Aikaisemmin kerroin, miten aloitin häämekkoni etsimisen nettiä selailemalla – ilman tulosta. Seuraava luonnollinen peliliike tämän jälkeen olikin lähteä kiertämään itse hääpukuliikkeitä. Sovin kaason kanssa sopivan lauantaipäivän, jolloin olisimme molemmat vapaalla, ja varasin pariin liikkeeseen sovitusajan. Jotta sovittelu sujuisi mukavissa merkeissä, varasin vielä samaiselle aamulle yhteisen brunssin skumppalaseineen kaikkineen. Mahat täysinä ja iloisin mielin olisi sitten mukava kiertää muutamia valittuja liikkeitä ja sovitella potentiaalisia pukuvaihtoehtoja.

Hääpukuliikkeet toimivat kaikki samalla periaatteella: sisään astumisen jälkeen kengät tuli jättää erilliseen telineeseen, jonka jälkeen jalkoihin sujautettiin eräänlaiset kylpytossut. Tätä seurasi pienimuotoinen keskustelutuokio myyjän kanssa, jossa käytiin läpi mahdolliset toiveeni pukuun liittyen. Jo tämä vaihe muodostui kohdallani hieman haastavaksi. Minulla ei näin alustavassa vaiheessa ollut vielä merkittäviä toiveita, koska en yhtään tiennyt, minkälainen asustus sopisi nimenomaan minulle. Tämän alustavan juttutuokion jälkeen pääsimme myyjän kanssa itse pukujen kimppuun arvuutellen samalla, mitä pukuja minun kannattaisi sovitella. Sitten suunta kohti sovituskoppeja kera kasatun pukuvalikoiman.

Myyjät auttoivat sovitettavat puvut päälleni, ja vastuutetulle makutuomarille mekon näyttö onnistui pienellä korokkeella peilin edessä. Useassa liikkeessä tämä vaihe sisälsi myös mahdollisuuden pyytää/tiedustella mekon ohella sovitettavaksi mm. koristevöitä, boleroita tai huntua. Näin jälkikäteen purkaessani kokemuksiani sovitustilanteesta, täytyy sanoa, että en missään liikkeessä kokenut olevani ”pakotettu” ostamaan pukua sen saman tien. Tämä on pelkästään positiivista!

Sovitustilanteet jättivät kuitenkin myös pientä toivomisen varaa. Myyjät eivät mm. korostuneen oma-aloitteisesti kertoneet yksityiskohtia itse puvuista – esimerkiksi merkki, materiaali, hinta ja muokkausvaihtoehdot jäivät omatoimisen kyselyni varaan. Lisähankaluuksia tuotti kohdallani myös se, että sovituskoot eivät itselleni olleet suotuisia, pukujen ollessa pääsääntöisesti liian isoja tällaiselle pienelle tytölle. Minulle muodostui haasteelliseksi visualisoida miltä puku näyttäisi, jos se istuisi päälleni täydellisesti.

Kesä 2016 toi mukanaan häämekkojen alennusmyynnit, ja tämän myötävaikutuksesta päädyin lähtemään toiselle sovituskierrokselle jo aikaisemmin vierailemiini liikkeisiin. Ilmoitin tässä yhteydessä jo aikaa varatessani, että olin huomannut mainoksen käynnissä olevista suurista aleista, ja tulisin nimenomaan tämän johdosta mielelläni toistamiseen käymään. Tämä ns. Tarjoushaukka yritykseni ei kuitenkaan ollut kovin onnistunut. Ainut merkittäviä alennuksia sisältävä hääliike oli Stockmannin yläkerran liike, ja tämänkin toimitilan alennukset olivat perua liiketilan poistumisen aiheuttamasta poistomyynnistä. Muissa käymissäni liikkeissä ei minulle myyjien toimesta edes esitelty alennuksessa olevia tuotteita, tai jos esiteltiin, niin alennuksien todelliseksi määräksi muodostui korkeintaan 10% – ei järin merkittävä alennus minun kirjoissani. Jos siis mekonhankinta on ajankohtainen, en alennusmyyntejä jäisi odottamaan. Hinnan kanssa kannattaa toki olla tarkkana, koska havaitsin, että saman mekon kohdalla liikekohtainen hintaero saattoi olla useamman satasen. Myös puvun korjauksiin kannattaa jättää varaa pukubudjettia suunnitellessa.

Kaikkien sovituksien jälkeen tilanne on tällä hetkellä vielä se, etten ole löytänyt itselleni hääpukua ? . En kamalasti jaksa ottaa vielä stressiä tästä tilanteesta, sillä sovituksien aikana kävi selväksi kuitenkin se, minkälaisen ja minkä tyylisen puvun itselleni haluan. Odottelen ehkä vielä kohdalleni sitä täydellistä yksilöä.

Oikeastaan…

Yksi muita parempi ja täten vahva mekkoehdokas on kyllä jo tiedossa, mutta miten on, itkinkö vuolaasti kyseistä pukua sovittaessani? Ei, en tirauttanut onnen kyyneleitä, mikä oikeastaan pistikin minut pohtimaan: kumpi on yleisempi tilanne: itkeä elokuvien malliin onnesta, vai kävellä tyynen viileänä kassalle pankkikortti kourassa? Kaasoni loi tähän tilanteeseen minulle lohtua toteamalla, ettei usko minun yksinkertaisesti olevan itkijä tyyppiä. En siis itkisi, oli mekko sitten kuinka hieno/sopiva/ihana/kaunis/täydellinen tahansa. Onnekseni voin turvautua siihen, että kaasoni vastavuoroisesti on herkistelijä tyyppiä – mekkojen paremmuusjärjestykseen voin ottaa mittaa hänen reaktioistaan 😀

Mutta missä paikoissa olen tähän mennessä käynyt mekkoja sovittamassa? Ajattelin tehdä pientä listausta siitä, missä liikkeissä olen Helsingissä käynyt, ja millaisia ajatuksia liikkeet sekä sovitustilanteet minussa herättivät. Tämän postauksen lupaan tehdä blogiin valmiiksi ensi viikoksi!

– Filosofin morsian