Polttarit jatkuvat! Polttareiden ensimmäisen osion löydät täältä.

Perjantaina mökkeily jatkui herkullisella ruoalla sekä kuulumisten päivittelyllä. Oli ihana nähdä ystäviäni! Illasta sain myös kolmannen kirjekuoren, jossa pyydettiin piirtämään A paperille, jotta salainen vakoilutiimini osaisi etsiä kanssani A:ta. Jotta piirtäminen kävisi helposti, tein sen tottakai silmät sidottuna! Piirustuksen lopputulos on kyllä täysin julkaisukelvoton.. 😀 Ilta jatkui perinteisellä morsiussaunalla ruisleivät kainalossa möykäten sekä ex-kumppaneiden nimiä huudellen.

Polttariporukka  vaihtui viikonlopun aikana osallistujien omien menojen mukaan. Näin ollen ei voinut tietää, kuka kulman takana seuraavaksi odotti.. 🙂 Polttarisaunan vietimme kaasojeni sekä siskoni kanssa. Morsiussauna oli ihana ja sain siellä elämänmittaisia ohjeita tulevaan avioliittoon. Ystäväni ovat <3

 

Heräilin lauantaiaamuna kahvin tuoksuun. Brunssi oli katettu ja pöytä notkui mitä ihanempia herkkuja. Söimme hyvin ja nauroimme tyhmille jutuillemme, kunnes brunssin lomassa eteeni ilmestyi kirjekuori nro. 4. Minun tuli selvittää salakirjoituksesta mitä A:lla oli sanottavaa. Salapoliisina ryhdyin siis töihin!

  

Ratkaistuani tehtävän, aloimme laittautumaan päivää varten. Glitterit naamaan ja autoon! Istuin taas autossa silmät sidottuna tietämättä laisinkaan, minne olimme menossa. Saavuimme keskelle Tamperetta ja poistettuani laput silmiltäni, edessäni oli taas uusi kirje:

 

 

Suunnistin Tampereen tuomiokirkolle, jossa vastassa oli rakas ystäväni, yksi A:n kaasoista. Jatkoin suunnistusta Juhlatalonkatu 6:een, joka paljastuikin Glohair Tampellaksi. Tytöt olivat varanneet minulle ihanan hemmottelukampauksen! Tukka kuntoon ja matka jatkuu!

 

Hemmottelun jälkeen siirryimme syömään Siperian Speak Easyyn. Ruokailun lomassa sain kirjekuoren, jossa minun tuli selvittää puolisoni harrastuksiin liittyvät säännöt. Selvittettyäni nämä, pidin vastauksista luennon polttariseurueelleni.

  1. Mitkä ovat jääkiekon rangaistukset?
  2. Mikä on jääkiekossa sijaiskärsijä?
  3. Selitä jalkapallon ja jääkiekon paitsiot.
  4. Monestako metristä jalkapallossa lauotaan pilkku?

Kysellessäni apua vastaantulijoilta, sain kaikkiin kysymyksiin vastauksen. Muut vastaukset olivat oikein, mutta paitsioiden selittäminen ei kaasojen mielestä mennyt läpi.. 😀 Siirryimme Tillikkaan hetkeksi istuskelemaan. Sain tehtäväkseni selfie -haasteen. Ei muuta kuin selfieitä ottamaan! Hankalin selfie oli kuva yli 65 vuotiaan ihmisen kanssa. Miten arvioida ihmisten ikää ja olla kohtelias? Bride to be -polttarinauhalla sai onneksi paljon anteeksi! Selfie -kuvahaaste päättyi Minna Canthin -patsaalle, jossa odottikin jo seuraava kirje:

 

 

Hämeenpuisto 35:ssä odotti Way Out -pakohuone, JES! Olin aivan fiiliksissä, lisää salapoliisiratkottavaa! Yritimme päästä huoneesta pois koko polttariporukan voimin. Harmiksemme aikamme loppui kesken, ratkottavaa jäi enää yksi tehtävä! Hieman lohtua antoi tieto, että vain 20% pääsee kyseisestä huoneesta pois. Joten pääsimme pitkälle! Way Outissa sain viimeisen kirjeen:

Hyvin hoidettu!

Kaikki alkoi siitä, kun olit niin helvetin ärsyttävä yrittäessäsi saada kaiken selville

polttareistasi. Aiheutit kaasoillesi lukuisia burn outteja, syviä vatsahaavoja,

järkyttävän määrän stressiä, paniikkikohtauksia ja itkupotkuraivareita julkisilla paikoilla.

Tästä syystä kaasosi palkkasivat lahtelaiset Cheekiä fanittavat mutanttikääpiöt

kidnappaamaan A:n, jotta saisivat kostettua kaiken kaasokärsimyksensä

sinulle. Täten pääset takaisin kaasojesi suosioon ja julistamme sinut hyväksi tulevaksi vaimoksi.

Lupaamme siten antaa täyden panoksemme loppurutistukseen.

Kuitenkin….

…. ei vaan. Vitsi vitsi.

Nyt on sinun aikasi nauttia hyvästä ruoasta, juomasta ja seurasta

#Petoonirti

 

Fiilis oli korkealla! Tehtävät ratkottu ja oli aika rentoutua. Menimme pöytävarauksella syömään 2H+K. Iso suositus paikalle, ruoalle ja asiakaspalvelulle. Istuimme ja nautimme ruoasta ja juomasta. Kaasoni kysyivät fiiliksiäni viikonlopusta. Kerroin kaiken olleen mahtavaa ja ihanaa! Pieni harmitus oli yhden rakkaan ystäväni esteet polttareihini osallistumiseen maajoukkueleireilyn vuoksi. Tiesin tämän, sillä hänen aikataulut ovat aika tiukat. Tämän jälkeen ovi avautuu ja rakas ystäväni astelee sisään!!! Totaaliromahduksen jälkeen porukka oli kasassa<3 Illalla yllätykset vielä jatkuivat, kun kaksi kaasoistani oli hankkinut huoneen meille kolmelle Hotelli Ilveksestä, ihanaa! Loppuiltaa vietimme nauraen, laulaen ja tanssien Ilonassa!

 

 

 

Polttarit olivat mahtavat! Kiitollisuus kaasojani ja polttariporukkaa kohtaan on suunnaton. Olen onnellinen, että minulla on elämässäni nämä ihmiset<3

Salapoliisi sai rakkaan tulevan vaimonsa pelastettua ja valtakunnassa on kaikki hyvin.

Mukavaa alkavaa viikonloppua!

-E

117 vastausta

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.