Hääkakkumaistelu: Art of Cakes

Hääkakku sokerimassakuorrutuksella ja sokerimassakukilla on inkoolaisen Art of Cakesin Sonja Crockfordin luomus

Minulle kakussa on aina ollut tärkeintä maku. Netissä näkee kuvia toinen toistaan upeammista kakuista, mutta minulle tulee kuvia katsellessani usein mieleen, etteivät niissä näkyvät kakut välttämättä maistu kovin mieleenpainuvilta. Tämä ajatus on syntynyt siitä, että kakun makuun viitataan blogeissa ja kuvateksteissä tyypillisesti vain ohimennen, kun taas koristelusta saatetaan puhua hyvinkin yksityiskohtaisesti. Hääkakun on toki tärkeää […]

Unelmat vaihtuu toisiin – kakkumakuni muuttui 15 vuodessa :)

Kukin koristeltu naked cake -kakku

Ystäväni häissä tarjoiltiin Aleniuksen rommisuklaakakkua, ja muistelen vieläkin sitä, miten paljon tuolloin kakusta nautin. Kakkua oli tarjolla ylenpalttisen runsaasti, ja kun menin seuraavana päivänä auttamaan juhlapaikan siivoamisessa, sain kotiin mukaan valtavan kakkuannoksen, josta riitti iloa pitkäksi aikaa. Kakku oli mielestäni paitsi ihanan makuinen myös hyvin tyylikäs. Ihmettelin ainoastaan sitä, että kakkua ei ollut koottu perinteiseksi […]

Hääkakkubuffet

Aiemmassa postauksessa paljastinkin, että meille tulee häihin kakkubuffet. Kakkubuffetin toteuttaa meidän hyvä ystävä, A:n yksi kaasoista. A:n kaason tekemä hääkakku on ollut meidän jo pitkäaikainen haave, joka toteutuu nyt useamman kakun muodossa. Aloitimme kakkubuffetin suunnittelut jo vuosi sitten. On ollut ihana fiilistellä resepti-ideoita ja kakkukuvia Pinterestistä. Virallisen hääkakkubuffetin päättämisen jälkeen huomasimme, että häät ovat todella lähellä. […]

Täydellinen erityisruokavaliot huomioiva hääkakku

Yhteistyö: Café Fika Juhlista on nyt kaksi viikkoa, mutta onneksi häähumua voi pitää yllä näitä kuvia katsellen ja postauksia kirjotellen. 🙂 Hääkakun etsintä aloitettiin jo viime kesänä maistelemalla Turussa saatavalla olevia vegaanisia kakkuja. Osa ei ollut tarpeeksi juhlavan näköisiä ja osa oli aivan liian makeita. Keväällä 2018 löysimme Café Fikan, jolla oli pari vegaanista ja […]

Fazer Hääkakkutasting 10.4.2018

Oletko koskaan yrittänyt syödä viittä palaa kakkua yhdellä kertaa? Se ei ole helppo homma, vaikka kakut olisivatkin kuinka herkullisia! Me saimme Karon kanssa tutustua kondiittorimestari Eero Paulamäen ja hänen tiiminsä vuoden 2018 hääkakku-uutuuksiin Fazer Caféssa Kluuvikadulla Helsingissä. Eero kertoi kakkujen takana olevasta ideologista mielenkiintoisesti ja vastaili maistelijoiden kysymyksiin. Puhuimme muun muassa yrttien käyttämisestä hääkakkujen koristelussa […]

Paljastus nimeltä kakkubuffet

Paljastus nimeltä kakkubuffet! Kyllä, meille tulee häihin kakkubuffet!! Ajatus buffetin tekemiseen lähti halusta olla ns. ”erilainen”. Monissa häissä jo hyvin tunnetuksi tullut karkkibuffet rantautui Suomeen muutamia vuosia sitten. Karkkibuffet taltuttaa pienen makeannälän häissä ja on idealtaan ihana! Suuresta suosiostaankin johtuen koin, ettei karkkibuffet palvele meidän häitä. Niin monissa muissakin kuin tässäkin asiassa, haluan olla hieman […]

Hääkakkuja maistelemassa

Tämä viikko on ollut häähulinaa! Joka päivän, töiden jälkeen olen kiitänyt aina johonkin häihin liittyvään tapaamiseen. Treffattiin muun muassa meidän pappi, sekä meidän hääpaikan hovimestari. Kävimme myös shoppaamassa lapsille pienet puuhapaketit häihin ja pöytiin koristeita. Piipahdimme myös maistelemassa hääkakkuja ja saimme kuin saimmekin tehtyä valinnan. Hääkakun meille tekee Konditoria Ph7 ja piipahdimmekin kyseisen paikan liikkeessä […]