Sain inspiraation pahvisten BAR -kirjaimien tekoon mistäs muualtakaan kuin Pinterestistä. Vielä en paljasta, mihin tarkoitukseen BAR -kirjaimet tulevat. Sen voin kertoa, että meille ei tule tavallista ”baaria” häihimme. Mutta mikä meille tulee, siitä kuulette myöhemmin.. 😉

Pahvit BAR -kirjaimia varten ”varastin” laillisesti IKEA:sta. Kirjainten teko olikin siis ilmaista!

Aloitin kirjaimien piirtämisen määrittämällä niiden korkeuden. Jotta kirjaimet näyttävät sopusuhtasilta, tulee kirjaimien korkeuden sekä leveyden olla sama tai ainakin hyvin lähellä toisiaan. Meidän kirjaimien korkeudeksi tuli n. 50cm ja leveydeksi 30cm. Piirsimme kyseisillä mitoilla neliön, joiden sisään aloitimme hahmottamaan kirjainta. R ja B kirjaimien kaarien avuksi käytimme harppia, jonka avulla saimme kaarista saman kokoiset. Muuten kirjaimien hahmottaminen kävi silmämääräisesti.

 

Kirjaimien sivulle liimasimme pahvikappaleet, joiden avulla kirjaimet pysyvät pystyssä ja tekevät kirjaimista siistimmät. Liimaamiseen käytimme kuumaliimaa, jonka avulla liimaaminen oli helppoa. Liimaaminen kannattaa tehdä kirjaimen takapuolelta, jotta liimaa ei tursua etupuolelle. Näin kirjain näyttää siistiltä myös etupuolelta.

Lopuksi viimeistelimme kirjaimet valoilla. Teimme porakoneella jokaiseen kirjaimeen 40kpl reikiä ja ujutimme valosarjat reikiin. Valosarjoja meillä oli kotona valmiina, sillä hamstrasin joulun jälkeisiltä aleilta valosarjoja -50% hintaan. Valosarjojen laitto ei ole pakollista kirjaimiin.

Pahvisten kirjaimien teko on helppoa ja todella edullista! Lopputulos miellyttää ainakin minun silmääni. Valojen sijaan kirjaimet voidaan koristella vaikka tekokukilla! Tarvitaan vain tekokukkia ja paaaljon liimaa!

 

-E

 

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.