DIY korukimppu

Hääkimppuhaaveilu alkoi jo viime kesänä, kun olimme sopineet hääpäivämme. Luonnonkukat ovat kauniita ja näyttäviä. Kukat ovat kuitenkin melko kalliita, emmekä ole varanneet budjettia hääkukille. Tutkailin erilaisia vaihtoehtoja ja päädyin siihen, että teen kimppuni itse. Itse tekemällä säästämme paljon. Pöytäkoristeiden osalta emme vielä tiedä minkälaiseen vaihtoehtoon päädymme. Sisälläni asuvan harakan mielipide on jyrännyt maalaisromanttisesta kokonaisuudesta haaveilevan […]

Save the date -magneetit

Pienet häät kuluttavat luonnollisesti vähemmän ympäristöä kuin suuret: tarvitaan esimerkiksi pienempi tila, vähemmän ruokaa ja vähemmän kutsukortteja. Meidän vieraslistalle kertyi nopeasti noin 70 läheistä ihmistä ilman, että ketään kutsutaan velvollisuuden tunteen tai sosiaalisen paineen takia. Vieraslistan ulkopuolelle jäi paljon ihmisiä, jotka olisimme halunneet kutsua, mutta jo tilan takia sekä taloudellisistakin syistä raja on vedettävä johonkin. […]

Suloiset pastellihäät – Maja ja Martin

Maja ja Martin rustiikkisia pastellihäitä juhlittiin elokuussa Kokkolassa. Häät olivat varsin perinteiset ja tunnelma oli läpi juhlan iloinen. Ennen vihkimistä parin tunnelmallinen ensikohtaaminen ikuistettiin suosittujen first look -kuvien muodossa. Usein jännitys helpottaa, kun pari saa pienen rauhallisen yhteisen hetken ennen alttarille astelua – eikä vieraiden tarvitse odotella juhlapaikalla hääparia, kun potrettikuvat otetaan ennen vihkimistä. Majan […]

Hääviikon näpertelyt

Viimeinen hääviikko oli tarkoituksesta poiketen hieman askartelupainoitteinen. Hieman-sanan painotus siitä syystä, että askartelu koostui enimmäkseen paperien ja narujen leikkaamiseen mattoveitsellä…

DIY Paikkakortit häihin

Häidemme keskeisin teema on hyvä ruoka ja viini. Tiesinkin jo hääjärjestelyiden alussa, millaiset paikkakortit haluaisin hääjuhlaamme reflektoimaan ruoka+viini -kokonaisuuden tärkeyttä. Kyseessä ovat siis viinikorkeista valmistetut paikkakortit! Lähipiirillemme lähti jo syksyn aikana viesti, että kaikki viinikorkit tulisi jemmata talteen tärkeää päiväämme varten. Tämä pyyntömme on nyt vajaan vuoden ajan sanellut lähipiirimme Alko-ostokäyttäytymistä, kun kierrekorkilliset viinipullot ovat hetken aikaa pannassa. […]

Sormusrasia

Kävin vapaapäivän kunniaksi katsomassa meidän varastosta, että mitäs kaikkea hääkrääsää sinne onkaan ehtinyt kertyä! Yhden laatikon pohjalla oli puinen pieni rasia, jonka ostin jo iät ja ajat sitten jostain askarteluliikkeestä. Olin ajatellut että koristelen siitä meille sormusrasian,  ja mietinkin nyt että onkohan se hieman liian iso kannettavaksi, pitäisikö sen olla pienempi jotta mahtuisi esim. bestmanin […]

Paikkakortti

Minulle ainakin oma äiti tulee olemaan ”kunniavieraana” häissämme, samoin myös sulhasen äiti. Haluan huomioida heidät jotenkin häissämme, mutten vielä tiedä miten sen toteutan. Vihkimisessä perhe nyt istuu tietenkin etummaisella rivillä, mutta Pinterestiä selaamalla löysin kivoja inspiraatiokuvia, miten morsiamen ja sulhasen äideille oli merkitty erikseen omat paikat, tietenkin lähimpänä hääparista. Siitä sainkin idean yrittää toteuttaa myös […]

Onnenkyyneleet

Itse olen semmoinen pillittäjä, että huhhuh.. 😀 Nenäliinat tulevat hääpäivänä tarpeeseen! Täytyy tottakai siis varautua myös siihen, että mun lisäksi joku muu meidän hääseurueesta voi olla samanlainen. Mun suurin pelkohan on se, että vihkimisessä mun kävellessä alttarille näytän siltä kun jotain kamalaa olisi kohta tapahtumassa #uglycry. Haluaisin edetä kohti alttaria hymyillen ja vieraat voisi ihailla […]