lahjalista netissä amerikkalaiseen tyyliin

Lahjalistakulttuuri on muuttunut, enkä ole pysynyt muutoksen perässä. Olen yrittänyt selvittää, missä muodossa suomalaiset hääparit nykyään lahjatoiveensa esittävät, mutta edes kaikkitietävä Google ei osannut auttaa. Toivottavasti te lukijat osaatte.

Kuvittelin, että tapoihin kuuluisi edelleen laatia lahjalista jonkin ilmaisen nettipalvelun kautta. Se oli tavallista vielä silloin, kun kalenterini oli kesästä toiseen täynnä ystävien häitä. Vaikuttaa kuitenkin, että monet tällaiset palvelut ovat lopettaneet, mikä viitannee siihen, ettei niille ole enää ollut kysyntää. Olen löytänyt ainoastaan yhden, lahjalista.netin, jonka visuaalinen ilme on suoraan sanottuna niin ummehtunut, että sekin taitaa olla lähinnä jäänne menneisyydestä. Voin toki olla väärässä, mutta palvelutarjonnan perusteella päättelin, että netin ilmaiset lahjalistat eivät ole tällä hetkellä suomalaisten hääparien suosiossa.

Amerikkalaisilla hääsivustoilla sen sijaan on aivan upeita lahjalistapalveluita. Ne ovat todella tyylikkäitä ja vaikuttavat helppokäyttöisiltä niin hääparille kuin vieraillekin. Esimerkiksi hääsivusto The Knotin lahjalistapalveluun voi koota lahjatoiveita mistä tahansa verkkokaupasta, lisätä haluamiaan tuotteita verkkokauppojen valikoimien ulkopuolelta ja perustaa yhden tai useamman käteislahjarahaston, johon häävieraat voivat lahjoittaa rahaa joko yleisluontoisesti määriteltyyn tarkoitukseen kuten häämatkaan tai täsmällisemmin määriteltyihin elämyksiin kuten snorklausretkeen häämatkalla. Zankyou.us-palveluun lahjalistansa perustava hääpari puolestaan saa kaikki lahjat rahana tililleen riippumatta siitä, onko häävieras valinnut listalta leivänpaahtimen vai hierontalahjakortin.

Näistä palveluista joutuu kuitenkin maksamaan. Kustannukset saatetaan periä vierailta tai hääparilta sivuostosta riippuen, mutta kaikkien liikeidea perustuu siihen, että osa lahjaan käytetystä rahasta jää lahjalistan palveluntarjoajalle.

Suomalaisen hääparin kannalta siinä ei ole mitään järkeä.

Miksi amerikkalaiset siis ovat valmiita maksamaan osan häälahjarahoistaan lahjalistapalvelun ylläpitäjälle? Kyse on perustavanlaatuisesta kulttuurierosta: Mutkattomat ja suorapuheiset suomalaiset kehtaavat pyytää lahjaksi rahaa. Amerikkalaiset eivät.

Amerikkalaisilla hääsivustoilla lahjalistapalveluita hehkutetaan ratkaisuksi muuten ylitsepääsemättömään ongelmaan: hääparilla on jo liiankin kanssa tavaraa ja he toivoisivat lahjaksi rahaa, mutta sen pyytäminen on täysin mahdoton ajatus. Lahjalistapalvelun palvelumaksu on pieni hinta siitä, että lahjat saa rahana sen sijaan, että kaapit täyttyisivät turhista hopealusikoista.

Suomessa olen kuitenkin nähnyt useita kertoja hääparin pyytävän lahjansa rahana, eikä minulla ole käynyt mielessäkään pöyristyä asiasta. Olen päinvastoin ollut tyytyväinen siihen, miten helpolla olen lahjan antajana päässyt. Rahalahjan pyytämistä pidetään ymmärtääkseni Suomessa yleisesti ottaen hyväksyttävänä; esimerkiksi vuonna 2016 tehdyssä Häät-lehden kyselyssä yli 80 prosenttia vastaajista hyväksyi rahan pyytämisen. Lahjalista ei kyselyn perusteella vaikuttanut olevan juurikaan hyväksyttävämpi kuin suora rahapyyntö: senkin hyväksyi alle 85 prosenttia vastaajista. (Kyselyyn vastanneiden määrää ei kerrottu lukemassani Häät-lehden nettiartikkelissa, joten en osaa arvioida tulosten luotettavuutta.)

Toinen syy lahjalistapalveluiden suosioon Yhdysvalloissa lienee se, että verkkopankit ovat siellä todella alkeellisia. Vaikka hääpari kehtaisi pyytää lahjaksi rahaa, vieraat eivät voisi vain helposti ja vaivattomasti siirtää sitä heidän tililleen, ja rahan siirtämisestä saattaisi helposti koitua vieraille paljon kovemmat palvelumaksut kuin lahjalistapalvelusta. Kun asuin Yhdysvalloissa, oma pankkini veloitti tilisiirrosta palvelumaksua jopa kolmekymmentä dollaria (noin 27 euroa). Shekillä maksaminen on Yhdysvalloissa yhä arkipäivää (linkki vie Yhdysvalloissa asumisesta kertovan Amerikkaa ymmärtämässä -blogini kirjoitukseen aiheesta), ja häälahjaksi annettava rahakin siirtyy usein shekkinä. Lahjalistapalvelussa häävieras voi maksaa käteislahjoituksensa helposti luottokortilla kuin missä tahansa nettikaupassa.

Ymmärrän hyvin, miksei Suomessa ole vastaavia hienoja lahjalistapalveluita. Osa amerikkalaisista palveluista kuten Zankyou toimisi myös Suomessa, mutta asiaa tuumattuamme tulimme nopeasti siihen tulokseen, että tästä emme ole valmiita maksamaan. Samoin ajattelisivat varmasti useimmat muutkin suomalaisparit, vaikka palveluita yritettäisiin kuinka aktiivisesti markkinoida täällä pohjolassa.

Olen kuitenkin edelleen ymmälläni siitä, mitä suomalaiset hääparit nykyään tekevät. Pyytävätkö lähes kaikki nykyään lahjansa suoraan rahana? Ovatko perinteiset lahjalistat hääparin valitsemassa tavaratalossa tehneet paluun tai saaneet uuden muodon tavaratalojen verkkokaupoissa?

Kuulisin todella mielelläni teidän lukijoiden kokemuksia siitä, minkälaisia lahjalistoja olette viime vuosina nähneet tai minkälaista lahjalistaa suunnittelette omiin häihinne, mikäli asia on teille itsellenne ajankohtainen. Asiaa voi kommentoida alla, Facebookissa tai Instagramissa.

Kuva: Näyttävillä kuvilla myydään lahjan antajille mielikuvia, joiden ansiosta lahjan antaminen tuntuu konkreettiselta, vaikka tosiasiassa kyse on rahansiirrosta. Ruutukaappaus The Knot -hääsivuston lahjalistapalvelusta.

218 vastausta

  1. Mä en ole koskaan nähnyt lahjalistaa, mutta tiedän sellaisen olleen äitini serkun häissä 2000-luvun alussa. Olin ensimmäisissä kaverin häissä 2012 ja silloin he pyysivät lahjaa rahana. Omissa häissä tänä vuonna ei ollut listaa vaan ihan suoraan pyydettiin tilille, jos joku tahtoi muistaa. Jos joku olisi kysynyt ihan konkreettista lahjatoivetta, niin olisimme kyllä keksineet jotain. Jotenkin ei vain tuntunut tärkeältä tehdä erillistä lahjalistaa, koska meiltä löytyy jo kaikkea eikä toisaalta kehdattu pyytää mitään todella kallista. Nyt saadaan lahjarahoilla ostettua yksi tietty asia ja loput jää häämatkalle.

    1. Kiitos kommentista! Ilmeisesti nykyään tosiaan lähes kaikki suomalaisparit pyytävät suoraan rahaa, ja jotkut kieltäytyvät lahjoista kokonaan. Kiehtovaa, että nyt häitään juhlii jo sukupolvi, joka ei ole koskaan edes nähnyt lahjalistaa 🙂

  2. Heippa! Täällä nainen, joka tekee hääkutsuja työkseen ? 90% nykypareista painattaa kutsuun tilinumeron häämatkaa varten ja lahjat osoitetaan suoraa sinne. Sitten on pieni prosentti jotka toivovat mahdolliset lahjarahat hyväntekeväisyyteen ja loput ilmoittavat ykskantaan kutsussa, että eivät toivo lahjoja. Uskon, että myös ”emme toivo lahjoja” on pyyntö olla tuomatta tavaralahjaa häihin. Itse ajattelisin, että tällöin mummo voisi kuitenkin antaa perintönä kulkeneen itselleen merkittävän tavaran hyvillä mielin ja monet läheisistä varmaan laittasivat rahaa tilille tai ostaisivat porukalla vaikka lahjakortteja sillä käytännössä juhliin on vaikea ilmaantua tyhjin käsin.

    1. Tosi kiinnostavaa kuulla asiasta hääkutsujen suunnittelijan näkökulmasta! Sinulla on paljon isompi otos kuin meillä muilla, jotka näemme hääkutsuja yleensä vain silloin, kun sellainen kolahtaa postiluukusta 🙂 Kiehtovaa, että rahalahjan pyytämisestä on tullut noin yleistä. Mielenkiintoinen yksityiskohta on myös se, että tilinumero painetaan suoraan kutsuun. Amerikkalaisissa hääartikkeleissa korostetaan, että painetussa kutsussa ei saa viitata sanallakaan lahjatoiveisiin tai esimerkiksi lahjalistan olemassaoloon. Hääsivusto on niiden mukaan ainoa paikka, jossa lahjalista saa olla. Mutta suomalainen kulttuuri nyt on muutenkin ihanan mutkaton ja suorapuheinen verrattuna moniin muihin kulttuureihin 🙂

  3. Moi! Meidän kaverilla oli häälahjalista tehtynä kotimaiseen WishSimply palveluun (https://wishsimply.com/fi). Itse ajattelimme käyttää sitä ensi kesänä omissa häissä, koska se oli hyvin toimiva ja yksinkertainen käyttää. Ei sinne kyllä saa mitään omaa sivustoa tehtyä toisin kuten esimerkiksi mainitsemaasi The Knotin palveluun. Katselin sitä kanssa itse, mutta päädyimme myös siihen, että ei jaksa maksaa sellaisesta palvelusta erikseen. Meidän ajatuksissa oli myös välttää tavaraa, mutta pyytää elämyksiä. Tarkoitus olisi keksiä erilaisia helposti hoidettavia juttuja, kuten että vie meidät picknikille, vie meidät elokuviin, kutsu meidät katsomaan pelaamaan, jne. jotain sellaista yhteistä, jolla saa pidettyä yhteyttä vähän kaukaisempiinkin tuttaviin/sukulaisiin.

    1. Kiitos vinkistä ja pahoittelut, että vastaan vasta nyt! Pidin viime vuonna taukoa hääbloggaamisesta, kun hääjärjestelytkin olivat tauolla, ja elämässäni korostuivat ihan muut asiat.

  4. by Ronnie Cramer – Animation buy cialis online united states And while I understand the need to be diligent when deleting content that could potentially harm a websites online social standing read stock holders interests , I just can t get my head around how a positive view toward sexuality, engaging viewers to think consciously about their sexual practices and encouraging ownership of ones own sexual exploration is even close to the scene I previously mentioned

  5. cheap cialis no prescription Letter to the FTC Regarding Utopia Wellness s Dissemination of False Advertisements Promoting Cesium Chloride for Treatment of Cancer HRG Publication 2448 Public Citizen sent a letter to the Federal Trade Commission FTC requesting an investigation of the use of falsified scientific citations in the advertisement and promotion of an illegal heart toxic drug for treatment of cancer by Utopia Wellness, a Florida based medical center

  6. Quantification of CD3, CD4 and CD8 cells a and ratio of CD4 CD8 cells b before beginning of treatment Baseline, on day 12 of Cycle 1 Day 12 and at the end of Cycle 3 Cycle 3 n 25 clomid fast shipping Monitor Closely 2 nilotinib will increase the level or effect of conjugated estrogens, vaginal by affecting hepatic intestinal enzyme CYP3A4 metabolism

  7. CRISPR Cas9 technology has revolutionized gene editing and fast tracked our capacity to manipulate genes of interest for the benefit of both research and therapeutic applications buy cialis canadian These results indicate that Oct1 plays important roles in stress responses and tumorigenicity

  8. Sample overview clomiphene citrate Studies in which reproductive outcome rates of clinical pregnancy, miscarriage and live birth as well as endocrine outcomes were included in the following order systematic reviews and meta- analyses of randomized controlled trials RCTs, RCTs, prospective cohort studies and other observational studies

  9. levobunolol diltiazem crema nombre comercial His designs for 1984 s mosaics at TCR tube station, in turn, reveal what one so easily misses while commuting a riotous, multi hued interweaving of cogs, cameras, saxophones, ethnographic masks and mechanical chickens, all reflecting the helter skelter of city living what is lasix used for in dogs

  10. The hinder gains part lasix Finland NP can arise from impaired production of neutrophil precursors or mature neutrophils, movement of neutrophils from the circulation to tissue, abnormal circulating neutrophil loss or a combination of these causes

  11. levitra ciprodex otico vademecum But shifting political allegiances following JAL sbankruptcy three years ago, which brought a change in companyleadership, have meant that the flag carrier is no longer underthe same government sway that has guided major aerospacedecisions throughout the postwar period, say people close toboth airlines kamagra sales

  12. ladygra ivermectina compresse uso umano nome commerciale Hadley Freeman, a Guardian columnist, Grace Dent, an Independent columnist, and Catherine Mayer, the Europe editor of Time magazine, plus a number of other women, have previously said they have been the subject of bomb threats on Twitter, while two women have received threats of rape online lasix All other chemicals and reagents were from standard analytical grade

  13. Small emboli may have no acute physiologic effects and may begin to lyse immediately and resolve within hours or days buy clomid online This approach achieved 70 decreased expression of the mutant Gjb2 without any effect on endogenous, wild type Gjb2 Maeda et al

  14. After dissolvement was confirmed by microscopy, 1 BSA Sigma Aldrich was added to the cell suspension and cells were centrifuged twice approximately 280g at 4 C for 5 minutes priligy cvs 101 A pilot study N 33 of cancer patients with CIPN treated with 10 sessions of acupuncture found statistical differences in groups in physical P

  15. Fermented red ginseng ameliorates endothelial dysfunction, manifested with a decreased level of endothelin, reduced protein expressions of adhesion molecules, and improves glucose tolerance in muscles with increased expression of GLUT4 in rats with a high fructose diet induced metabolic syndrome 131 cheap clomid in the usa

  16. cialis with dapoxetine com 20 E2 AD 90 20Top 10 20Amazing 20Facts 20About 20Viagra 20 20Con 20Que 20No 20Se 20Debe 20Combinar 20El 20Viagra con que no se debe combinar el viagra Carson Palmer was sacked seven times and finished 30 of 45 for 258 yards and one TD with two interceptions the fifth consecutive game in which he has been picked off multiple times

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.