POLTTARIT!

Siis en edes tiedä mistä aloittaisin tai miten saisin tämän kirjoitettua niin että siitä ilmenee kuinka otettu ja kiitollinen olen ystävilleni!!! Siis mulla oli maailman täydellisimmät polttarit, en olis ikinä voinut uskoa kuinka paljon ystäväni jaksavat nähdä vaivaa niiden eteen!!

Yritän nyt kertoa teille mahdollisimman tiivistetysti kaiken! 😀

Edellistorstaina olin siis täysin tietämättömänä töissä aamuvuorossa ja yhden maissa lähdössä kaikessa rauhassa kahvitauolle, kun työkaverini (joka on myös yksi parhaimmista lapsuuden ystävistäni) antoi minulle lapun käteen ja käski lukea sen ääneen. Lapussa käskettiin leimata itseni ulos töistä, sillä työpäiväni päättyisi tähän hetkeen ja POLTTARINI alkaisivat! Lapussa käskettiin mennä pukkareille jossa odottaisi lisäohjeet. Pukuhoneessa odotti kaappini edessä lentoemännän asu sekä ohjeet tulla kauppakeskuksen infopisteelle jossa minua odottaisi turistiluokkani! 😀

Siellähän mua sitten odotti ihana kasa noloja suomi -turisteja. 😀 Siitä sainkin sitten skumpan käteen ja lähdettiin syömään. Ravintolasta lähdettyämme pääsin kotiin nopeasti pakkaamaan hieman tavaroita mukaani muutamaksi päiväksi ja sitten sainkin siteen silmille, ja matka jatkui kolmella autolastillisella kohti tuntematonta. 😀

Tuntia myöhemmin saavuttiin perille ja siteen pois saatuani huomasin yllätyksekseni että olemme vanhempieni luona! Siellä oli ihanat tarjoilut, mimosabaari, photobooth -rekvisiittaa ja tietenkin kaikki ihanat ystäväni! Jopa isoäitini oli kutsuttu paikalle. 🙂 Kaasoni olivat tilanneet minulle kukkakaupasta ihanan kukkaseppeleen päähäni!

Ruokailun ja kuvailujen jälkeen oli vuorossa morsiussauna ja paljumista. Illalla/yöllä kahdentoista maissa minulle annettiin lappu käteen jossa kerrottiin että lähtö voi tulla hetkenä minä hyvänsä, joten laukku tulisi pakata jo valmiiksi!! Ajattelin että tämä on vitsi, ja oikeasti saisin nukkua yön ihan rauhassa.. 😀 No, hetkeksi mentiin nukkumaan (30 minuutiksi), kukaan ei ollut edes ehtinyt nukahtamaan kun piti jo nousta ylös. Ihmettelin että mitä me oikeen tehdään keskellä yötä hereillä!! 😀 Kannettiin kamat autoon ja ennen kun istahdin kyytiin sain nähdä videon jonka eräs ystävistäni oli tehnyt (kun ei valitettavasti päässyt paikalle). Videossa ystäväni toivotti minulle ihanaa polttarireissua RIIKAAN! Ihan kylmät väreet menevät kun muistelen tuota hetkeä, se tuntuu nyt niin epätodelliselta!

 

Autojen nokat lähti siis kohti Turun lentokenttää josta meillä lähti aamuyöllä lento Latviaan!!!

Saavuttiin Latviaan jo aikaisin aamulla ja ensin ohjelmassa oli brunssi eräässä hotellissa. Sen jälkeen pääsin 80 min hierontaan ja spahan!! Se teki kyllä todella hyvää siinä vaiheessa kun nukuttuja tunteja edellisenä yönä oli ollut tasan nolla! 😀

 

Spasta minut haettiin hoitojeni jälkeen ja vietiin meidän majoituspaikkaan, jossa muut jo odottelivat! Siis meidän asunto Riikassa oli aivan  u p e a!! Iso asunto keskellä vanhaa kaupunkia ja suuri oma kattoterassi, jossa vietettiinkin paljon aikaa koko reissun aikana!

Syötiin ja hengailtiin asunnolla, kunnes kuudelta meidät tuli noutamaan joku paikallinen tyttö asunnoltamme. Minulle ei kerrottu mitä on tapahtumassa seuraavaksi, joten seurasin vain muita ja mietin mielessäni että mitäköhän ystäväni ovat keksineet.. 😀

Käveltiin about 5 minuuttia, ja sitten kadun varrella odotti meitä iso pakettiauton näköinen auto, jonka kyytiin hyppäsimme. Sisältä se muistutti enemmän limusiinia, skumppapulloja oli paljon ja musiikki soi lujaa. Ajattelin, että tämä on jonkinlainen bilebussi/karaokeauto. Sitten lähdettiin liikkeelle, ja ei aikaakaan kun etupenkin verhon takaa hyppäsi miesstrippari! :DD Kaksi tuntia ajeltiin ympäri Riikaa ja kymmenen skumppapulloa myöhemmin palattiin meidän talolle!! 😀 Tää oli ehkä elämäni hauskin kokemus!!! 😀 #whathappensinrigastaysinriga

 

Lauantaina herättiin vähän paremmin levänneinä, ja silloin ohjelmassa oli aamupalan ja auringonoton jälkeen kaljapyöräilyä!!!

Tunnin pyöräily ympäri Riikan vanhaa kaupunkia suomibiisit soidessa, oli vaan yksinkertaisesti niin hauskaa!!! Kerättiin melko paljon huomiota kun laulettiin (huudettiin) kovaan ääneen.. 😀

Liikkeellä oli myös paljon muitakin polttariporukoita!

Mulla oli myös ”dare to do”  -lista josta päivän (ja yön) mittaan suoritin minulle annettuja tehtäviä. 😀

 

Lauantai-illalla mentiinkin sitten kunnolla ulos, kahden eri pubin kautta isolle clubille jossa sitten juhlittiinkin aamukuuteen asti! 😀 Clubilta löytyi myös iso uima-allas jonne ehkä joku meidänkin porukasta saattoi päätyä loppuillasta/aamusta.. 😀

 

Sunnuntai vietettiin vielä kokonaan Riikassa ja lento kotiin lähti vasta myöhään illalla! Sain siis viettää neljä päivää ihanien ystävieni kanssa<3

Sunnuntai yöllä saavuin kotiin todella väsyneenä, mutta erittäin onnellisena!! Mun polttarit oli kaikkea mitä ikinä olisin voinut niiltä toivoa ja paljon enemmänkin!! Kaasoni olivat miettineet kaikki jutut pienintä yksityiskohtaa myöden. Mulla oli jos jonkinlaisia asusteita, asuja, koristeita yms hankittu!! Polttarit olivat ehkä vähän villimmät mitä olisin osannut kuvitella, mutta ehdottomasti sitäkin hauskemmat!! 😀 Ja tämä reissu ei ollut ainoastaan minulle hauska vaan koko porukalle!! Ja tämä porukka yhdessä ehdottomasti teki tästä reissusta niin mahtavan!!!

 

Kiitos kiitos kiitos rakkaat ihanat ystävät, en tiedä mitä olen tehnyt kun olen saanut elämääni noin ihanat ystävät! <3

Jaa tämä julkaisu:

Yksi vastaus

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

  • All
  • Adieu Mademoiselle, Bonjour Madame
  • Aika meidän tullut on
  • Cutting the Cake together
  • DIY & Suunnittelu
  • Filosofin morsian
  • Hääblogi
  • Hääblogit
  • Häämimmit
  • Inspiration
  • Jotain punaista
  • Jotain valkoista
  • Kahden morsiamen häät
  • Mangoa ja tahmariisiä
  • Muoti & Kauneus
  • Oikeat Häät
  • Rakkaudella, Rea
  • Syyskuussa tahdomme
  • testikategoria
  • Uncategorized
  • Vihdoinkin Häät
All
  • All
  • Adieu Mademoiselle, Bonjour Madame
  • Aika meidän tullut on
  • Cutting the Cake together
  • DIY & Suunnittelu
  • Filosofin morsian
  • Hääblogi
  • Hääblogit
  • Häämimmit
  • Inspiration
  • Jotain punaista
  • Jotain valkoista
  • Kahden morsiamen häät
  • Mangoa ja tahmariisiä
  • Muoti & Kauneus
  • Oikeat Häät
  • Rakkaudella, Rea
  • Syyskuussa tahdomme
  • testikategoria
  • Uncategorized
  • Vihdoinkin Häät
Kaasot kiinnittävät morsiamen hääpuvun vetoketjua.

Kommellukset häissä, osa 3: Voihan vilkkuvat kanafileet eli yllätyslaihtuminen ja liian iso hääpuku

Kun kaasot pukivat hääpukuni päälleni hääpäivän aamuna, huomasin kauhukseni, että puku oli hieman liian iso. Ongelma ei ollut suuren suuri, mutta pukuni oli täysin olkaimeton, ...
Lue julkaisu

Kommellukset häissä, osa 2: ”ÄITI EI TULE!” eli kolmivuotiaan eeppiset kirkkoraivarit

”ÄITI EI TULE!” ulvoi kolmivuotias morsiusneito mannerlaattoja vavisuttavan tunnekuohun vallassa niin, että kirkko raikasi. ”ÄITI EI TULE!” Kirkkoon kokoontuneita aikuisia morsiusneidon ennustus hieman huvitti, tunnistihan ...
Lue julkaisu
Morsian Hangon Casinon puisessa porraskäytävässä

Kommellukset häissä, osa 1: Morsian jumissa jääkaapissa!

Keskellä minun ja kaasojen laittautumisaamua koin lyhyen mutta intensiivisen kauhunhetken, kun onnistuin jäämään jumiin juhlapaikkamme jääkaappiin. Olimme tuoneet hääkukat juhlapaikan isoon kylmäkaappiin jo edellisenä päivänä, ...
Lue julkaisu
Hääpari nauraa hekottaa alttarilla

Vihdoinkin häät -blogi palaa – luvassa uudenlaista sisältöä

Mihin morsian jäi jumiin ja huomasiko kukaan hänen puuttuvan? Kuka ennusti kirkossa suureen ääneen, ettei morsian tulisi paikalle? Entä kuka tai mikä söi sulhasen rintakukan? ...
Lue julkaisu

Hääkimppu ja muut häiden kukat

Häittemme kukitus rakennettiin vaaleanpunaisista ruusuista, harsokukasta sekä valkoisista neilikoista ja orkideoista.
Lue julkaisu

Hääparin pöytä: Kun hääpari haluaa istua ystävien ympäröimänä

Hääparin pöytä oli meidän häissämme epätyypillinen: emme valinneet nykytrendin mukaista kahden hengen pöytää emmekä istuneet perinteisesti lähimpien sukulaisten keskellä. Sen sijaan meillä oli pöydässämme kaksi ...
Lue julkaisu