New York on ehdottomasti vierailemisen arvoinen kaupunki, ja itse olenkin aivan rakastunut kyseiseen paikkaan! Palasin eilen juuri kotiin reissultani, ja vaikka tämä olikin kolmas kertani New Yorkissa, riittää siellä joka kerta uutta nähtävää. Tällä reissulla kuitenkin panostimme yhteiseen laatuaikaan kaasoni kanssa, joka siis asuu Nycissä ja täten ollaan oltu taas pitkä aika erossa toisistamme. Päivät kului lähinnä kuulumisia vaihdellen, liian hyvin syöden ja kaupunkia ihaillen! Olimme reissussa siskoni kanssa viikon verran, plus matkustuspäivät siihen päälle. Menolento kesti 8h 45minuuttia ja paluu taas myötätuulen myötä 7,5 tuntia. Jet lag on ollut melko paha joka kerta kotiin palattuani, mutta tällä kertaa ihme kyllä olen jotenkin selviytynyt kärsimättä siitä!

New York on häämatkakohteena ehdottomasti sellaisten parien lomakohde, jotka haluavat häämatkalleen paljon tekemistä ja nähtävää joka päivälle. Itse olen matkustanut kaupunkiin aina talvisin, mutta uskon kaupungin olevan mahtava vuodenajasta riippumatta! Paras ajankohta olisi varmaan alkusyksy, jolloin on vielä tosi lämmintä ja ihana ruska valtaa kaupungin! Oma lempparini on kuitenkin joulun aika, sitä ihanaa jouluista tunnelmaa ja överi joulukoristeita ei voita mikään! 🙂

Kaupunki on päivittäin erittäin hektinen, joten itse jos lähtisin sinne häämatkalle, yhdistäisin matkaan myös jonkin toisen rentouttavamman kohteen! Edellisvuonna oltiin viikko Miamissa ja lennettiin sieltä New Yorkiin, lento kesti vain noin 3 tuntia ja maksoi ainoastaan about 100 dollaria! Itsellä on haaveena lähteä Karibialle häämatkalle ja monet lennot menevätkin New Yorkin kautta, joten siinä olisi hyvä mahdollisuus yhdistää kaksi kohdetta samalla matkalla.

Hotelleja Nycstä löytyy laidasta laitaan, kannattaa panostaa sen sijaintiin, ja lukea muiden arvosteluita paikasta. Vaikka hotellien hintataso onkin melko korkea, ei hotellista kuitenkaan kannata pihistää varsinkaan häämatkalla! Erityisesti häämatkalaisille suunnattuja hotelleja löytyy kaupungista paljon, ja täältä löydätkin Tripadvisorin top10 -listan.

Hintataso on yleisesti New Yorkissa melko korkea, ja aina ostaessa täytyy muistaa (esim ravintolassa), että hinnan päälle tulee vielä verot ja tipit (tippi noin 20%).

Liikkuminen metrolla on todella kätevää ja helppoa! Reitit kannattaa suunnitella valmiiksi etukäteen, jotta liikkuminen on mahdollisimman sujuvaa ja nopeaa! Taxitkaan eivät kuitenkaan ole hirveän kalliita, joten niitäkin uskaltaa käyttää. Ruuhkissa ei kuitenkaan kannata missään nimessä ottaa taksia.

Ruokailu; Ahh, mun lempiaihe sekä -puuha 😀 Ravintoloita ja kahviloita on ihan joka paikassa, vieri vieren. Sieltä löytää minkä maalaista ruokaa tahansa, ja voit joko vetää superöverit roskaruualla, tai sitten valita puhtaan luomuruuan kookosveden kanssa, kaikkea löytyy laidasta laitaan!! Sen voin luvata, että varmasti nautit paikallisesta ruuasta, äläkä missään nimessä unohda maistaa bageleita tai juustokakkua!

Tekemistä: musikaalit, teatterit, museot,  jääkiekko-ottelut, koripallo-ottelut, kiertoajelut, kävelyt Central parkissa, erilaisten kaupunginosien ihailu ja vaikka mitä! New Yorkissa ei varmasti tule tylsää!!

Shoppailumahdollisuudet ovat rajattomat, etkä varmasti lähde sieltä tyhjin käsin 😀 Itseni lemppari on ehdottomasti outletliike Century21, josta tälläkin kertaa tein reissuni kaikki ostokset! Muun muassa Calvin Klein, Tommy Hilfiger sekä Michael Kors ovat naurettavan halpoja, esimerkiksi jokaisen merkin t-paidat olivat 10dollaria kpl! New Yorkista löytyy myös kaikki mahdolliset ketjuliikkeet, sekä tietenkin kaikki maailman luxusmerkkien liikkeet. 5th avenue on ehkä New Yorkin tunnetuin shoppailukatu, Sohossa saat ihailla kaduilla kulkevien hipstereiden ihanista asuvalinnoista tai sitten voit ottaa bussin Woodbury Common outlettiin. En voi tarpeeksi ylistää kaupungin shoppailumahdollisuuksia 😀 Itse kuitenkin sain hillittyä shoppailuhaluni tulevien (rahaa vievien) häiden takia 😀

New York on myös mahtava paikka tehdä häälöytöjä, jos sinne matkustaa ennen häitä! Itse löysin häihin rannekorun, joka tuli sattumalta vastaan pienessä koruliikkeessä! Ensimmäisellä reissulla taas löydettiin kaasojenmekot silloisiin häihin jossa olin kaasona. Myös koristeita löytyi joka lähtöön, sekä kirjekuorien valikoima oli loputon. Vietettiin muun muassa pari tuntia kirjakaupassa suunnittelemassa pelkkien kirjekuorien designiä, joten voit vain kuvitella valikoimien määrän. 😀

Nähtävää New Yorkissa riittää, mutta tässä ovat omat lempparini lueteltuna: Times Square, Central Park, Rockefeller Center, The Empire State Building, One World Trade Center, Brooklyn Bridge, Vapaudenpatsas, 9/11 Memorial!

Päivät kuluvat nopeasti vaikka vain istuisi paikallaan ja seuraisi ulkona menevää ihmisvilinää! 😀 Ihmiset ovat todella ystävällisiä (ainakin suurin osa), ja varmasti saat kehuja ihmisiltä päivän mittaan hienosta takistasi tai laukustasi ja kaikki haluavat tietää mitä sinulle kuuluu 😀

 

 

Jos haluat häämatkastasi erityisen romanttisen, löytyy siihenkin monen monta vaihtoehtoa; hevoskärryajelut Central Parkissa, romanttinen lounas boathousessa (central parkissa) tai picnic puiston keskellä, lukuisat museot ja teatterit sekä musikaalit, tai miten olisi parivalokuvaus central parkissa?? Helikopteriajelu Manhattanin yllä, lukuisat ihanat spat ja niiden luxushoidot, ihanat shampanjabrunssit, tai dinnercruise illalla lady libertyn ohi! Katutaiteilija voi tehdä teistä taulun tai voitte ryhtyä tanssiin keskellä Central Parkia tai metromatkaa katusoittajan tahdissa. New Yorkissa kaikki on mahdollista!

New Yorkissa onnistuu ehdottomasti romanttinen häämatka, joten jos se yhtään mietityttää niin suosittelen! 🙂 Pelkkä kävely kaupungissa ja pysähtyminen erilaisiin ravintoloihin lounaalle tai drinkeille on romanttista New Yorkin taianomaisen tunnelman takia!

 

 

 

 

Lisäkysymyksiä otetaan vastaan jos sellaisia heräsi! 😀

 

   

151 vastausta

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.