Kun tapasin Samulin ensi kertaa, pidin heti hänen pukeutumistyylistään. Hänen asunsa ei ollut erikoinen tai huomiota herättävä, mutta se sopi hänelle erinomaisesti ja kaikesta näki, että tyyli oli huolella harkittu ja yksittäiset vaatekappaleet ajatuksella valittu. Olin tavannut miehen, joka halusi ja osasi näyttää hyvältä – ja se vetosi minuun.

Oma asuni vaaleanpunaisine glitterkorkokenkineen oli näyttävä ja kiinnitti heti sisään astuessani Samulin huomion. Hän taisi ihastua minuun jo ennen kuin olin sanonut sanaakaan.

Kun hääpari on yhteisen taipaleensa alussa tällä tavoin kiinnostunut toisistaan osin ulkonäön ja vaatteiden vuoksi, tulee hääpäivän tyylistäkin helposti otettua enemmän paineita kuin jos tällaiset pinnalliset, ulkoiset seikat olisivat aina olleet parisuhteessa toissijaisia tai jopa yhdentekeviä.

Pidän siitä, että Samulilla on selkeä näkemys omasta tyylistään. Kolikon kääntöpuoli on, että hänellä on selkeitä näkemyksiä myös minun pukeutumisestani. Kävimme hiljattain esimerkiksi tällaisen keskustelun:

Minä (näytän Instagramista hääpuvun kuvaa): Nyt on tullut muotiin tällaiset disneyprinsessamekot.

Samuli: Hyi.

Minä (näytän toista kuvaa): Tää prinsessamekko on musta ihan erityisen kaunis.

Samuli: Hyi.

Minä (näytän kolmatta kuvaa): Tällaiset ihanat pitsihihat ovat myös nyt muotia.

Samuli: Hyi.

Keskustelu loppui siihen, sillä aloin nauraa katketakseni. Näemmä tässä ei tarvitse pelätä, että alkaisin haikailla jo ostamani hääpuvun tilalle viimeisimmän muodin mukaista häämekkoa. Samulin innostus uusimmista muotitrendeistä oli niin valtavaa, että jos vaihtaisin hääpukuni muodikkaampaan, first look -kuviin saattaisi tallentua liikutuksen kyynelten sijaan sulhasen järkyttynyt irvistys.

 

Sattuneesta syystä minulle oli alusta alkaen selvää, että Samuli osallistuisi jollakin tavalla hääpukuni valintaan. Katselin ennen morsiusliikkeeseen menoa pukujen kuvia netistä ja näytin hänelle pukuja, joista pidin. Tässä vaiheessa Samulin kommentit olivat paljon yksityiskohtaisempia kuin pelkkä ”hyi”, ja sain niiden perusteella varsin hyvän käsityksen siitä, mistä hän piti ja mistä ei.

Samuli kiinnitti heti ensimmäisellä katselukierroksella huomiota pieniinkin yksityiskohtiin, jotka minulta olivat jääneet täysin huomaamatta. Se on meille tyypillinen luonne-ero: Samuli huomaa arjessakin jatkuvasti pieniä yksityiskohtia, kun taas minä uppoudun helposti omiin ajatuksiini enkä aina huomaa edes isoja esineitä. Kerran pakohuonepelissä minulla kesti ainakin vartti huomata, että keskellä huonetta oli ostoskärryt.

Kun menin ensimmäistä kertaa sovittelemaan pukuja, olimme Samulin kanssa valinneet yhdessä morsiuspukuliikkeen nettisivuilla olevista kuvista kaksi pukua, joista pidimme molemmat. Vaikka meillä oli molemmilla voimakkaita mielipiteitä puvuista, meillä on onneksi riittävässä määrin samanlainen maku siihen, että olimme löytäneet helposti kaksi molemmille mieluisaa pukua. Toinen niistä oli se, johon liikkeessä rakastuin mutta joka osoittautui liian kalliiksi.

Kun aloin etsiä edullisempaa vaihtoehtoa, Samulin oli vaikeampaa päästä sanomaan mielipiteensä. Poistohintaisista alennuspuvuista ei voinut katsella etukäteen kuvia netistä, vaan ne näki vain paikan päällä liikkeessä. Minun puolestani olisimme voineet toimia perinteiden vastaisesti ja käydä morsiusliikkeessä yhdessä, mutta koska meillä oli kaksi vauvaa ja asuimme eri mantereella kuin vauvojen isovanhemmat ja muut tukiverkostot, se ei valitettavasti ollut käytännössä mahdollista.

Yritimme ystäväni kanssa lähettää Samulille sovitustilanteesta kuvia ja videoita, mutta Samuli oli kaksosten kanssa kärryttelylenkillä ja joutui tihrustamaan kuvia ilman silmälaseja kännykän ruudulta liian kirkkaassa auringonpaisteessa. Sain pukuvalinnalleni häneltä hyväksynnän, mutta tiesin hänen joutuneen tekemään päätöksen hyvin köykäisten tietojen varassa.

 

Kun puku sitten kuitenkin oli hankittu eikä sulhasella ollut tarkkaa käsitystä sen yksityiskohdista, aloin ajatella, että olisi hauskaa sittenkin noudattaa perinteitä ja yllättää Samuli hääpäivänä. En näyttänyt hänelle pukua enkä netistä löytämiäni puvun kuvia. Ilmeisesti vastaiskuna tälle Samuli piilotti yhdessä minulle valitsemamme vihkisormuksen eikä antanut minun katsella tai sovitella sitä.

Näin kului lähes vuosi. Sitten minua alkoi kuitenkin ahdistaa.

Kun alkuvuodesta viimein pääsin kunnolla sukeltamaan häähömpötyshattaraan, hääpukuun liittyvät asiat alkoivat taas pyöriä mielessä. Kun valitsin pukuun asusteita ja kerroin täällä blogissa puvun hankintaprosessista, katselin muistini virkistämiseksi sovitusreissuilla otettuja kuvia. Mieltäni alkoi kalvaa huoli: mitä, jos Samuli ei pitäisikään puvusta?

Lisäksi minua turhautti se, että kun kyselin Samulin mielipiteitä muista häätyylini yksityiskohdista, hän joutui arvioimaan niitä puolisokkona vailla käsitystä kokonaisuudesta. Samulin kaltainen ihminen arvioi tyylin yksityiskohtia aina suhteessa kokonaisuuteen: ei riitä, että yksittäinen koru, laukku tai kampaus on kaunis, vaan sen on sovittava yhteen muun asun tyylin kanssa. Hääpukuni on tietenkin häätyylini lähtökohta ja keskipiste, joten niin kauan kun pitäisin sen salassa, ei henkilökohtainen tyylikonsulttini pystyisi auttamaan minua yksityiskohdissakaan.

Päätin heittää perinteet romukoppaan. Päätöksessä auttoi se, että kuten huntuperinnekin, myös perinne hääpuvun salaamisesta juontaa juurensa järjestettyihin aviolittoihin ja kulttuuriin, jossa sulhanen joutui ostamaan sian säkissä eli aloittamaan järjestetyn avioliiton tapaamatta tai edes näkemättä morsianta etukäteen*.

Tällä viikolla näytin Samulille kuvia puvusta ammattimallin päällä, oikeiden amerikkalaismorsiamien päällä ja minun päälläni. Itse puvunkin olisin näyttänyt, jos se olisi ollut meillä kotona, mutta puku on parhaillaan ompelijalla.

Katsoimme minun pyynnöstäni vielä kerran yhdessä myös alkuperäisen unelmapukuni kuvia ja vertailimme pukujen yksityiskohtia. Tämän viimeisen harjoituksen mielekkyyttä Samuli ei täysin ymmärtänyt, mutta minulle oli tärkeää saada jakaa hänen kanssaan vertailupohdinnat, jotka olivat ajoittain vallanneet mielessäni aivan liikaa tilaa.

Suureksi helpotuksekseni Samuli piti puvusta.

Osa teistä lukijoista ajattelee varmaan, että pakkohan sulhasen on tuossa tilanteessa vähintäänkin esittää puvun miellyttävän silmää. Samuli ei kuitenkaan taida edes osata esittää sellaista. Välillä toivon, että osaisi, niin suoraa palautetta saatan saada vaatteistani tai vaikkapa koruistani. Mutta tässä tilanteessa oli mukava voida luottaa siihen, että sain kuulla suodattamattoman, aidon mielipiteen.

Kaikki puvun yksityiskohdat eivät kummankaan meistä mielestä ole täydellisiä mutta, mikään epämieluisa yksityiskohta ei ainakaan kuvien perusteella häirinnyt Samulia niin paljon, että se olisi pilannut kokonaisuuden.

Alkuperäisessä unelmapuvussa oli yksityiskohtia, joista pidin itse enemmän kuin oman pukuni vastaavista kohdista. Olin kuitenkin toiveikkaana ajatellut, että ostamani puku saattaisi olla joidenkin niistä osalta enemmän Samulin makuun kuin alkuperäinen haave. Näin myös oli. Minä rakastan edelleen alkuperäisen unelman pääntietä, mutta Samuli pitää oman pukuni pääntiestä enemmän. Olisin kovasti halunnut pukuuni piilovetoketjun päälle koristeeksi siron nappirivin, mutta koska puvussani ei sellaista ole, on lohdullista tietää, että ne ovat Samulin mielestä rumia.

Jotakuta teistä tällainen ajattelu – ja tämä koko kirjoitus – saattaa ärsyttää. Jotkut tuntuvat ajattelevan, että morsiuspuvun ainoa tehtävä on toteuttaa morsiamen unelmat, eikä sulhasen mielipiteiden kuulu siinä asiassa painaa vaa’assa millään tavalla. Minä kuitenkin haluaisin olla hääpäivänäni kaunis paitsi omissa silmissäni myös rakkaani silmissä.

Itse näen häätyylini vain vilaukselta peilissä ja jälkikäteen hääkuvissa, kun taas Samuli katselee minua koko hääjuhlamme ajan – ja minä puolestani katselen häntä ja hänen ilmeitään, kun hän katsoo minua. Ei ole vaikea arvata, kumpi tekee minut hääpäivänä onnellisemmaksi, mekon iki-ihana pääntie vai rakkaudesta pakahtuva katse tuoreen aviomieheni silmissä.

*Lähteet: Brides-lehden verkkoartikkeli Considering a First Look? Here’s Why Grooms Traditionally Don’t See the Bride Until the Final Moment ja Bridal Guide -lehden verkkoartikkeli The Surprising Truths Behind Common Wedding Superstitions.

Molemmat kuvat Marina Baklanova Photography
Alakuva: Tämäntyylinen asu Samulilla oli yllään myös silloin, kun tapasimme ensi kertaa.