”Laitan silmät kiinni, kuulen aloituskappaleen soivan. Tunnen jännityksen vatsallani. Olen kaunis, näytän hyvältä. Päivä on kaikkea mitä olen kuvitellut. Nousen Husulan Vintin rappuset ylös, näen rakkaat ystävämme ja sukulaisemme. Kuljen lyhtykujaa pitkin kohti vihkijää. Paikka näyttää kauniilta. Edessäni näen kaasot rivissä vihkijän vieressä. Pysähdyn ja käännyn. Näen vaimoni. Näen tulevaisuuteni. Näen rakkauden ja onnellisuuden. Olen onnellinen.”
Tänään kirjoittamani aihe on ollut pitkään jo to do -listallani. Aihe on samaan aikaan vaikea sekä helppo. Olen aloittanut tekstin kirjoittamisen useaan kertaan ja samaan tahtiin pyyhkinyt sen pois. Mutta miksi? Miksi meidän vihkimisestä on hankala kirjoittaa?
Siihen on vain kaksi sanaa: liian tunteellista. Sinä päivänä kun meidät vihitään, en ole enää neiti. Olen rouva, joka kantaa uutta sukunimeä. Olen nainen, joka on pitänyt omasta onnellisuudestaan kiinni välittämättä muiden puheista ja teoista. Olemme lujin tuntemani pari. Olen maailman onnellisin. Ajatellessanikin vihkimistä, nousee perhoset vatsaan.
Aihe on minulle tärkeä, sillä se ei ole itsestäänselvyys. Avioliitto merkitsee minulle paljon, niin paljon etten osaa pukea kaikkea sanoiksi. Tasa-arvoisen avioliittolain hyväksymisen jälkeen tiesimme molemmat haluavamme solmia avioliiton.
Vihkimisemme suoritetaan maistraatin kautta. Vihkiminen maistraatin kautta voidaan suorittaa joko maistraatissa tai maistraatin ulkopuolella, arkipäivänä tai viikonloppuna (maistraateissa toki eroja). Otimme yhteyttä maistraattiimme jo tammikuussa 2018. Saimme tuolloin vihkijämme yhteystiedot. Tapasimme vihkijämme muutamaan kertaan, jolloin täytimme viralliset lomakkeet sekä kävimme vihkimistilaisuuttamme läpi. Maistraattiin voi olla yhteydessä puhelimitse sekä sähköpostitse. Löydät oman alueesi maistraatin yhteystiedot googlettamalla.
Maistraatin ”virallinen” vihkikaava on lyhyt ja ytimekäs. Vihkijämme suositteli heti muokkaamaan vihkikaavaa meidän näköiseksemme. Lisäsimmekin vihkikaavan väliin pienen henkilökohtaisemman tekstipätkän meistä sekä omat vihkivalamme. Näin saimme vihkikaavastamme henkilökohtaisemman.
Olisinko halunnut kirkkohäät ja papin vihkimään? Olisinko halunnut kävellä Prinsessa Ruususen tahtiin pitkää käytävää kohti alttaria? Kyllä ja en. Olisin halunnut tietyn kirkon vihkipaikaksemme tunnesidonnaisista syistä. Muuten en haaveile kirkkohäistä:)
-E
purchase levaquin pill order generic levofloxacin 250mg
levaquin 500mg uk levofloxacin without prescription
SexyPG1688 บาคาร่า เดโม่เว็บออนไลน์ที่ให้ได้มากกว่า
At the beginning, I was still puzzled. Since I read your article, I have been very impressed. It has provided a lot of innovative ideas for my thesis related to gate.io. Thank u. But I still have some doubts, can you help me? Thanks.
Am J Clin Nutr 2004; 79 6 Suppl 1137S 1145S buy cialis non prescription Soulbound reduce blood pressure with out medicine is indeed a battle axe worth ten thousand reduce blood pressure with out medicine gold, and several pieces of iron have been cut off from the hammer of Fury Rock