Kun aloimme suunnitella häitämme, sanoin tulevalle miehelleni, että hän saa päättää, missä häät pidetään. Me asumme Helsingissä minun työni takia, ja vaikka mieheni onkin poissa Suomesta yli puolet vuodesta, on hänestä välillä kurjaa, että hänen perheensä ja vanhimmat ystävänsä asuvat kaukana. Niinpä koinkin täysin oikeudenmukaiseksi sen, kun hän ehdotti, että häät pidettäisiin hänen kotikonnuillaan Varsinais-Suomessa.

Hääkirkoksi valikoitui ilman sen suurempaa draamaa Naantalin kirkko – appivanhemmat asuvat kirkosta kivenheiton päässä ja Naantali on jumalaisen kaunis kesäkaupunki. Naantalissa hääjuhlaan yhdistyy myös ihana ja ikimuistoinen kokemus, kun englantilaiset ystäväni pääsevät piipahtamaan Muumimaailmassa! Muumien tuleva kohtaaminen kirvoitti englantilaisessa morsiusneidossani spontaanin ilonkiljahduksen, joten hääpaikkakuntaan voi siinäkin mielessä olla tyytyväinen!

Mutta se varsinainen juhlapaikka sitten – sen löytäminen oli aivan oma lukunsa! Kävimme läpi perinteisimmät kohteet, joita meille ehdotettiin esimerkiksi Häät 2019 Turun seutu -ryhmässä Facebookissa ja Googlen toimesta. Mikään ei tuntunut kolahtavan kunnolla ja kovaa. Suurimpia ongelmia olivat tilan pienuus ja valmiit ruokalistat – meille kun oli tärkeää saada juuri omannäköisemme, rento ruokatarjoilu. Molemmat haaveilivat maalaisteemaisista, rustiikkisista häistä, mutta sopivaa paikkaa ei ollut löytyä.

En muista, miten eksyin Nyynäisten Wintin sivuille, mutta saman tien, kun näin ensimmäisen kuvan paikasta, olin myyty. Tummaa puuta, valtavan korkea tila, pallovaloketjuja katossa, kellaribaari, puuterihuone, lampi, kesäkeittiö, saunamökki, palju… paikasta ei puuttunut mitään. Kaikki vaikutti jopa niin täydelliseltä, että pelkäsin paikan näkemistä livenä, koska olin varma, että pettyisin. TOISIN KÄVI. Se oli rakkautta ensisilmäyksellä – sekä minun osaltani, että tulevan mieheni.

Nyynäisten Wintti on tuore tulokas juhlatilojen listalla. Wintin omistajat ovat järjestäneet tilassa omia juhliaan joka kesä, mutta vieraille Wintti avattiin ensimmäistä kertaa tämän vuoden kesällä. Wintti on kokenut hurjan muodonmuutoksen viimevuosien aikana. Heinäpaalit ovat saaneet siirtyä pöytien ja tuolien tieltä. Valaisuratkaisut on rakennettu huolellisesti ja Wintin nurkassa komeilee lava, jolla bändi voi viihdyttää juhlakansaa.


Wintillä on tilaa yhteensä jopa yli 200 hengelle. Tila on upean kerrostettu, ja esimerkiksi meidän häissämme toinen pikkubaareista tulee hääparin pöydän takana olevalle parvelle (jonne kenties viedään myös sulhanen, jos hänet ryöstetään..!) Toinen baari löytyy piilopaikasta, josta pitää vinkata vieraille erikseen – sen takia sen nimi onkin salakapakka! Meillä haaveena on palkata molempiin pisteisiin baarimikko valmistamaan drinkkejä. Tupakoijille ja ulkoilmasta nauttiville tarjolla on lukemattomia paikkoja, joissa istuskella ulkona idyllisessä puutarhassa tai lammen rannalla.

Puuterihuoneessa pääsee korjailemaan vaikkapa kiristäviä sukkahousuja tai kampaustaan (totuus: syömään salaa juustonaksuja), pihapiirissa sijaitsevan lammen rannalla otamme osan hääkuvista ja illan hämärtyessä tanssimme häätanssimme pienten valojen tuikkiessa korkealla Wintin katossa.

Puuterihuone
Kauniin lammen takana näkyy saunamökki ja kesäkeittiö.

Keskellä kultaisia peltoja sijaitsevalla Wintillä on pitkä historia, ja se tuntuu minusta hyvältä – siltä, kuin olisi pieni osa jotain suurempaa tarinaa. Vanha kivinavetta on rakennettu 1870.  Nyynäisten kartano oli ennen vanhaan suurtila, jolla oli lukuisia hevosia ja paljon karjaa. Lisäksi kartanolla oli oma juustomeijeri. Edelleen Wintiltä ja sen ympäriltä löytyy vanhoja tavaroita ja viitteitä, jotka muistuttavat sen pitkästä ja mielenkiintoisesta historiasta.

Wintiltä löytyy viitteitä myös sen historiasta ja esimerkiksi heinäpaaluja saa oman makunsa mukaan käyttää ylimääräisinä penkkeinä juhlatilassa.

Maskussa sijaitsevalle Nyynäisten Wintille on myös kohtuullinen, alle 20 kilometrin matka Naantalin kirkolta. Kirkolta Wintille järjestämme vieraille bussikuljetuksen.

Salakapakka.

Vaikka juhlapaikka olikin mielestämme täysin virheetön, oli tärkein kriteeri sen valinnassa kuitenkin intuitio. Saman tien, kun ajoimme Wintin pihaan, tuntui siltä, että tässä se nyt on. Paikka, joka tulee ikuisesti jäämään muistoihimme hääpaikkanamme.

Jo syntynyttä tunnetta vahvisti juhlapaikkaa esitellyt Jenni Petäjoki, joka vuokraa tilaa Juhlan lumoa -yrityksensä kautta. Jennin asiantuntevuus teki vaikutuksen – ja niinpä, täysin vastoin kaikkea mitä olin alun perin ajatellut, palkkasimme Jennin myös auttamaan meitä häävalmisteluissa! Jennillä on pitkän linjan kokemus juhlien järjestämisestä ja myös catering-töistä. Niinpä Jenni onkin hoitanut sekä cateringien kilpailuttamiset että myös menun suunnittelun kanssamme.

Jenni Petäjoki auttaa kontakteineen myös juhlatilan koristelussa ja suunnittelussa.

On helpottavaa ideoida häitä sellaisen ammattilaisen kanssa, joka tietää, millainen määrä ruokaa ja henkilökuntaa saa tehtyä juhlista onnistuneet, ja joka osaa jo etukäteen miettiä aikataulua käteväksi myös cateringin osalta. Jennistä onkin tullut lyhyessä ajassa yksi luottohenkilöstäni häiden suhteen ja esimerkiksi hääpäivänä Jenni on palkattu paikalle ”päällysmieheksi” pitämään huolta siitä, että kaikki on valmiina ajallaan ja sujuu kuin rasvattu. Julkaisen pian blogissani kirjoituksen, jossa Jenni antaa parhaita vinkkejään häiden järjestelyyn – uskon, että tuosta kirjoituksesta on apua monelle!

Jenni Petäjoki auttoi meitä myös miettimään, millaisia astioita cateringilta kannattaa tilata. Lisäksi Jenni kilpailutti puolestamme eri catering-yritykset.
Yksi tärkeä seikka Nyynäisten Wintissä oli se, että tuolit olivat mustia. Itse en pidä esimerkiksi vaalean puun väristä, ja siksi minulle olikin tärkeää, ettei tuoleja tarvinnut peittää hupuilla, kun ne olivat jo valmiiksi hyvän väriset ja muotoiset.

JA NYT SIIHEN ILOUUTISEEN: Nyynäisten Wintillä on vielä muutama vapaa viikonloppu ensi kesälle, eli ne teistä, jotka ette vielä ole löytäneet hääpaikkaa: suosittelen mitä nöyrimmin tutustumaan paikkaan netissä ja paikan päällä – mutta varoituksen sana: paikka saattaa tosiaan aiheuttaa rakastumista ensisilmäyksellä!

Parvelle tulee toinen baareista.

Ps. Arvatkaapas mistä tiesin, että kyseinen hääpaikka teki vaikutuksen myös mieheen? Hän ei hymyillyt kertaakaan koko ”tupatarkastuksen” aikana. Ja koska hän on hieman omalaatuinen, tiesin heti, mistä hymyttömyys oli merkki: siitä, että nyt kolisi – ja kovaa! Olin oikeassa, ja autossa mies ilmoittikin välittömästi, että tämä otetaan. Ai että mistäkö tiesin hymyttömyyden olevan merkki siitä, että nyt hän on ihastunut? Siitä, että meidän ensimmäisillä treffeilläkään mieheltä ei päässyt pientäkään hymyä! ?

Alla olevista linkeistä pääset tutustumaan sekä Nyynäisten Wintin että Juhlan lumoa:n kotisivuihin.

Juhlan lumoa

Nyynäisten Wintti

 

 

 

 

7 vastausta

    1. KIIIIIITOS, eiks ookin I H A N A!!!!? Oon kyllä aivan superonnellinen, että kävi näin hyvä tuuri <3 Ihanaa joulua! <3 -Rea

  1. When used every 28 days, ZOLADEX usually inhibits ovulation and stops menstruation; however, pregnancy prevention is not ensured propecia before and after pictures In this study, the reason of using HepG2 and Chang liver cells because HepG2 are the model of hepatocellular carcinoma while Chang liver cells are considered as an in vitro model of non malignant or non tumor liver cells

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.