi kuin kaukomailta tilattu – jopa tällaisena poikkeuksellisena aikana, kun kansainvälistä lento- ja laivaliikennettä on rajoitettu voimakkaasti.

Aivan ihania kotimaisia hiuskoruja suunnittelee ja valmistaa esimerkiksi Ninka, jonka kanssa tämä postaus on toteutettu yhteistyössä. Postauksen kuvissa näkyy muutamia esimerkkejä Ninkan laajasta valikoimasta.

 

Kotimainen Ninka-hiuskoru Annika-korukampa helmistä ja kristalleista


3. Pikakampaus

Voisiko hääkampaajasi tai joku muu kampaaja tehdä sinulle edullisen pikakampauksen vihkimistä varten? Pikakampaus ei ole yhtä näyttävä kuin hääkampaus mutta eroaa silti todennäköisesti arkityylistäsi.

Hiuskorulla saat lisää juhlavuutta ja näyttävyyttä myös pikakampaukseen. Kun otat korun osaksi myös hääkampaustasi, kannat hääjuhlassa mukanasi ihanaa muistoa vihkipäivästänne.

 

Kotimaisen Ninka Nordic Light -korusarjan hiuskoru: Sini-hiuskoriste makeanveden helmistä


Kuvat ylhäältä alas:

Ninka Nordic Light -sarjan hiuskoru Säde makeanveden helmistä. Korua voi käyttää pantana, jolloin sen kiinnittäminen on helppoa.
Ninka-hiuskoru Michaela kristallista ja keshihelmestä laventelin värisillä helmillä koristamassa pikakampausta. 
Ninka-hiuskoru Nina ruusukullasta ja kristalleista. Korun saa kiinnitettyä auki oleviin hiuksiin tiukasti tupeeraamalla hieman niiden tyveä ja kiinnittämällä hiuskorun kampaosan tupeerattuun tyveen ristiin asetelluilla pinneillä. 
Ninka-korukampa Annika helmistä ja kristalleista koristamassa pikakampausta. 
Ninka Nordic Light -hiuskoru Sini makeanveden helmistä koristamassa pikakampausta. 
Kaikkien kuvien kuvaaja Ninka Photography.

16 vastausta

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.