Kaupallinen yhteistyö: DJpalvelut.fi.

Yksi ensimmäisiä yhteisiä päätöksiämme häittemme suhteen oli, että meille ei tulisi hääbändiä. Päätös oli helppo, sillä olimme jo ennen toistemme tuntemista kumpikin tahoillamme tulleet siihen tulokseen, ettemme bändiä haluaisi.

Samuli ei pidä tanssimisesta eikä halua tanssia muiden ihmisten nähden, joten hän ei luonnollisestikaan ole häävieraana ollessaan erityisemmin nauttinut juhlien siitä vaiheesta, jossa ihmiset siirtyvät tanssilattialle. Itse tanssin mielelläni, mutta minulla on aiemman parisuhteeni ajalta runsain mitoin ikäviä kokemuksia häiden seinäruusuna olemisesta, kun bändi on soittanut lavatanssityyppistä, partnerin kanssa tanssittavaa musiikkia, eikä seuralaiseni ole halunnut tanssia kanssani.

Hääbändin soittaessa on hyvin vaikea jutella kenenkään kanssa, kun elävä musiikki peittää muut äänet alleen, ja siksi bändin osuudet ovat yleensä pohjattoman tylsiä niille, jotka syystä tai toisesta eivät tanssilattialle lähde. Tanssivien pariskuntien katseleminen voi myös tuntua kiusalliselta tai jopa nöyryyttävältä häävieraalle, jolla ei ole seuralaista tai jonka seuralainen ei suostu tanssittamaan kumppaniaan.

Omien huonojen kokemustemme lisäksi päätökseemme vaikutti se, että lavatanssit eivät mielestämme sopisi häittemme teemoihin. Maalaisromanttisiin häihin latotanssit istuvat täydellisesti, mutta me olemme järjestämässä glamour-häitä merenrantaravintolassa, ja haluamme luoda musiikilla aivan erilaisen tunnelman.

Harkitsimme alun perin oman soittalistan koostamista, mutta tulimme pian toisiin ajatuksiin. Listan kokoaminen osoittautui työläämmäksi kuin olimme ajatelleet, ja lisäksi musiikki on niin tärkeässä roolissa juhlatunnelman luomisessa, ettemme halunneet jättää asiaa pelkän soittolistan varaan.

Samulin toiveissa on pehmeä taustamusiikki ruokailun ajaksi. Minä taas kaipaan loppuiltaan yökerhotunnelmaa ja mahdollisuutta tanssia ystävieni kanssa alkuperäisten artistien esittämien tuttujen pop-kappaleiden tahtiin. Lisäksi harkinnassa on alkuiltaan jonkinlainen lasten disko. Näihin kaikkiin suunnitelmiin DJ on luonnollinen valinta.

Vuoden 2020 Mennään naimisiin -häämessuilla yksi tärkeimpiä hoidettavia asioita listallani oli tutustua eri DJ-palveluntarjoajiin, joita oli messuilla ilahduttavan hyvin esillä. Kävin keskusteluja eri palveluntarjoajien edustajien kanssa ja pyysin heiltä tarjoukset. Niiden perusteella päätimme palkata DJ:n DJpalvelut.fi:n kautta. Heidän edustajansa Matias Heikkilä teki keskustellessamme minuun todella hyvän vaikutuksen, ja heidän hintansa pärjäsi hyvin vertailussani.

Tämän pidemmälle asia ei sitten olekaan edennyt, kun häät ovat lykkääntyneet kerran toisensa jälkeen. DJ-palveluiden palveluksessa on useita eri DJ:tä, ja meidän DJ:mme valitaan vasta lähempänä juhlia. Odotan innolla sitä, että pääsemme suunnittelemaan juhlamme musiikkia tarkemmin hänen kanssaan.

31 vastausta

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.