Olen viettänyt kaksi peräkkäistä viikonloppua häämessuilla. Mennään naimisiin -häämessut järjestettiin Helsingin Wanhassa Satamassa 14.-15.1. ja Love me do -häätapahtuma Kaapelitehtaalla 20.-21.1. Osallistuin molemmilla messuilla järjestettyihin blogimiitteihin ja seuranani oli ihania hääbloggareita.

Häämessujen jälkeen on siis vuoro parisuhdeviikonlopulle, jolloin viettäisimme aikaa kahden kesken mieheni kanssa. Parisuhdeviikonloppu tarkoittaa meille, että teemme jotakin normaalista arjesta poikkeavaa ja nautimme toistemme seurasta. Matkakohteeksemme valikoitui ihana Turku, minun vanha kotikaupunkini.

Turun häämessut 27.-28.1.2018, Logomo

Pieni taka-ajatuskin tälle viikonlopulle oli, sillä Turussa järjestettiin viikonloppuna häämessut. Minä rakastan häämessuja! Kolmannet peräkkäiset häämessut, kolmena peräkkäisenä viikonloppuna, morsiamen paratiisi – sulhasen kauhukuva. Onneksi messut olivat miehelleni vasta ensimmäiset ja hän lähti hyvillä mielin mukaan.

Ajoimme lauantaiaamupäivällä Turkuun ja suuntasimme ensimmäisenä messuille. Emme saaneet messuista juuri mitään irti. Mieheni kokeili muutamaa sormusta, ostopäätöksen jätimme kuitenkin tekemättä ja hoidamme hankinnan lähiaikoina suoraan koruliikkeestä. Koska ei ole häämessuja ilman kuohuviiniä, ostin itselleni lasillisen. Messujen paras piste oli Kotileipomo Tanniset, josta hankimme illaksi pienen herkkupussin. Messualue oli koluttu läpi 40 minuutissa – mies oli onnellinen ja minä hieman pettynyt, sillä aiemmat häämessukokemukset ovat olleet huikeita.

Hotelliyöpyminen, Scandic Julia

Luksusta arkeen toi Scandic Hotel Juliasta varattu hotelliyöpyminen. Rakastamme hotellien isoja sänkyjä, pehmeitä lakanoita ja aamiaisbuffetia. Hotelli on paikka, jossa pako arjesta onnistuu helposti. Huonetta varatessamme hyödynsimme Scandic Hotels – sivuilla ollutta tarjousta. Superior -huone maksoi 103€, joka on mielestämme edullinen hinta yöpymisestä. Pienellä lisähinnalla hankittu myöhäisempi huoneenluovutus mahdollisti hitaan aamun ja hotellihuoneen klo 15 asti.

Messujen jälkeen ajoimme auton hotellin parkkihalliin ja veimme tavaramme huoneeseen. Päädyimme pihistelemään hieman. Sen sijaan, että olisimme ostaneet romantiikka paketin hotellista, suuntasimme lähellä sijaitsevaan Alkoon ja ostimme pullon kuohuvaa iltaa varten. Pullo kylmeni kätevästi minibaarin jääkaapissa.

Ruoka ja juoma

Alkuillasta suuntasimme Gastropub Löytöön, joka sijaitsee aivan Turun Tuomikirkon vieressä, historiallisen Juseliuksentalon kellarissa. Olin kuullut paikan laajasta olutvalikoimasta ja ajattelin sen olevan mieluinen miehelleni. Viihdyimme Gastropub Löydössa useamman tunnin, pidimme erityisesti kellarin tunnelmasta sekä saamastamme hyvästä asiakaspalvelusta.

Olimme sopineet etukäteen, että kävisimme myös Ravintola Tårgetissa syömässä himoitsemani antipastolankun, joten poikkesimme sitä kautta ennen hotellille siirtymistä.

Jälkiruoka odottikin huoneessamme, vihdoin oli vuoro nauttia messuilta ostettu herkkupussi kuohuvan kera. Marengit ja fudget olivat erittäin hyviä, ehkä parhaimpia maistamiani! Täydelliselle päivälle, täydellinen päätös.

Hotelliaamiainen ja -yöpyminen eivät tälläkään kerralla pettäneet odotuksiamme.
Tästä on hyvä suunnata kohti uutta työviikkoa.

– Sara ♥

 

p.s. Ehdotuksia yöpymisestä sekä ravintoloista otetaan mieluusti vastaan, maaliskuussa on nimittäin vuosipäivämme!

 

 

 

157 vastausta

  1. Is a lot to do with your mind but cialis will help get you through no matter what cialis coupon The use of CIALIS once per day has not been extensively evaluated in patients with hepatic insufficiency and therefore, caution is advised

  2. b Mlkl MEF expressing WT MLKL FLAG C Term were incubated 16 h with 1 Ој g ml DOX followed by a time course 0, 60, 120 and 240 min of 10 ng ml TNF plus 25 Ој M zVAD stimulation soft tab cialis Inhalation solution, like other beta2 agonists, can produce a clinically significant cardiovascular effect in some patients as measured by increases in pulse rate, systolic and or diastolic blood pressure, and or symptoms; if such effects occur, inhalation solution may need to be discontinued Beta agonists have been reported to produce ECG changes, such as flattening of T wave, prolongation of QTc interval, and ST segment depression; the clinical significance of these findings is unknown Inhalation solution, like other sympathomimetic amines, should be used with caution in patients with convulsive disorders or thyrotoxicosis, and in patients who are unusually responsive to sympathomimetic amines; doses of related beta2 agonist albuterol, when administered intravenously, have been reported to aggravate preexisting diabetes mellitus and ketoacidosis

  3. I have read your article carefully and I agree with you very much. This has provided a great help for my thesis writing, and I will seriously improve it. However, I don’t know much about a certain place. Can you help me?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.