On aika julkaista puolisoni sormukset. Mikäli hieman ”erilaiset” kihla- sekä vihkisormukset kiinnostavat, tämä teksti on sinulle!

Jokaisen henkilön kihla- sekä vihkisormus kertoo kantajastaan. Niiden tehtävänä on omalta osaltaan kertoa kantajan persoonasta, tyylistä sekä mieltymyksistä. Jokaisella meillä on hyvin erilainen maku sormusten suhteen, mikä on mahtavaa! Perinteinen keltakultainen sormus on saanut rinnalleen useamman kilpailijan, kuten valkokullan, punakullan sekä erilaiset metallit. Sormusten materiaalien kirjo on laaja. Jutellessani häämessuilla monen kultasepän kanssa, antoivat he sormuksen ostoon yhden mainion ohjeen: sormuksen tulee kestää kantajansa päivittäistä käyttöä. Tästä syystä kannattaa kiinnittää huomiota valinnassa sormuksen materiaaliin, laatuun sekä omiin sormuksen käyttötottumuksiin, jotta sormus palvelisi kantajaansa mahdollisimman pitkään.

Sormuksen materiaalin valinta A:n kohdalla ei ollut helppo. Hopean, kelta- tai valkokullan valinta ei ollut vaihtoehtona. A kaipasi sormukseltaan jotakin erilaista, hänen näköistään. Yhtenä vahvana kriteerinä oli sormuksen väri, jonka A toivoi olevan musta. Pitkän googlettelun jälkeen löysimme tungsten -sormukset. Tungsten on materiaaliltaan erittäin kovaa. Materiaali on saavuttanut naarmuuntumattomalla ja kiiltävällä ominaisuudellaan nopeasti kovan suosion. Materiaali on myös tummempaa verraten muihin metalleihin.

 

 

 

 

 

A:n sormukset tilasimme tuttumme positiivisen kokemuksen perusteella Jenkeistä. Suomesta kyseisten sormusten etsiminen kävi hankalaksi. Mieleistä mallia ei löytynyt useista etsinnöistä huolimatta. Vaihtoehdoksi jäi ainoastaan sormuksen teettäminen. Etsiessämme ideoita sormuksen teettämistä varten löysimme useammankin nettisivuston, jotka myivät kovametallisia sormuksia Jenkeissä. Sivustolta löytyessä täydellinen kihla- että vihkisormus, jäi sormuksen teettäminen vain ajatukseksi. Otimme riskin sormuksen tilaamisen suhteen, joka näin myöhemmin katsottuna osoittautui erittäin hyväksi vaihtoehdoksi. Suurin asia, mikä netistä tilatessa jännitti, oli oikean koon löytäminen. Onneksemme monella sivustolla oli kokotaulukko, mikä tulostettuna mahdollisti oikean sormuskoon löytämisen. A:n sormus saapui meille oikean kokoisena. Sormukset ovat värjättyä Tungstenia. Vihkisormusta reunustaa musta jalokivirivistö.

Tässä muutama sivusto, joista sormuksia katselimme:

Olkaa rohkeita ja suunnatkaa sormuskaupoille avoimin mielin. Huomaatte nopeasti sen, että nykypäivän sormusten materiaali-ihanteet ovat muuttumassa. Etsi persoonallinen sormus joka kuvastaa juuri sinua!

-E

 

 

8 451 vastausta