Onnenpaiva

Kihlauksen jälkeinen onnenhuuma vaihtuu pian ahdistukseen, jos hääjärjestelyjä hankaloittaa riitaisa suku. Onko riitapukarit pakko kutsua? Minne sijoittaa istumaan toisilleen naljailevat eronneet vanhemmat? Olisiko sittenkin helpompaa karata Las Vegasiin? Hää- ja juhlasuunnittelija Sonja Wikström ei hätkähdä kyräileviä vanhempia tai räyhääviä sukulaisia.

– On aika tavallista, että jokaisesta suvusta löytyy ihmisiä, jotka eivät tule toimeen keskenään.  Esimerkiksi tuoreet erot ja uusperhekuviot ovat yleisiä stressinaiheuttajia.

Häitä ei tietenkään kannata jättää juhlimatta vain sen takia, että toraisan suvun käytöstavat hermostuttavat. Muutamalla kikalla voi tosin varmistaa, että päivä sujuu rauhallisesti.

Ketkä kaikki häihin täytyy kutsua?

Ison juhlan järjestäminen on stressavaa. Ylimääräistä harmia aiheuttavat tutut tai sukulaiset, joiden pelätään aiheuttavan hämminkiä hääpaikalla.

– Suurimpia huolenaiheita ovat eronneet vanhemmat ja heidän uudet kumppaninsa, Wikström sanoo.

Hyviin tapoihin kuuluu, että juhlaan kutsutaan vakiintuneet kumppanit. Uuden mies- tai naisystävän kutsumatta jättäminen on oikeastaan hyväksyttävää vain silloin, jos suhde on hyvin tuore.

– Kutsuihin kannattaa kirjoittaa kaikkien kutsuttujen nimet, niin mitään tulkinnanvaraa ei pääse syntymään, Wikström neuvoo.

Kutsun evääminen on julma päätös ja Wikström suositteleekin kokeilemaan ensin diplomatiaa.

– Hankalan ihmisen kanssa on istuttava alas ja kerrottava, että hänen mahdollisesta käytöksestään ollaan huolissaan. Voi sanoa ihan suoraan, että en anna anteeksi, jos pilaat juhlamme.

Häihin liittyvät kunniatehtävät ovat vaikeita valintoja. Esimerkiksi morsiamille päänvaivaa aiheuttaa saattajan valinta, jos sekä biologinen isä että isäpuoli haluavat kumpikin osallistua. Tiukka itsekkyys kannattaa, sillä omien toiveiden sivuuttaminen yleensä harmittaa jälkikäteen. Parilla on oikeus vaatia vieraita kunnioittamaan päätöksiään, vaikka ne eivät miellyttäisikään sukulaisia. Jos päätöksen tekeminen tuntuu kuitenkin mahdottomalta, tilanteen voi kiertää pyytämällä avuksi kolmannen osapuolen, kuten valitsemalla saattajaksi veljen tai ystävän.

Joskus hankaluuksia saattaa aiheuttaa yli-innokas äiti tai anoppi, joka haluaakin päättää kaiken vieraslistasta kukkien väriin. Silloin peli pitää puhaltaa reilusti poikki ja kyseiselle henkilölle on tehtävä selväksi, kenen juhlasta on kyse. Tärkeintä on, että hääpari on samaa mieltä järjestelyistä. Jos toinen myötäilee anopin tahtoa ja toinen yrittää puolustaa omaa näkemystään, sekaannuksilta ja mielipahalta ei voi välttyä.

Kieli kuriin hääpäivänä

Juhlien tunnelmaan vaikuttavat yllättävän pienet asiat. Vaikka varsinaista sanaharkkaa ei tulisikaan, jatkuva naljailu vaivaannuttaa vieruskaverit nopeasti.

– Kaikenlainen vinoilu pitäisi pystyä unohtamaan. Ei juhlissa tarvitse halailla, mutta eksää voi tervehtiä ja mennä sitten muiden vieraiden pariin.

Yleensä etukäteen puhuttelu tehoaa ja toraisimmatkin vanhemmat osaavat pitää omat riitansa sivussa juhlan aikana.

– En usko, että kukaan vanhempi haluaa tahallaan pilata lapsensa hääpäivää, Wikström miettii.

Jos juhliin on tulossa pieniä lapsia, heidän läsnäoloaan kannattaa korostaa. Lapset vaistoavat herkästi ilmapiirin kiristymisen. Moni mummo tai pappa havahtuu omaan käytökseensä, jos hänelle huomautetaan paikalla olevista nuorista vieraista.

Mitä tehdä liikaa alkoholia nauttineelle vieraalle?

Yleisin kiusallisen tilanteen aiheuttaja on humalainen vieras. Juomatarjoilua ei tarvitse skipata kenenkään henkilökohtaisen ongelman takia, mutta riski kannattaa tiedostaa.

– Joissain tapauksissa alkoholisoituneen ihmisen kanssa voi etukäteen keskustella, onko hänestä osallistumaan tilaisuuteen, Wikström neuvoo.

Istumajärjestyksellä ja bestmanien valppaudella ehkäistään monet ongelmat.

– Liikaa juomaa nauttinut vieras kannattaa sijoittaa istumaan sivummalle, jossa hän ei häiritse muita. Bestmanien kanssa on hyvä sopia etukäteen, että he pitävät henkilöä silmällä, sekä soittavat tarvittaessa taksin ja huolehtivat hänet autoon.

Mitä huomaamattomammin väsynyt vieras saadaan saateltua kotimatkalle, sitä mukavampaa se on kaikille. Kukaan haluaa herätä aamulla ja muistaa nolanneensa sekä itsensä että hääparin.

Ravintolahäät saattavat olla ratkaisu, jos pikkutuntien mylläkkä hirvittää.

– Ravintolaan ei voi jäädä kukkumaan koko yöksi, vaan juhla päättyy yleensä puolilta öin. Siitä halukkaat voivat sitten jatkaa toisaalle juhlimaan, ja hääpari voi valita osallistuuko jatkoille vai lähteekö viettämään hääyötä.

Vaikka taustalla olisi kuinka raivoisia riitoja, Wikströmin kokemuksen mukaan vieraat osaavat käyttäytyä.

– En ole koskaan ollut häissä, joissa käytöstavat olisi unohdettu kokonaan. Sen sijaan nuorten miesten mittelöinti pikkutunneilla on aika tavallista.

Teksti Anna Nummisto Kuvitus Anu Vuorio

Artikkeli on julkaistu Mennään naimisiin -lehdessä keväällä 2016.

123 vastausta

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.