Kaukosuhteessa Kaakkois-Aasiassa

Ihanaa olla kotona! Mä olin siis syyskuun alusta asti Vietnamissa työharjoittelussa. Vaikka mun ja Karon suhde alkoi aikanaan etäsuhteena, totta kai meitä vähän jännitti, miten selviämme syyskuusta tammikuuhun asti pelkän Whatsappin välityksellä. Ajomatkalla Helsinki-Vantaalle kuunneltiin Sannia, ja Koti-ikävä -biisin ”Nojaan ikkunaan, ja katson tietä, se vie mua mukanaan taas kauas sieltä” sai tunteet pintaan. Aikaeroakin on Vietnamin ja Suomen välillä sen verran, että usein Karon päästessä töistä mä olisin jo käymässä nukkumaan, joten keskusteluun reaaliajassa ei jäisi paljon aikaa.

Kuitenkin jo syyskuun lopussa Karo sai tietää, että saa töistä vapaata ja pääsee meidän yhteisen ystävämme kanssa mun luo Vietnamiin joulun- ja uudenvuodenviettoon! Joten näimmekin kuukatta aikaisemmin kuin mihin olimme alunperin asennoituneet. Meillä oli tosi huikeet pari viikkoa, jonka jälkeen mä jäin vielä pariksi viikoksi yksin reissaamaan Vietnamiin, kun muuta matkaseuruetta kutsui jo työt Suomessa.

Vaikka mun reissu oli ajoittain rankka kulttuurierojen ja sairastelujen vuoksi, tällaisessa tilanteessa rankempaa on usein silti sillä, joka jää kotiin odottamaan. Aika kuluu hitaammin tavallista arkea pyörittäessä kotona kuin kaikkea uutta ja jännittävää kokiessa toisella puolella maailmaa. Yritin tehdä odottamisesta hauskempaa lähettämällä Karolle joka viikko postikortin. Lisäksi olin ennen lähtöäni jättänyt Karolle läjän valokuviemme taakse kirjoitettuja viestejä, joita oli myös yksi jokaiselle viikolle.

Opin Vietnamissa arvostamaan vielä enemmän läsnäoloa kaikissa ihmissuhteissa, ja aika Vietnamissa korosti sitä, mitä kaikkea meillä on parisuhteessamme ja miten kiitollinen olen siitä. Arjessa toista ja toisen tekoja pitää helposti itsestäänselvyytenä, mutta viimeistään siinä vaiheessa, kun makaa yksin kuumeessa toisella puolella maapalloa, sitä alkaa ikävöidä arkista huolenpitoa, läsnäoloa ja tukea, jotka kotona saa ja saa antaa joka päivä.

Younghearted on ihana bändi ja kun he julkaisivat lähtöni aikaan Vaikeeta -biisin, se tuntui olevan kuin kirjoitettu meille:

Vaikka välillä on vähän vaikeeta
Niin kyl mä ymmärrän
Ilman sua vaan on niin haikeeta
Oot niin samanlainen kuin mä
 
Kuka mua kuuntelee, ketä kiinnostaa
Nyt kun sulle puhua en voi
Sä mua ymmärrät ehkä paremmin kuin mä
Kuka mut rauhottaa, kun jokin alas painaa
Ja pitäis päästä ylöspäin
Ilman sun lämpöös, jäädyn sänkyyn kii
 
Vaikka välillä on vähän vaikeeta
Niin kyl mä ymmärrän
Ilman sua vaan on niin haikeeta
Oot niin samanlainen kuin mä
 
Kuulen sun äänen
minne ikinä mä meen
ja mitä ikinä mä teen
ne mua vainoo
rauhas pysty olee en
vaik taas kevääl sun kasvot nään
tää talvi kylmä pimee on
etkä sitä lämmittämäs oo
tekis mieli raivoo mut kelle huutaisin
 
Älä musta huoli
ei mun viereen kukaan toinen tuu
vain sä kelpaat
en pystyis olee kenenkään muun
mut kaipaan sua niin
 
Vaikka välillä on vähän vaikeeta
Niin kyl mä ymmärrän
Ilman sua vaan on niin haikeeta
Oot niin samanlainen kuin mä
 
Nää kylmät yöt kun yksin ikkunasta katson pois
ja mietin jossain sun käsi musta pitää kiinni vois
ja siks välillä on vähän vaikeeta
Tagged

112 vastausta

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.