Satsata nyt tuhansia yhteen päivään? Moderni hääpari rakentaa juhlasta useamman päivän kokonaisuuden, jotta hauskuus ei loppuisi kesken.

Lähes kaikki hääparit sanovat juhlan jälkeen samaa: Päivä kului aivan liian nopeasti. Moni harmittelee, ettei juhlatohinassa ehtinyt kunnolla seurustella vieraiden kanssa. Joskus vieraita saapuu kauempaakin ja etenkin heidän kanssaan olisi mukava ehtiä vaihtamaan kuulumisia kiireettä.

Monen kaason tai bestmanin päivä taas kuluu järjestelyjen sujuvuutta vahtiessa ja käytännön asioita hoitaessa. Hääpari saattaa myöhemmin hämmentyneenä miettiä, pääsivätkö parhaimmat ystävät nauttimaan juhlatunnelmasta ollenkaan?

Maailmalla asia on ratkaistu venyttämällä häät monipäiväiseksi juhlaksi, johon kuuluvat etkot ja jatkot. Myös Suomessa yhä useampi pariskunta järjestää varsinaisen hääpäivän lisäksi vierailleen muuta ohjelmaa. Etenkin, jos häävieraat eivät tunne toisiaan tai häät järjestetään vieraassa kohteessa, yhteinen aika ennen ja jälkeen häiden on erityisen tervetullutta.

Kokosimme muuutamia vinkkejä, joiden avulla järjestätte koko viikonlopun kestävät hääfestarit.

Tiedottakaa häistä ajoissa

Jo save the date -ilmoituksessa kannattaa kertoa, että häihin kuuluu myös muuta ohjelmaa varsinaisen hääpäivän lisäksi. Näin vieraat osaavat varautua suunnitelmiinne. Jos vieraat saapuvat juhlapaikkakunnalle kauempaa, on hyvä huomioida, että matkajärjestelyt vievät aikaa ja hyvissä ajoin varattuna kustannukset ovat usein edullisempia.

Huomioikaa kuljetukset

Jos etkoja ja jatkoja järjestetään erillisissä juhlapaikoissa, on niihin kohteliasta tarjota jonkunlaista kyytiä aivan kuten hääpäivänäkin. Bussivuokran sijaan kuljetukset voi järjestellä huokeammallakin. Kyydit voi sopia esimerkiksi oman porukan autokuskien kesken kimppakuljetuksina.

Kuka maksaa etkot ja jatkot?

Jos etkot tai jatkot järjestetään ravintolassa, vieraille tulisi kertoa selkeästi, kuka on vastuussa illan kustannuksista. Vieraiden maksaessa itse, kannattaa huomioida, että ravintola sopii mahdollisimman monelle kukkarolle.

Ehkäpä voitte tarjota vieraille alkumaljat tai vaikkapa jälkiruuat? Etkojen ei tarvitse olla amerikkalaisittain hulppea istuva illallinen vaan tutustumistilaisuuden pitopaikaksi kelpaa mainiosti myös oma koti tai vaikkapa puisto.

Ulkona järjestettävät piknikit ovat kesällä suosittuja ja niihin voi pyytää vieraita tuomaan ruokaa ja juomaa nyyttärimeiningillä. Juhlien jatkoilla herkutellaan tietysti hääpäivän ylijäämillä sekä ehkäpä hieman väsähtäneeseen tunnelmaan sopivalla ruualla kuten gourmet-pitsalla tai -hodareilla.

Tehkää häille omat nettisivut

Usean päivän mittaiset juhlat vaativat jo niin paljon infoa, että pääsette helpommalla, kun perustatte nettisivut. Helppoja ja nopeita nettisivujen alustoja ovat muun muassa Weebly sekä erilaiset blogipohjat. Myös Facebook Event on helppo tapa pitää porukka kasassa.

Lisätkää nettisivuille tietoa aikatauluista ja juhlapaikoista sekä kartat. Vieraiden valmistautumista helpottavat myös pukukoodit kaikkiin häihin liittyviin tapahtumiin. Netissä on myös helppo sopia kimppakyydeistä tai nyyttäritarjoiluista.

Vieraslahja jo etukäteen

Hääpöytään sijoitetut vieraslahjat ovat söpöjä koristeita, mutta aika usein namilaatikot tai saippuakuplapullot unohtuvat lautasten sekaan ja vieraat eivät muista viedä niitä kotiin. Tervetulolahjan voi mainiosti ojentaa jo etkoilla. Näin vieraat eivät juhlapäivänä joudu huolehtimaan ylimääräisestä kannettavasta tai muistettavasta.

Varatkaa aikaa seurustelulle

Häiden etkojen tärkein tehtävä on tutustuttaa vieraat etukäteen toisiinsa ja varmistaa hääpäivän rento tunnelma. Niinpä etkoilla leikkejä ja esiintymistä tärkeämpää on se, että vieraat seurustelevat keskenään. Älkää siis suunnitelko ohjelmaa, joka estää vieraita luontevasti tutustumasta toisiinsa. Huomatkaa myös, että kaikki vieraat eivät välitä osallistua tutustumisleikkeihin.

Häät ilman lapsia?

Jos häänne ovat niin sanotut aikuisten häät, voi olla hauska ajatus kutsua lapsivieraat mukaan etkoille tai jatkoille. Esimerkiksi puisto- tai puutarhaetkot pihapeleineen ja discoineen on usein jättimenestys pikkuvieraiden mielestä.

Mikäli kutsutte lapset juhlistamaan hääpäiväänne, vanhemmat saattavat arvostaa lapsivapaita etkoja tai jatkoja, jolloin äidit ja isät pääsevät nauttimaan lasilliset ilman jälkikasvua. Yleensä myös kaikenlainen lapsenvahtiapu otetaan ilolla vastaan. Löytyisikö etkojen ajaksi lapsirakasta tuttavaa paimentamaan pikkuisia pariksi tunniksi?

Huomioikaa kaasot, bestmanit ja muut tukijoukot

Etkojen ja jatkojen järjestelyt ovat yleensä hääparin vastuulla. Saattaa olla  kohtuutonta pyytää läheisiä osallistumaan monipäiväisen tapahtuman rakentamiseen, kun pelkässä hääpäivässäkin riittää puuhaa.

Etenkin jatkojen tarkoitus on kiittää kaikkia juhlan onnistumiseen vaikuttaneita tahoja. Jatkoilla on mukava muistaa kaasoja ja bestmaneja pienillä lahjoilla ja kiitospuheella. Tai mitäpä jos palkkaisitte vaikkapa yhteiseen saunailtaan hierojan rentouttamaan tanssimisesta kivistäviä lihaksia? Tapoja kiittää on useita, ja läheiset tulevat varmasti onnelliseksi jo pelkästään siitä, että saavat nostaa jalat pöydälle ja nauttia vieraanvaraisuudestanne.

Lue myös:

Eettistä luksusta hääpäivään – 7 vinkkiä!

Vinkit hääpäivään – mitä tekisin toisin ja mitä täysin samalla tavalla

146 vastausta

  1. At the end of the day, the soldiers were exhausted and combining cialis and otc ed pills had not rested to recover coupons for cialis 20 mg Vibrator aficionados know better; they also recommend that you put a towel between it and you so that, I assume, you don t burn your clitoris off it s that powerful

  2. strattera terbinafine yeast infection However, in a compromise move, the SEC simultaneously issueda separate proposal for public comment that is designed tocollect more data on private stock offerings to help police forpossible wrongdoing and study how advertising is impacting themarketplace lasix iv to po ratio If not this brand, another brand would probably suffice; you just have to know what to look for

  3. Cigarette smoking and prostate cancer No relation with six measures of lifetime smoking habits in a large case control study among U stromectol tablete com 20 E2 AD 90 20Cialis 20O 20Viagra 20Recensioni 20 20Generic 20Viagra 20Bangalore cialis o viagra recensioni If you want to break into these industries, you have to work for free, said Mikey Franklin, the leader of Fair Pay s charge

  4. At premenopausal estradiol levels lignans are thought to act as weak estrogen antagonists whereas at postmenopausal estradiol levels lignans act as weak estrogen agonists 4 priligy kaufen Intracytoplasmic and intranuclear inclusion bodies in cortical tubules have also been reported following administration of a norepinephrine serotonin reuptake inhibitor in Sprague Dawley rats

  5. There was no increase in deaths due to pulmonary toxicity or treatment related cancers viagra chemical name About a month ago, I noticed that my right thumb was starting to have the click sound when I bend or straighten my thumb and if I bring my thumb close to your ears, you can hear the sound

  6. 25 Hydroxyvitamin D, parathyroid hormone, and mortality in black and white older adults The health ABC study buying cialis online usa Increased infection risk after postoperative hyperglycemia, as a consequence of surgical stress, DM, or both, has been most intensively studied among patients undergoing cardiac surgery, but also appears to be true for other surgical procedures Shilling and Raphael, 2008; King et al

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.