Ilmakuva Hangon kirkosta

Kun olen vuosikymmenien varrella haaveillut häistäni, olen usein pohtinut, mahdanko saada kirkkohäät. Kuulun evankelis-luterilaiseen kirkkoon ja uskonto on tärkeä osa elämääni, vaikka en yleensä käykään kirkossa kuin jouluna. Yksikään seurustelukumppanini ei kuitenkaan ole jakanut maailmankatsomustani, enkä näin ollen ole yhdessäkään parisuhteessani voinut olettaa, että jos joskus menisimme naimisiin, meidät vihkisi luterilainen pappi.

Asiaa pohtiessani olen huomannut selvästi, että kirkollinen vihkiminen olisi minulle tärkeä. Se on tuntunut ihan yhtä tärkeältä 17-vuotiaana, kolmekymppisenä kuin nyt lähes nelikymppisenäkin.

Onneksi olen menossa naimisiin ihanan, huomaavaisen miehen kanssa, joka on valmis joustamaan niissä asioissa, jotka ovat toiselle tärkeämpiä kuin hänelle itselleen. Samuli identifioituu uskonnottomaksi, mutta hän on siitä huolimatta nyt liittynyt kirkkoon, jotta meidät voi vihkiä toiveitteni mukaisesti luterilainen pappi.

Kehtasin pyytää Samulilta tuota palvelusta siksi, että hänet on liitetty lapsena kasteessa luterilaiseen kirkkoon ja hän on käynyt teini-iässä rippikoulun. Hän oli eronnut kirkosta aikuisena, mutta koska kaste ja rippikoulu eivät siitä nollaudu, kirkkoon liittyminen oli äärimmäisen helppoa: ei tarvinnut kuin täyttää netissä lomake, ja muutaman päivän päästä postiluukusta kolahti tervetulokirje seurakunnalta. Oikeutemme kirkolliseen vihkimiseen oli sillä selvä.

Mikäli kirkkoon kuuluminen ei Samulista edelleenkään tunnu omalta, kirkosta eroaminen onnistuu häiden jälkeen aivan yhtä helposti.

Tulevaisuudessa meidän kaltaisemme parit saattavat päästä kirkossa vihille ilman, että toisen tarvitsee liittyä kirkkoon. Helsinkiläinen Paavalin seurakunta hyväksyi helmikuussa 2020 aloitteen, joka tähtää evankelis-luterilaisen kirkon toimintaa säätelevän kirkkojärjestyksen muuttamiseen. Aloitteentekijät haaveilevat, että tulevaisuudessa kirkollisen vihkimisen voisivat saada myös ne parit, joista vain toinen on rippikoulun käynyt kirkon jäsen. Aloite on mielestäni hyvin kiinnostava ja nykyaikaan sopiva, mutta en tiedä yhtään, minkälaiset mahdollisuudet asialla on edetä kirkolliskokouksen käsittelyyn asti – saati sitten tulla hyväksytyksi.

Elvis-vihkikappeli Las Vegasissa

Toinen vaihtoehto luterilaisen ja uskonnottoman kirkkohäiksi olisi ollut erillinen vihkiminen maistraatissa ja avioliiton siunaustilaisuus kirkossa. Minulle on kuitenkin hyvin tärkeää, että häävieraamme ovat todistamassa juuri sitä hetkeä, jona avioliittomme virallisesti alkaa. Jos Samuli ei olisi suostunut liittymään kirkkoon, olisin varmaan mieluummin halunnut siviilivihkimisen hääjuhlassa kuin erillisen maistraattikäynnin aiempana päivänä ja siunaustilaisuuden kirkossa.

Miksi vihkiminen vieraittemme läsnä ollessa sitten merkitsee minulle niin paljon? Yritän olla kohdistamatta häihimme liikaa toiveita ja odotuksia, mutta kaikkia toiveita ja odotuksia ei tietenkään voi eikä pidäkään välttää. Yksi tärkeä toiveeni on, että naimisiinmenon hetki tuntuisi erityiseltä ja merkitykselliseltä.

Järkevää olisi ollut mennä naimisiin vuosia sitten. Se olisi helpottanut ulkomailla asumiseen ja lasten saamiseen liittyvää byrokratiaa. Kun lomailimme Las Vegasissa, Samuli yritti ehdottaa, että Elvis-imitaattori voisi vihkiä meidät siellä, ja voisimme siitä huolimatta viettää häät muutamaa vuotta myöhemmin Suomessa. Amerikkalaisissa tv-sarjoissa Vegasissa vihille meno on yleensä humalaisen parin virheliike, mutta meille spontaani elvisvihkiminen olisi ollut järkiratkaisu. En kuitenkaan suostunut olemaan järkevä asiassa, johon liittyy niin valtavasti tunteita.

Meillä on jo yhteiset lapset ja häihin mennessä todennäköisesti yhteinen asuntolainakin. Olemme eläneet paljon yhteistä arkea (joka pienten lasten kanssa on usein hyvin arkista), viettäneet ikimuistoisia yhteisiä lomia ja kokeneet yhdessä unohtumattomia asioita. Naimisiin meno ei varsinaisesti muuta mitään muuta kuin joukon tylsiä byrokraattisia asioita. Siksi emme voi ottaa annettuna, että avioliiton lähtölaukaus tuntuu merkitykselliseltä riippumatta paikasta ja läsnäolijoista.

Uskon kuitenkin, kun kirkko on täynnä rakkaita ihmisiä, heidän läsnä ollessaan avioliiton aloittaminen tuntuu ihmeelliseltä ja erityiseltä.

Kihlapari Elvis-vihkikappelin edessä Las Vegasissa

Yläkuva: Meidät vihitään kauniissa ja valoisassa Hangon kirkossa. Kuva Hangon matkailutoimisto / Henry Lo.
Keskikuva: Tässä Elvis-vihkikappelissa meidän olisi ollut järkevää mennä naimisiin. Kuva allekirjoittaneen.
Alakuva: Kiusoittelimme Samulin perhettä vihjailemalla tällä kuvalla, että olisimme menneet naimisiin Las Vegasissa. Kuva ohikulkijan ottama.

86 vastausta

  1. The news new blood pressure medications the scorpion s annihilation spread all over the medicine to lower bp immediately short time In this ancient times where communications were not developed, effects of high cholesterol on your body spread slowly The same is true for Qiongchan being killed by Qiongchan tamoxifen price Perz J, Ussher JM, Gilbert E

  2. Although not statistically significant, breast cancer rates were higher in women who took HT that contains progesterone compared with women who took estrogen only HT can lasix cause dehydration Taking vitamin C along with fluphenazine Prolixin might decrease the effectiveness of fluphenazine Prolixin

  3. always i used to read smaller articles which as well clear their motive, and that is also happening with this article whichI am reading now.Very shortly this web site will be famous among allblogging users, due to it’s nice articles

  4. And how do you explain physical abuse on innocent children…that’s their fault/responsibility/victime mentality? I don’t think this way of thinking should be/can be used in every case. There are real victims of crime, abuse, war etc… articles like this can really confuse and damage people further.Some ‘people’ are too young to go anywhere, they are children or teenagers… this article is too general and one sided…no room for different situations. I think it can only be this way up to a point and in certain situation. This kind of article can also make one feel insecure for feeling/acknowledging they were abused and therefore not taking the necessary steps to heal… hippy Dippy article.

  5. After reading your article, it reminded me of some things about gate io that I studied before. The content is similar to yours, but your thinking is very special, which gave me a different idea. Thank you. But I still have some questions I want to ask you, I will always pay attention. Thanks.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.