Maja ja Martin rustiikkisia pastellihäitä juhlittiin elokuussa Kokkolassa. Häät olivat varsin perinteiset ja tunnelma oli läpi juhlan iloinen. Ennen vihkimistä parin tunnelmallinen ensikohtaaminen ikuistettiin suosittujen first look -kuvien muodossa. Usein jännitys helpottaa, kun pari saa pienen rauhallisen yhteisen hetken ennen alttarille astelua – eikä vieraiden tarvitse odotella juhlapaikalla hääparia, kun potrettikuvat otetaan ennen vihkimistä. Majan ja Martinin kauniit potrettikuvat otettiin elokuisella viljapellolla.

Vihkiminen oli Kaarlelan kirkossa ja hääjuhlaa vietetiin Kokkolan seurakuntatalolla. Häiden järjestelyt sujuivat rennosti.  Juhlapaikan koristelu oli Majalle tärkeää. Koristeluiden teemana oli maalaisromanttisuus ja häiden väri oli vaaleanpunainen. Koristeluiden askartelu vei aikaa ja toteutuksessa auttoivat perhe ja ystävät. Hääjuhlan kulku koostui perinteisista ohjelmanumeroista. Puheita oli paljon ja ilta huipentui morsiuskimpun heittoon.

Yhden hääkakun sijaan tarjolla oli useista kakuista koostuva buffetti. Kakkubuffetti on hyvä idea, varsinkin jos hääpari ei pääse yhteisymmärrykseen hääkakun valinnasta. Näyttävästi koristellut hääkakut ovat usein täytekakkuja, mikä ei välttämättä ole kaikkien mieleen. Majan ja Martinin kakkubuffetissa tarjoiltiin erilaisia suklaisia piirakoita, pieniä täytekakkuja ja juustokakkuja. Häiden teeman ja tunnelman kruunasivat buffetin kesäiset britakakut. Majan ja Martinin mielestä hääpäivä oli todella onnistunut ja vieraat viihtyivät hyvin. Parasta oli, että heillä itsellään oli todella hauskaa.

Katso kuvat Majan ja Martinin häistä!

Kuvat: Sofia Ylimäki 

Lue myös:

Noora ja Amir – kahden kulttuurin häät

Häät Italiassa – katso Giulian ja Daviden häävideo!

117 vastausta

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.