Lomakohdehäät ovat entisessä kotimaassamme Yhdysvalloissa hyvin suosittuja. Moni amerikkalaispari haluaa nykyään mennä naimisiin ihanassa lomakohteessa kaukana koti- tai synnyinseuduiltaan. Amerikkalaisiin häihin kutsutaan usein monta sataa vierasta, mutta häiden järjestäminen kalliin lentomatkan päässä vähentää juhliin saapuvien vieraiden määrää ja auttaa sitä kautta pienentämään häiden kustannuksia. Lomakohdehäät tarjoavat myös ihanan tekosyyn lähteä kerrankin läheisten kanssa lomamatkalle, vaikka amerikkalaisessa työkulttuurissa ei lomailua hyvällä katsota.

Meidän häistämme ei missään tapauksessa ollut tarkoitus tulla lomakohdehäät – päinvastoin. Asuimme ensimmäiset yhteiset vuotemme kaukana Suomesta ja rakkaistamme, ja halusimme sen vastapainoksi nimenomaan viettää häitämme Suomessa, jotta läheistemme olisi helppo päästä paikalle ja saisimme mennä naimisiin mahdollisimman monien rakkaiden ihmisten ympäröimänä.

Toisaalta olin kuitenkin aina haaveillut häistä paikassa, johon vieraat jäisivät yöksi. Ajatus oli jäänyt mieleeni jo serkkuni parinkymmenen vuoden takaisista häistä, joissa oma hääintoiluni alkoi, ja myöhemminkin olin nauttinut häiden ympärille rakennetuista viikonloppureissuista ystävien tai sukulaisten kanssa.

Lopulta päädyimme ratkaisuun, joka meidän näkökulmastamme yhdistää lomakohdehäiden ja kotiseutuhäiden hyvät puolet: meille tulee lähilomakohdehäät.

Olemme päättäneet mennä naimisiin Hangossa.

Hanko on paitsi ihana kesäkaupunki myös ihanan lähellä meitä ja vieraitamme. Olemme molemmat kotoisin Uudeltamaalta ja asumme pääkaupunkiseudulla, ja samalla suunnalla asuu suurin osa vieraistammekin. Hankoon pääsee pääkaupunkiseudulta paitsi autolla myös junalla tai bussilla.

Mutta vaikka matka ei ole pitkä, tuntuu Hangossa kesällä käyminen aina pieneltä lomalta.

Juuri meille Hanko sopii siksi, että se muistuttaa entistä kotikaupunkiamme Bostonia ympäröivää Uuden-Englannin rannikkoa. Hangolle ja Uuden-Englannin pienille rantalomakaupungeille yhteistä ovat ainakin majakat, merinäköalat, purjeveneet ja sisustusesineitä tai muuta hyvänmielentavaraa myyvät pikkuputiikit, joissa otetaan meriteemasta kaikki irti.

Meidän häihimme ei tule koristeeksi ankkureita eikä ruoreja mutta merimaisema on juhlissamme tärkeä. Juhlapaikkamme ikkunasta näkyy meri, joka suhteemme alussa ensin erotti meidät ja toi meidät sitten taas yhteen; meri, joka nyt yhdistää meidät Bostoniin ja kaikkiin rakkaisiin muistoihimme yhteisen taipaleemme alusta.

Hääjuhlapaikkamme ikkunasta näkyvä merimaisema

Kuvat: Uimakopit ovat olennainen osa Hangon kesätunnelmaa. Alakuvan rantaa katselemme ensi kesänä häävieraittemme kanssa juhlapaikkamme ikkunasta. Yläkuva Hangon matkailutoimisto / Peter Lundqvist. Alakuva Hangon matkailutoimisto / Tapio Kekkonen.

28 vastausta

  1. Additional cases were identified in a retrospective analysis of the clinical trials priligy india These products may boost orgasms, increase stamina, lengthen erections, and enhance your ability to satisfy your spouse, which are all impacts that can benefit everyone

  2. eCollection 2022 May. tamoxifen side effects in men Some women have excess androgens male hormones , which can cause acne, weight gain around the midsection, facial hair growth and missed periods, while other women may be estrogen dominant meaning their estrogen levels are too high and progesterone too low , resulting in long menstrual cycles, heavy cramping, intense PMS symptoms and infertility.

  3. how to make lasix work better The identities of the codes were only available to one of the research members; therefore, the outcome investigators surgeon, radiologist, clinic nurse, and interviewer, participants, and the statistician were unaware of the type of intervention until the end of the study

  4. Some people call the treatment androgen suppression therapy or hormone suppression therapy comprar cialis online Expression of two angiogenic factors, vascular endothelial growth factor and platelet derived endothelial cell growth factor in human pancreatic cancer, and its relationship to angiogenesis

  5. what s up guys and I m a 27 year old man looking to run his first cycle and searching online I found some guide to safe androgen intake and use, like I was expecting they recommend test and hcg I knew that but then they recommend to run that cycle with exemestane, tamoxifen and clomid and that s when I got kind of confused, I wanted some opinions on that, do you really need al those 3 related drugs on a simple cycle of test lose weight on tamoxifen Then IГў ll know IГў m going there at the end of the day to eat that thing

  6. levitra tadalafil goodrx Russian state controlled telecoms operator Rostelecom aims to cut capital expenditure in the next four yearsand focus on internet services such as digital TV, businessdaily Vedomosti reported on Tuesday, citing sources cialis 5mg There were 147 cardiovascular deaths among AI users compared with 87 events among tamoxifen users, generating incidence rates of 9

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.