Hääpäivän kirjoituksiamme koristavat meille rakkaan kuvaajamme, Astrid Mannerkosken, aivan huikeat hääkuvat. Astrid Mannerkoski Photography löytyy sekä Facebookista että Instasta (@astridmannerkoskiphotography). Kyseessä on mielettömän lahjakas ja tunne edellä toimiva valokuvauksen moniosaaja, joka saa tältä parilta vilpittömät suosittelut myös muille hääsuunnittelijoille.

Sulhanen saapuu kirkolle

Olimme varanneet reippaasti aikaa siirtymiselle kotikonnuiltamme Taka-Töölöstä vihkikirkollemme, Helsingin keskustassa sijaitsevalle Vanhalle kirkolle. Sulhasen saattue käynnisti moottorit jo 40 minuuttia ennen vihkitilaisuutta, kun taas morsiamen kuljetus lähti liikenteeseen hieman tämän jälkeen – noin 35 minuuttia ennen h-hetkeä. Tunnelma sulhasen tilataksissa oli sanalla sanoen (ja hieman ennalta arvattavasti) jännittynyt. Noin 20 minuuttia kestänyt kyyti sisälsi hermostunutta jutustelua, viimeisiä sormustarkistuksia ja vihkitilaisuuden pintapuolista läpikäymistä. Kun konklaavi porhalsi kirkon pihaan, noin 15 ennen vihkitilaisuuden alkamista, oli suurin osa vieraista jo kirkon portailla odottelemassa edellisen tilaisuuden päättymistä.

Pimennettyjen lasien läpi seurue seurasi tovin yleisen tunnelman kehitystä, kunnes bestman riensi tarkistamaan edellisen tilaisuuden tilanteen. Vihreä valo välkkyi, ja kaaso, bestman ja sulhanen ”ulostautuivat” kirkon pihalle häävieraiden pariin ja siitä kirkon uumeniin sakastiin. Siitä käynnistyi, näin sulhasen silmin, kymmenen minuuttia kestänyt rauhaton tepastelu, jonka vasta suntio seisautti usuttamalla kolmen koplan alttarille sovittuihin asetelmiin seisoskelemaan.

 

 

Morsiamen matka 

Siinä missä sulhasen siirtyminen kirkolle suoriutui mutkitta, meinasi morsiamen matka aikaisesta lähtöajasta huolimatta tyssätä tyystin Helsingin keskustan ruuhkaan. Samaisena päivänä juhlitut Helsinki Pride sekä Tuska-festivaali olivat paikoittain tukkineet Helsingin kadut, ja tekivät nyt tepposiaan tälle hääparille.

Myöhästymisiltä kuitenkin vältyttiin, kiitos Kovasen pätevän sekä omistautuneen kuljettajan. Osittain jopa jalkakäytävää hyödyntäen, hoiti kuljettaja morsiamen seurueen kirkolle ilman sen suurempia komplikaatioita – 10 minuuttia ennen tilaisuuden alkamista. Mitään sen suurempia odotteluita ei tarvittu, vaan morsian ja morsiamen isä pääsivät kävelemään suoraan autosta jo aukeamistaan odottavien ovien taakse.

Suntio antoi merkin, ja ystävämme soitti alkumusiikin ensimmäiset soinnut kirkon eteen sijoitetulla pianolla. Vieraat nousivat seisomaan ja kääntyivät kohti nyt avautuvia ovia. Kylmät väreet kulkivat pitkin selkää.

Häämme olivat alkaneet.

Sinä ja minä olemme nyt me

Tätä seuranneet noin 30 minuuttia ovat sumentuneet mielessäni hajanaisiksi muistikuviksi.

Siitä olen varma, että morsian oli kaunis astellessaan isänsä rinnalla kohti alttaria. Kulkiessani vastaan ja kumartaessani tulevalle appiukolle, koin voimakkaan herkistymisen tunteenpuuskan, joka puski viimeisetkin alkujännityksen rippeet syrjemmälle. Alkumusiikin viimeisten segmenttien soidessa marssimme morsiamen kanssa käsikädessä papin eteen alttarille.

 

Alkusiunaus ja johdantosanat johtivat raamatunlukuun, jonka suoritti lapsuudenajan hyvä ystäväni ja naapurini.

 

Papin puheen jälkeen seurasi varsinainen vihkiminen. Sormustenvaihto sujui omien muistikuvieni perusteella varsin sutjakkaasti, vaikkakin jälkikäteen olen kuullut sulhasen sormuksen sujauttamisen näyttäneen tiukahkolta. Yllätyksiä ei tässä yhteydessä nähty – tahdoimme molemmat.

Yllätyksiltä emme kuitenkaan täysin välttyneet. Sormusten vaihtamisen jälkeen oli vihkiohjelmaamme nimittäin merkitty virsi, jota emme missään vaiheessa kuulleet. Totaaliseksi yllätyksekseni pappi nimittäin pienoinen pilke silmäkulmassa totesi, ”Ja sitten tapahtuu jotakin…”.

Kääntyessäni morsiamen usuttamana kohti häävieraita, oli alttarin vieressä olevan pianon viereen hiippaillut valtaisan taitava muusikko, laulaja Luisa Metsälä. Kanttorin käynnistellessä Romanssi-kappaleen ensimmäistä säkeistöä, kuiskasi morsian sulhasen korvaan, ”Tämä on minun huomenlahjani sinulle…”.

Pyydän kiinnittämään huomiota mieheen, joka murenee silmien edessä 🙂

 

Rukousten ja siunauksen jälkeen tilaisuutemme läheni loppuaan. Vihkiraamattu kourassa kääntyi tämä uusi pari jälleen kohti vihkivieraita, ja lopulta J.S. Bachin Prelude in C (BWV 556) saatteli tuoreen parin käytävää pitkin kirkon oville. Ei toki ulos, vaan suntion osuvasti nimeämään pussauskoppiin odottamaan vihkivieraiden siirtymistä kirkon rappusille.

 

”Arvon vieraat, Herra ja Rouva…”

Morsiamelta lyhyt meikintarkistus, halaukset, näkemystenvaihto yllätyksellisestä tilaisuudesta. Sitten merkki bestmanille ja kohti kirkon ovien takaa jo pilkistävää lämmintä kesäpäivää. Viirit viuhuivat ja saippuakuplat lentelivät, kun tuore pari asteli alas Vanhan kirkon rappusia.

Kirkon portailta nappasimme muutamat yhteiskuvat kaikkien vieraiden kanssa. Lisäksi portailla suoritettiin hyvin lyhyt symbolinen tilaisuus, jossa vihkitilaisuuden jälkeisestä juhlaillallisesta poisjäävä sulhasen isoisä luovutti hääparille oman pitkäaikaisen vieraskirjansa. Tämän jälkeen hääpari istahti autoon, kuohuviini avattiin ja tuore aviopuoliso lähti hymyissä suin kohti Ravintola Sipulia häävieraiden matkatessa perässä joko tilataksilla tai jalkasin.

 

– Filosofi