Kihlauduimme suvisessa Savonlinnassa kesällä 2015, ja häitämme tullaan juhlimaan heinäkuisessa Helsingissä 2017. Kihlautumisen ja varsinaisen hääpäivän välimaastoon onkin jäänyt roimasti aikaa juhlamme suunnitteluun, ja olemmekin, muun muassa tähän blogiimmekin viitaten, yhä kasvavassa määrin pohdiskelleet, keskustelleet ja lyöneet lukkoon tulevan hääpäivämme ohjelmaa ja yksityiskohtia. Siinä missä alussa suunnittelu (ainakin näin sulhasen osalta) piti sisällään omien mielikuvien, preferenssien ja häätematiikan assosiaatioiden ympäripyöreää hahmottelemista, on nyt jo orastava loppuvaihe koostunut hyvinkin konkreettisista asioista: varausten tekemisestä, moninaisista tilauksista ja suoranaisista ostoksista. Ollaan siirrytty höttöisestä hahmottelusta kohti konkreettista toimintaa – nälän ns. kasvaessa syödessä.
Uskonkin, että vastaava prosessi on tuttu myös muille tuleville hääpareille. Lähdetään liikkeelle ideoista ja käsitteistä, joista siirrytään hääpäivän lähentyessä alati kiihtyvällä vauhdilla kohti oikeasti…siis aivan oikeasti hoidettavia asioita. Tästähän se kuuluisa häästressikin omalta osaltaan johtuu, kun koetaan epävarmuutta siitä, saadaanko kaikki tarpeelliset asiat hoidettua ennen tärkeää h-hetkeä. Aikamääre saattaa tämän progression välillä olla joko lyhyempi tai pidempi kuin allekirjoittaneella, mutta polku lienee monella sama -> ideoista toimintaan.
Tältä pohjalta lähdinkin sitten tuumailemaan tällaisen eskaloituvan panostuksen -kaavion vaikutuksia niin hääpäivään kuin hääpäivää seuraaviin päiviin. Ainakin omalta osaltani voin todeta, etten ole ikinä suunnitellut yksittäistä päivää enemmän kuin tätä tulevaa juhlapäiväämme. Puhutaan lopullisessa tilanteessa siis, lähestulkoon, hääpäivän tuntikohtaisesta aikataulutuksesta, jossa usealle päivän ohikiitävälle hetkelle asetetaan normaalia korkeampi merkitys. Seremonia, kuljetus, ruoka, musiikki, tanssi…kaikki saavat suuremman merkityksen etuliitteen hää- myötä. Mikä vaikutus on siis sillä, että yksittäinen päivä sitoo itseensä näin runsaan ryppään korostuneita, kertyviä merkityksiä?
Onhan se loistavaa! Onhan kyseessä päivä, jonka toivon mukaan muistan ”hamaan tappiin” asti. Mitä merkittävämpi, sen parempi. Mutta, ja tämä onkin se kaiken suunnittelun keskellä muistettava asia, kyse on kuitenkin vain yhdestä päivästä. Yhdestä merkitysrikkaasta, ihanasta, ikimuistettavasta päivästä, mutta silti yhdestä päivästä. Voin hyvinkin kuvitella tilanteen, jossa hääpäivää pitkän aikaa suunnitellut taho huomaa päivän päätyttyä laskeutuvansa ns. tyhjän päälle. Olen muistaakseni jopa törmännytkin tähän konseptiin/meemiin häähuumaa seuraavasta tyhjästä olotilasta. Pitkäkantoisen suunnittelun jälkeen päivä tulee ja menee, ja tällöin lienee normaalia tuntea olonsa hieman alakuloiseksi, tyhjentyneeksi. Etenkin jos arki ennen hääpäivää on koostunut yksioikoisesti häiden suunnittelusta – asia, johon emme omalta osaltamme ole blogista huolimatta ainakaan vielä sortuneet.
Tämän hieman poukkoilevan ja suurpiirteisen pohdinnan pääpointti lienee se, että hääsuunnittelujen lomassa on hyvä suunnata katse myös häiden jälkeiseen aikaan, ja asettaa tälle ajankohdalle jo vastaavanlaisia ideatasoisia suunnitelmia. Häitä suunnitelessa nälkä saattaa kasvaa syödessä, mutta juhlien jälkeen kaappi ei saa jäädä tyhjäksi.
Niin muuten…tuo kuvassa näkyvä kakkuhan ei tähän tämän viikon nälkäaiheiseen kirjoitukseen varsinaisesti liity. Sitä päästään maistelemaan vasta ensi viikon LoveMeDo -häämessuihin pureutuvassa kirjoitelmassa.
Until then…
– Filosofi
