Tunnelmalliset häät Suomenlinnassa: Lotta & Olli

Lotan ja Ollin tunnelmalliset häät Suomenlinnassa olivat juuri sellaiset kuin pari halusikin: rennot ja hauskat.

 

Lotta ja Olli tutustuivat seurakunnan sekä yhteisen harrastuksen, rantalentopallon, kautta kesällä 2012. Ystävyys syveni nopeasti ja samana syksynä pari alkoi seurustella. Kummallekin oli alusta asti selvää, että suhteessa ollaan vakavissaan. Vuoden seurustelun jälkeen pari alkoi yhdessä katsella sormuksia. Ollin järjestämä kosinta tuli Lotalle kuitenkin yllätyksenä.

– Asuin tuolloin kimppakämpässä Helsingin keskustassa. Vietimme Ollin kanssa paljon aikaa vanhan kivitalon ullakolla, koska siellä saimme olla rauhassa. Siellä Olli minua kosikin, romanttisesti kynttilänvalossa, Lotta kertoo.

Häät päätettiin pitää juhannuksena 2014.

Lotta_Olli6

Ollin ehdotuksesta pari alkoi etsiä juhlapaikkaa Suomenlinnasta. Sopiva romanttinen ja linnamainen tila löytyi, ja parin suureksi hämmästykseksi varauskalenterissa oli vapaana vain yksi päivä. Juuri se oikea.

– Juhlapaikan sijainnin kannalta tuntui loogiselta, että meidät vihittäisiin Suomenlinnan kirkossa. Kirkon varaus ei kuitenkaan ollut aivan yksinkertaista, sillä kirkkoa remontoitiin, eikä varauksia otettu vastaan.

Lotta ja Olli eivät kuulu evankelisluterilaiseen kirkkoon, joten vihkimistä piti erikseen pyytää kirkkoherralta. Parin suureksi helpotukseksi aika Suomenlinnan kirkosta lopulta järjestyi ja heidät toivotettiin lämpimästi tervetulleiksi.

Lotta heittäytyi innolla hääjärjestelyihin. Tyttöporukalla askarreltiin muun muassa kutsut, jotka olivat pienet sinetöityihin kartonkilaatikoihin pakatut kirjekääröt.

– Rakastan käsillä tekemistä. Olli sen sijaan huokaili, että voi ei, ei kai hänen tarvitse tehdä mitään pöytäkoristeita, Lotta nauraa.

Hääjärjestelyjen haastavin tehtävä oli pitopalvelun löytäminen, sillä juhannuksena jopa useimmat catering-firmat ovat kiinni.

– Äitini teki aikoinaan ruuat omiin häihinsä. Meille hän ilmoitti heti, että hän haluaa nauttia juhlasta, eikä häärätä keittiössä.

Pitkän etsinnän jälkeen pitopalvelu onneksi löytyi ja Lotan äiti saatoi huokaista helpotuksesta.

Lotta_Olli2

Hääpukuja Lotta kävi sovittamassa siskonsa yllyttämänä. Pitkä, laskeutuva ja rento mekko löytyi kuitenkin nettikaupasta. Lähetin yliopistolle toimittama puku ei ollut aivan samanlainen kuin kuvassa. Se oli myös hieman liian suuri, vaikka olikin mittojen mukaan tehty.

– Näppärä siskoni pienensi puvun juuri sopivaksi ja siitä tuli todella mieleinen. Juuri minun mekkoni. Minusta olisi ollut turhaa tuhlata tuhansia pukuun, jota käytetään vain kerran.

Juhlissa hyödynnettiin sukulaisten ja ystävien taitoja muutenkin kuin puvun osalta. Lotan ystävät auttoivat koristeluissa, leipoivat kakkuja ja järjestivät ohjelmaa, kuten balettitanssia ja musiikkiesityksiä. Kampauksesta ja meikistä huolehti kaason isosisko. Urkurina oli Lotan tädin ystävä, joka saapui paikalle Hollannista asti.

Lotta_Olli4

Purjehtiminen on Lotan perheen tärkeä yhteinen harrastus. Niinpä pari päätti vuokrata juhlaseurueelle veneen merellistä risteilyä varten.

– Suunnittelimme, että häävalssin jälkeen tekisimme pienen ajelun Helsingin edustalla. Vuokrasimme veneen ja kaiken piti olla kunnossa, Lotta kertoo.

Matkaan tuli mutkia, kun vuokrafirma ilmoitti, ettei veneen pieni pintaremontti ehdikään valmistua hääpäivään mennessä. Yritys tarjosi pahoitteluksi ilmaista peruutusta, mutta Lotta ja Olli eivät vielä siinä vaiheessa suostuneen luopumaan risteilyideasta. Mieli muuttui vasta, kun pari näki hääpäivän sääennusteen. Luvassa oli kuusi astetta lämpöä ja kova tuuli.

– Ei kai kukaan sellaisessa säässä halua värjötellä merellä, joten luovuimme risteilyideasta. Olimmekin siis lopulta ihan tyytyväisiä, että pystyimme perumaan veneen ilman kuluja.

Vihkimisen jälkeen vieraat siirtyivät kävellen juhlapaikalle. Lotta ja Olli lähtivät valokuvaajan kanssa kävelemään Suomenlinnaan ja ottamaan kuvat.

– Meillä ei ollut hääautoa, koska sellaisen tuominen Suomenlinnaan olisi ollut hankalaa. Sen sijaan saimme lainaksi hauskat maitokärryt, joiden kanssa kuljimme ottamassa valokuvia. Turistit olivat ihmeissään.

Lotta_Olli5

Parin suurin pelko oli, että häistä tulee liian vakavat.

– Huoli oli turha. Vieraat tekivät keksimiämme pöytätehtäviä niin innoissaan, että he tuskin huomasivat, kun saavuimme juhlapaikalle.

Reippaat tehtävät aiheuttivat myös kauhunhetkiä pitopalvelulle. Lotta ja Olli ajattelivat, ettei kukaan uskaltaisi suorittaa tehtävää, jossa piti salaa leikata ensimmäinen pala hääkakusta.

– Yhtäkkiä eräs pitopalvelun ihmisistä tuli järkyttyneenä pahoittelemaan äidilleni, että joku on ehtinyt leikata kakusta palan ennen hääparia. Meitä nauratti, että joku oli todella uskaltanut koskea kakkuun. Syyllinen ei koskaan paljastunut.

Häät olivat juuri sellaiset, kuin Lotta ja Olli toivoivatkin. Hauskat ja aidot, täynnä naurua ja tunnelmallista yhdessäoloa.

– Jos jotain voisin tehdä toisin, niin yrittäisin muistaa lisätä välillä huulipunaa. Siinä kaikki, Lotta summaa.

 

Teksti Anna Nummisto Kuvat Teemu ja Maija Photography

Artikkeli on julkaistu Mennään naimisiin! -lehdessä keväällä 2016.

Lue myös:

Kesäjuhla saaressa: Hanna & Nico

Urbaanit maalaishäät: Heidi & Ossi

Jaa tämä julkaisu:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

  • All
  • Adieu Mademoiselle, Bonjour Madame
  • Aika meidän tullut on
  • Cutting the Cake together
  • DIY & Suunnittelu
  • Filosofin morsian
  • Hääblogi
  • Hääblogit
  • Häämimmit
  • Inspiration
  • Jotain punaista
  • Jotain valkoista
  • Kahden morsiamen häät
  • Mangoa ja tahmariisiä
  • Muoti & Kauneus
  • Oikeat Häät
  • Rakkaudella, Rea
  • Syyskuussa tahdomme
  • testikategoria
  • Uncategorized
  • Vihdoinkin Häät
All
  • All
  • Adieu Mademoiselle, Bonjour Madame
  • Aika meidän tullut on
  • Cutting the Cake together
  • DIY & Suunnittelu
  • Filosofin morsian
  • Hääblogi
  • Hääblogit
  • Häämimmit
  • Inspiration
  • Jotain punaista
  • Jotain valkoista
  • Kahden morsiamen häät
  • Mangoa ja tahmariisiä
  • Muoti & Kauneus
  • Oikeat Häät
  • Rakkaudella, Rea
  • Syyskuussa tahdomme
  • testikategoria
  • Uncategorized
  • Vihdoinkin Häät
Kaasot kiinnittävät morsiamen hääpuvun vetoketjua.

Kommellukset häissä, osa 3: Voihan vilkkuvat kanafileet eli yllätyslaihtuminen ja liian iso hääpuku

Kun kaasot pukivat hääpukuni päälleni hääpäivän aamuna, huomasin kauhukseni, että puku oli hieman liian iso. Ongelma ei ollut suuren suuri, mutta pukuni oli täysin olkaimeton, ...
Lue julkaisu

Kommellukset häissä, osa 2: ”ÄITI EI TULE!” eli kolmivuotiaan eeppiset kirkkoraivarit

”ÄITI EI TULE!” ulvoi kolmivuotias morsiusneito mannerlaattoja vavisuttavan tunnekuohun vallassa niin, että kirkko raikasi. ”ÄITI EI TULE!” Kirkkoon kokoontuneita aikuisia morsiusneidon ennustus hieman huvitti, tunnistihan ...
Lue julkaisu
Morsian Hangon Casinon puisessa porraskäytävässä

Kommellukset häissä, osa 1: Morsian jumissa jääkaapissa!

Keskellä minun ja kaasojen laittautumisaamua koin lyhyen mutta intensiivisen kauhunhetken, kun onnistuin jäämään jumiin juhlapaikkamme jääkaappiin. Olimme tuoneet hääkukat juhlapaikan isoon kylmäkaappiin jo edellisenä päivänä, ...
Lue julkaisu
Hääpari nauraa hekottaa alttarilla

Vihdoinkin häät -blogi palaa – luvassa uudenlaista sisältöä

Mihin morsian jäi jumiin ja huomasiko kukaan hänen puuttuvan? Kuka ennusti kirkossa suureen ääneen, ettei morsian tulisi paikalle? Entä kuka tai mikä söi sulhasen rintakukan? ...
Lue julkaisu

Hääkimppu ja muut häiden kukat

Häittemme kukitus rakennettiin vaaleanpunaisista ruusuista, harsokukasta sekä valkoisista neilikoista ja orkideoista.
Lue julkaisu

Hääparin pöytä: Kun hääpari haluaa istua ystävien ympäröimänä

Hääparin pöytä oli meidän häissämme epätyypillinen: emme valinneet nykytrendin mukaista kahden hengen pöytää emmekä istuneet perinteisesti lähimpien sukulaisten keskellä. Sen sijaan meillä oli pöydässämme kaksi ...
Lue julkaisu