Hampaat hääkuntoon 2,5 tunnissa – nyt on puhdasta ja valkoista!

*Postaus toteutettu yhteistyössä Sun Hymyn kanssa* Toivon, että kun heinäkuussa otetuissa hääkuvissamme nähdään paljon leveitä hymyjä. Siinä yksi syy siihen, että halusin laittaa hampaani kuntoon viimeisen päälle ennen häitämme. Hampaani on valkaistu kahdesti aiemminkin, mutta valkaisuista on jo vuosia aikaa. Omasta mielestäni hampaani olivat edelleen suhteellisen puhtaan näköiset, mutta ne olisivat saaneet olla valkoisemmat. Päätinkin, […]

Kaupallinen yhteistyö: Valkoisemmat hampaat ennen häitä kotona

Moni haluaa valkaista hampaansa ennen häitä. Hammaslääkärissä tehdyt valkaisut voivat kuitenkin olla budjetin puitteissa mahdottomat monelle, varsinkin kun häiden kustannukset helposti karkaavat käsistä muutenkin juhlien lähestyessä. Olen itse käyttänyt hampaiden valkaisemiseen kotikonsteja, ja yksi itse hyvänä pitämäni tuote on Zental White. Mutta mistä sitten tietää esimerkiksi sen, millaiset tuotteet olisivat itselle parhaita ja minkä tuotteen […]

Hampaiden valkaisu luonnollisesti

En kuvailisi hymyäni ”jenkkihymyksi”, vaan elintapojeni seurauksena (en onneksi polta enää, mutta punaviini ja kahvi maistuvat) hampaani ovat tummentuneet. Mitä siis tehdä, mistä apu? Googlen mukaan tehokkain keino valkaista hampaat on suunnata hammaslääkärille ja pyytää laservalkaisua.