Sain taannoin kutsun Made in Haven -häätapahtumaan, joka järjestettiin ensimmäistä kertaa lauantaina 17.2.2018 Hotel Haven Helsingissä. Ilmoittauduin tapahtumaan hyvissä ajoin ystäväni kanssa. Tapahtuman ajankohta olikin odotettua parempi, sillä kulunut viikko on ollut melko stressaava.
Kun kyseessä on hotelli ja siellä järjestettävä häätapahtuma, ollaan omalla mittakaavallani jo melko lähellä täydellisyyttä. Rakastan hotellimajoittautumista. Entäpä häätapahtumat? Jos olet seurannut blogiani niin varmastikin tiedät, että rakastan myös häätapahtumia. Aiemmat kokemukset häätapahtumista ovat olleet häämessuja, joten odotin innoissani lauantaista Made in Haven -tilaisuutta.
Kello 15 suuntasimme hotellille ystäväni kanssa. Alkuun kiertelimme pikaisesti ihailemassa yhteistyökumppaneiden pisteitä sekä upeita kattauksia, jonka jälkeen vuorossa oli tervetuliaismaljat, hotellinjohtajan puhe sekä kumppaneiden haastatteluja. Tämän jälkeen suuntasimme hotellihuonekierrokselle, jota osasin odottaa etukäteen.
Havenin huoneet olivat aivan mielettömän upeita, huoneista on joko näkymä Unioninkadulle tai ihana merimaisema kohti kauppatoria. Kuvittelinkin kierroksen aikana itseni yöpymään hotellissa. Häätapahtuman jälkeiselle yölle olikin erittäin hyvä yöpymistarjous. Harmi vain – tämä ei ollut lapsivapaaviikonloppu, joten emme pystyneet sitä hyödyntämään.
Hotellikierroksen jälkeen pääsimme nauttimaan Havenin keittiömestarin loihtimasta ruokatarjoilusta ja Katri Niskasen salonkinäytöksestä. Näytöksessä oli Katrin lokakuussa lanseeraamat morsiuspuvut sekä Lumovan Soulmates korumallisto. Miesten puvuista vastasi Turo, jonka pisteellä kävinkin keskustelemassa sulhaseni asusta puuttuvasta liivistä. Paikalla oli myös Kämp Span ihanat hierojat, jotka tarjosivat vieraille niska- ja hartiahierontaa.
Tilaisuuden hää- ja juhlasuunnittelu oli Divine hää- ja juhlasuunnittelutoimiston Pertti Huhtiaisen käsialaa. Pertin haastattelu oli mielenkiintoinen ja hän painottikin suunnittelun osalta tärkeimmiksi asioiksi budjetin määrittämistä, jonka jälkeen kannattaa miettiä minkä tyyliset häät ovat hääparin näköiset. Järjestätkö ruokahäät, cocktail -tyyliset häät vai kunnon bileet? Luulen, että meidän häät painottuvat eniten bilekategoriaan. Jos hääsuunnittelu tuntuu ajatuksena haastavalta, voi hääsuunnittelijan palkkaaminen olla kannattavaa. Vaikka meidän häitämme on suunniteltu jo melko pitkään, varmasti ammattilaisen vinkeillä olisimme päässeet helpommalla.
Pieni, intiimimpi häätapahtuma, jossa sain nauttia ihanasta tunnelmasta, häähumusta, hyvistä tarjottavista ja hyvästä seurasta. Mikäli haaveilet hotellihäistä, kannattaa ehdottomasti tutustua Hotel Havenin palveluihin.
Kiitos Hotel Haven ihanasta lauantai-iltapäivästä!
– Sara ♥